Hyppää sisältöön

Rajaton ja avoin 2021

Ulkoiluvarusteisiin pukeutunut henkilö tähyilee kalliolta avautuvaa avaraa pelto- ja metsämaisemaa.
Millaisessa ympäristössä haluaisitte järjestää Rajaton ja avoin -teemavuoden tapahtuman?  © Kuva: Miia Lassila.

 

Vuonna 2021 kulttuuriympäristöpäivien vuositeema kannustaa ylittämään rajoja monin tavoin.

  • Kulttuuriperintö kuuluu kaikille.
  • Kaikilla on oikeus nauttia kulttuuriperinnöstä ja luoda uutta.
  • Rajoja ylittämällä ja kynnyksiä madaltamalla yhä useammalla on mahdollisuus päästä osalliseksi kulttuuriperinnöstä.
  • Tavoitteena on rajaton ja avoin kulttuuriperintö.

Rajaton ja avoin -vuositeeman tapahtumissa ja kampanjoissa voi ylittää kuntien, maiden, sukupolvien tai kieliryhmien välisiä rajoja. Teemavuonna voi myös pohtia kiinnostavan kohteen saavutettavuutta ja sen parantamista. Kampanjat verkossa tai sosiaalisessa mediassa mahdollistavat osallistumisen toiselta puolen Suomea tai Eurooppaa.

Kaikki voivat järjestää ohjelmaa kulttuuriympäristöpäiville

Toivotamme kaikki tervetulleeksi järjestämään tapahtuman tai kampanjan kulttuuriympäristöpäiville. Järjestäjille tarjotaan sähköiset tapahtumakalenterit Suomessa ja Euroopassa, viestintätukea sekä maksuttomia materiaaleja.

Lisätietoja löytyy verkkosivultamme, jossa kerrotaan tarkemmin tapahtuman järjestämisestä ja hyödynnettävistä materiaaleista.

Ohjelmaa voi järjestää ympäri vuoden

Avointen ovien päiviä, opastetuksia, juhlia, talkoita, erilaisia kampanjoita ja monia muita tapahtumia voi järjestää ympäri vuoden järjestäjille parhaiten sopivana ajankohtana.

Voitte halutessanne ajoittaa ohjelmanne

  • Kulttuuriympäristöpäivien teemaviikolle 6. – 12.9.2021 tai
  • Kansainväliseen maisemapäivään 20.10.2021.

Teemaviikon ja maisemapäivän tapahtumat ja tempaukset saavat näkyvyyttä valtakunnallisen ja maakunnallisen tiedotuksen myötä.

Uusia kumppanuuksia ja yleisöitä

Tapahtuman järjestäminen on hauskempaa yhdessä. 

  • Kenet voisitte pyytää mukaan?
  • Kenen kulttuuriympäristöä tai kulttuuriperintöä haluatte esitellä ja ketkä siitä voisivat kertoa?
  • Entä kenet voisitte kutsua osallistumaan tapahtumaan? 

Uusien kumppanien kautta voitte tavoittaa myös uusia kävijöitä ja kuulijoita. Kulttuuriperintö on avoin kaikille. 

 

Mies ja kaksi lasta veistelevät puunpaloja ulkona.
Kulttuuriympäristöpäivien tapahtumissa voi ylittää sukupolvien välisiä rajoja. Kuva: Susanna Kekkonen, Noon kollektiivi.

Vuositeema yhdistää koko Eurooppaa

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, englanniksi European Heritage Days, vietetään joka syksy 50 maassa tuhansin tapahtumin. Vuositeemat ovat yhteisiä kaikille maille.

  • Ympäri Euroopan otetaan vuonna 2021 kaikki mukaan juhlimaan yhteistä perintöämme teemalla Inclusive Heritage - Heritage for Everybody
  • Suomessa vuositeema on käännetty muotoon Rajaton ja avoin, Öppen och gränslös, Rájáhis ja rabas sekä Open and inclusive.

Kysy lisää koordinaattoreilta

  • Suunnittelija Hanna Hämäläinen, ympäristöministeriö, hanna.hamalainen@ym.fi, p. 0400 143 956
  • Koordinaattori Jonina Vaahtolammi, Suomen Kotiseutuliitto, erp@kotiseutuliitto.fi, puh. 044 974 1705
Julkaistu 27.11.2020 klo 11.20, päivitetty 27.11.2020 klo 11.40