Hyppää sisältöön

Metallinetsintä ja sen harrastaminen osana kulttuuriympäristön tutkimusta

Ville Rohiola, projektipäällikkö, Arkeologiset kokoelmat, Museovirasto

Metallinetsintää Mouhijärvellä arkeologian harrastajien tapaamisessa keväällä 2018. Kuva: Marianna Niukkanen, Museovirasto.
Metallinetsintää Mouhijärvellä arkeologian harrastajien tapaamisessa keväällä 2018. © Kuva: Marianna Niukkanen, Museovirasto.

 

Maan pinnan alla värähtelee, muuttuvan magneettikentän signaalit vaihtelevat eri taajuuksilla, oskillaattori tuottaa korkeampia ja matalampia ääniä, piippauksia, jotka kertovat jotain löytyneen. Metallinetsin, -ilmaisin, -paljastin tai piippari on laite, joka mahdollistaa metalliesineiden havaitsemisen maan povesta. Metallintunnistus on nykyään hyvin yleistä. Se on monelle tuttu hetki lentokenttien turvatarkastuksesta. Arkipäivää on myös metallinetsintä, maan pinnan alle unohtuneiden metalliesineiden etsiminen. Uusien metallinilmaisinlöytöjen myötä käsityksemme menneisyydestä on rikastunut ja tieto yhteisestä kulttuuriympäristöstämme lisääntynyt.

Metallinetsinnällä on takanaan suhteellisen pitkä historia. Ensimmäisen kerran Suomessa metallinetsin oli arkeologin apuna 1950-luvulla. Sen käyttö ei kuitenkaan yleistynyt arkeologisissa kenttätutkimuksissa ennen 1990-lukua. Arkeologian harrastajien käyttöön laite tuli Suomessa viimeistään 1980-luvulla. Laitteen käyttö on ollut meillä suhteellisen vähäistä ennen 2010-lukua. Vähäiseen käyttöön vaikutti muun muassa se, että laite oli aiemmin hintava eikä sen käyttö ollut vielä yhtä helppoa kuin nykyään. Vuosien myötä laitteet ovat muuttuneet käyttäjäystävällisemmäksi, niiden hintataso on madaltunut ja saatavuus helpottunut. Nyt kaupoista on mahdollista löytää jo lapsillekin valmistettuja metallinetsimiä.

Tällä hetkellä Suomen metallinetsinnässä on käynnissä uusi ajanjakso. Harrastus ei ole koskaan ennen ollut näin suosittua. Esiin on tullut näyttäviä arkeologisia löytöjä ja kiinnostus omaa kulttuuriympäristöä kohtaan on kasvanut. Uuden ajanjakson voidaan katsoa alkaneen 2010-luvun alussa. Harrastajien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, mikä on näkynyt myös löytömäärien kasvuna.

Arviot harrastajien määristä vaihtelevat tuhannesta muutamaan tuhanteen. Määrä riippuu siitä, ketkä lasketaan mukaan: aktiiviset harrastajat vai kaikki, jotka ovat kiinnostuneita etsinnästä. Vuonna 2011 perustetun Suomen Metallinetsijät Ry:n mukaan harrastajia on tällä hetkellä vajaa tuhat. Harrastuksen luonnetta ja harrastajia on tutkittu viime vuosien aikana usealla kyselytutkimuksella. Harrastajakuntaa on yleisesti luonnehdittu moninaiseksi. Keskeistä harrastuksessa on kiinnostus historiaa ja kulttuuriympäristöä kohtaan.

Arkeologiset kokoelmat ja löydöt

Museoviraston arkeologisissa kokoelmissa metallinetsinnän suosio on näkynyt löytömäärien suurena kasvuna. Muinaismuistolain (295/1963) mukaan 100 vuotta ja sitä vanhemmat löydöt tulee ilmoittaa ja toimittaa Museovirastoon. Kun löydöt ilmoitetaan ja toimitetaan Museovirastoon, on vastaanottajana Arkeologiset kokoelmat.

