Hyppää sisältöön

Rapolan kartano Valkeakoskella suojeltiin

Uutinen 10.2.2017 klo 11.56
rapolankartano
Rapolan kartanon päärakennus. © Kuva: Museovirasto / Sampsa Karvinen

Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt päätöksen Valkeakoskella sijaitsevan Rapolan kartanon alueen ja sen rakennusten suojelemiseksi rakennusperintölailla. ELY-keskuksen päätös menee seuraavaksi ympäristöministeriöön vahvistettavaksi. Kartanoa voidaan pitää valtakunnallisesti merkittävänä rakennuksena ja rakennettuna ympäristönä. Se kuuluu myös valtakunnallisesti merkittävään Sääksmäen-Tarttilan maisema-alueeseen.

Hyvin säilynyt hämäläinen kartano on presidentti Svinhufvudin syntymäkoti

Valkeakosken Sääksmäellä sijaitseva kartanokokonaisuus on edustava esimerkki hämäläisestä suurmaataloudesta. Rapolan kartanon pihapiirissä näkyvät eri aikakausien maatalousrakennukset, jotka ilmentävät kartanon hoidon ja käytön historiaa.

Nykyinen tilan päärakennus on vuodelta 1813. Kokonaisuudessaan pihapiiri ja sen 17 rakennusta ovat varsin hyvin säilyneet ja uudemmat rakennukset sopivat hyvin vanhaan kartanomiljööseen harjun juurella. Rapolan kartano kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Kartanolla on myös historiallista merkitystä tasavallan presidentti Svinhufvudin syntymäkotina ja Suomen kultakauden taiteilijoiden kesänviettopaikkana ja taiteen syntysijana.

Muinaisjäännökset lisäävät alueen arvoa

Sääksmäen Rapola ympäristöineen on yksi Hämeen ja koko Suomen tunnetuimpia rautakautisia muinaisjäännösalueita. Rapolanharjulla on ollut maamme laajin, ympärysvallein ja muurein varustettu muinaislinna ja harjun länsirinteellä on kymmenistä röykkiöistä koostuva laaja kalmistoalue sekä rautakautinen muinaispelto ja neljä kuppikiveä.

Suojelumääräykset eivät estä kiinteistön remontointia

Suojeltuja rakennuksia ja alueita on käytettävä ja hoidettava siten, että niiden kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot säilyvät. Ennen toimenpiteitä on kuultava Museovirastoa. Suojelu ei siis estä rakennuksen korjaus- ja ylläpitotöitä, joihin voi hakea myös erilaisia avustuksia.

Lisätietoja:

Pirkanmaan ELY-keskus, yliarkkitehti Leena Strandén, puh. 0295 036 385