Hyppää sisältöön

Verlan maailmanperintökohteessa suojeltiin lisää rakennuksia

Uutinen 13.4.2016 klo 14.20

Pohjois-Kymenlaaksossa sijaitsevan Verlan maailmanperintökohteen kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten suojelu täydentyy. Suojelun piiriin lisättiin alueen puunkäsittelyyn ja -uittoon liittyviä rakennuksia, rakennelmia ja laitteita, työväen asuinrakennuksia ulkorakennuksineen ja pihapiireineen sekä seurantalo. Suojeltuja rakennuksia on yhteensä 30 ja suojelu koskee myös alueen halki kulkevan Verlantien linjausta.

Verlan maailmanperintökohde järveltä katsottuna.
Verlan maailmanperintökohde järveltä katsottuna. © Kuva: Lassi Kujala, Verlan tehdasmuseo.

Suojellut asuinrakennukset ovat pääosin 1800-luvun lopulla rakennettuja, hirsirunkoisia, pystyrimalaudoitettuja ja punamullattuja. Saha- ja varastorakennukset ovat 1930-luvulta. Uittokämppä on 1900-luvun alusta, ja uittoradan konehuone 1960-luvun alusta, jolloin Verlassa siirryttiin irtouitosta nippu-uittoon. Ympäristöministeriö vahvisti rakennusten suojelun hiljattain.

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas on merkitty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1996 hyvin säilyneenä esimerkkinä varhaisesta paperimassa-, paperi- ja pahvituotannosta 1800-luvun loppupuolelta. Puuhiomon ja pahvitehtaan punatiiliset rakennukset lähiympäristöineen on suojeltu jo vuonna 1993.

Tehdasrakennukset ja suuren osan alueen muista rakennuksista omistaa UPM Kymmene Oyj ja Verlan maailmanperintökohteessa toimii UPM Kymmene Oyj:n ylläpitämä museo. Suojelupäätös tehtiinkin UPM Kymmene Oyj:n aloitteesta.

Hugo Neuman perusti Jaalan ja Valkealan pitäjien maille Verlaan ensimmäisen puuhiomon vuonna 1872. Alueella oli 1800–1900 -lukujen vaihteessa useita omistajia, ja tänä aikana hiomon yhteyteen rakennettiin myös pahvitehdas. Vuonna 1922 tehdas siirtyi Kymin Osakeyhtiölle (nykyisin UPM Kymmene Oyj), joka jatkoi tehtaan toimintaa aina vuoteen 1964. Nykyisin alueella toimii KSS Energia Oy:n omistama voimalaitos.

Suomessa seitsemän maailmanperintökohdetta

Unescon maailmanperintöluettelossa on yhteensä seitsemän kohdetta Suomesta. Kulttuuriperintökohteina luettelossa ovat Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahden pronssikautinen hautaröykkiöalue ja kymmenen maan alueelle ulottuva Struven ketju. Luonnonperintökohteena luettelossa on Suomesta Merenkurkun saaristo yhdessä Ruotsin Korkean Rannikon kanssa.

Lisätietoja ympäristöministeriön verkkosivuilta.