Viimeisen viiden vuoden aikana Arkeologisiin kokoelmiin on toimitettu noin 11 500 löytöesinettä. Ilmoitettujen löytöjen määrä on ollut vielä monilukuisempi. Saapuneet löydöt arvioidaan ja liitetään osaksi Kansallismuseon kokoelmia. Löytöjen tiedot talletetaan Museoviraston arkistoon. Jos löytöesinettä ei liitetä kokoelmiin, on siitä ilmoitetut tiedot erittäin tärkeää dokumentoida ja tallettaa kaikkien saataville. Näin tieto kaikista löydöistä säilytetään tuleville tutkimuksille.

Arkeologisiin kokoelmiin toimitettujen löytöjen vuotuiset määrät ovat viime vuosina olleet kymmenkertaisia verrattuna aikaan ennen metallinetsinnän suosiota. 2010-luvun puolessa välissä, suosion ensimmäisinä vuosina, toimitettujen löytöjen määrä oli vuosittain noin 2500-3000. Näistä yksityisten henkilöiden toimittamista löydöistä valtaosa on löydetty metallinetsinnässä.

Viime vuosina löytömäärät ovat hieman laskeneet. Samalla kun löytöesineiden määrä on vähentynyt, on esinekokonaisuuksien lukumäärä kasvanut. Luvut osoittavat, että samalta löytöpaikalta tehtyjen löytöjen määrä on vähentynyt. ”Yksikin löytö riittää” on usein kuultu sanonta. Muinaismuistolain mukaan kaivaminen on lopetettava, kun muinaisesine on löytynyt tai löytöpaikalla on kiinteää muinaisjäännöstä osoittavia merkkejä. Esinekokonaisuuksien ja löytömäärien suhde kertoo toiminnan myönteisestä kehityksestä sekä yleisesti siitä, että ylikaivuuseen on kiinnitetty huomioita myös harrastajien kesken.

Metallinetsintä mahdollisuutena

Metallinetsintä ja sen harrastajat ovat ennennäkemätön voimavara kulttuurinympäristön tutkimukselle. Milloin viimeksi näin suuri joukko on osallistunut omatoimisesti kulttuuriympäristöä koskevan tiedon kartuttamiseen?

Metallinetsintä on viime vuosina antanut löydöillään paljon uutta tietoa. Esimerkiksi uusia rautakautisia löytöpaikkoja on paljastunut ympäri Suomea, myös alueilta, joilta sellaisten löytymistä ei välttämättä osattu odottaa. Vaasan seudulta löytyneet pyöreät kupurasoljet antoivat uuden todisteen Pohjanmaan myöhäisrautakautisesta toiminnasta, josta oltiin vain ennen arvailtu. Selkeitä todisteita rautakaudesta on ilmennyt myös Uudenmaan rannikolta, kun Espoosta on löytynyt muun muassa soikean kupurasoljen katkelmia. Pohjois-Suomen rautakausi elää uutta tulemistaan muun muassa Iin Illinsaaren löytöjen myötä ja Pohjois-Savo on saanut oman osansa varhaisrautakaudesta emalikoristeisen hevosenkenkäsoljen puolikkaan myötä. Eri puolilta Suomea on saatu metallinetsinnän myötä myös merkittäviä pronssikauden ja keskiajan esinelöytöjä.

Metallinetsijöiden laitteistoa Mouhijärvellä harrastajien tapaamisessa keväällä 2018. Kuva: Marianna Niukkanen, Museovirasto.
Metallinetsijöiden laitteistoa Mouhijärvellä harrastajien tapaamisessa keväällä 2018. © Kuva: Marianna Niukkanen, Museovirasto.

Samalla kun uusia löytöpaikkoja on ilmennyt, on esiin tullut myös metallinetsinnän varjopuoli: laitonta kaivamista tunnetuilla muinaisjäännöskohteilla. Muinaismuistolain mukaan muinaisjäännöksillä tai niiden suoja-alueilla ei saa kaivaa ilman lain nojalla annettua lupaa. Ikävä esimerkki metallinetsinnästä ja laittomasta kaivamisesta tuli ilmi Raaseporin linnan suojellulla alueella syksyllä 2017. Tapaus herätti voimakkaita tunteita, poliisitutkimukset alkoivat ja media uutisoi aiheesta laajalti. Myös metallinetsinyhteisö tuomitsi tapauksen. He kokivat asian erittäin haitallisena koko yhteisön maineelle. Suomen Metallietsijät ry aloittikin keräämään palkkiota, joka oli tarkoitettu ratkaisevan vihjeen antajalle.

Raaseporin tapaus osoittaa vastuun kantamista myös harrastajayhteisön osalta. On tärkeää, että vastuu yhteisen kulttuuriperinnön säilymisestä on yhteinen tehtävä. Harrastajayhteisön rooli tässä on ensisijaisen tärkeä. Se, että harrastuksen haittatekijät ja epäeettiset toimintatavat nähdään kollektiivisena uhkana, on avainasemassa yhteisten tavoitteiden rakentamisessa ja niiden saavuttamisessa.

SuALT-projekti ja tulevaisuuden näkymät

Keskeistä metallinetsinnän kehittämisessä on yhteistyö. Metallinetsintä harrastuksena on erinomainen esimerkki kansalaistieteestä (engl. citizen science). Kansalaistieteellä tarkoitetaan yleisesti tieteellistä tutkimusta, jonka tavalliset ihmiset toteuttavat yhteistyössä ammattitutkijoiden ja eri instituutioiden kanssa. Kansalaistieteen näkökulmasta metallinetsinnässä harrastajat keräävät löydöillään uutta tietoa kulttuuriympäristöstä, josta hyötyvät kaikki: harrastajat, tutkijat, museoviranomaiset sekä yleisesti kaikki kulttuuriympäristöstä kiinnostuneet.

SuALT – Suomen arkeologisten löytöjen linkitetty avoin tietokanta on hanke, joka pyrkii rakentamaan sillan harrastajien, museoviranomaisten ja tutkijoiden välille. Taustalla on ajatus yleisön mahdollisuudesta osallistua verkkoympäristössä tiedon ja rakenteellisen metadatan keräämiseen yhteistyössä ammattilaisten kanssa. Tietokanta tulee keräämään tietoa kansalaisten, erityisesti metallinetsijöiden tekemistä arkeologisista löydöistä. Löytöjen ilmoittamisen lisäksi sivusto on tarkoitettu löytöjä koskevan tiedon hakemiseen ja sen analysointiin. Sivuston on myös suunniteltu toimivan eri käyttäjien välisenä keskustelufoorumina.

SuALT on Suomen Akatemian rahoittama nelivuotinen hanke (2017 ̶ 2021). Monitieteisessä projektissa on Museoviraston lisäksi mukana Helsingin yliopisto sekä Aalto yliopisto (SeCo ja HELDIG). Innovatiivisten palveluiden kehittämiselle antaa pohjan semanttisten teknologioiden soveltaminen kansalaistieteeseen. Keskeistä hankkeelle on tiedon linkittyminen esimerkiksi Museoviraston kulttuuriympäristön tietojärjestelmien sekä kansainvälisten, vastaavanlaisten löytötietokantojen kanssa, kuten esimerkiksi PAS (Englanti & Wales, https://finds.org.uk/) ja DIME (Tanska, https://www.metaldetektorfund.dk/). Käyttöön sivusto tulee projektin loppuvaiheessa, jonka jälkeen se siirtyy Museoviraston Arkeologisten kokoelmien työkaluksi.

Metallinetsinnällä yhteisesti tuotettua tietoa

Metallinetsintä osana kulttuuriympäristön tutkimusta on kehittymässä huimaa vauhtia eteenpäin. Kehitykselle parhaan mahdollisen lähtökohdan luo yhtenäinen ja vastavuoroinen toimintaympäristö. On tärkeää, että eri toimijoiden välinen asenneilmapiiri on vapaa ennakkoasenteista ja -oletuksista. Myötämielinen asenneilmapiiri on onnistuneen yhteistyön alku. Yhdessä tuotettu tieto on kulttuuriympäristön tutkimuksen tulevaisuutta, ja sitä kohti mennään vauhdilla.

Lue lisää:

Julkaistu 12.11.2018 klo 11.36, päivitetty 12.11.2018 klo 11.53