Hyppää sisältöön

Museoviraston arkeologit tutkivat vuonna 2015 kenttätyökohteita haudoista toreihin

Uutinen 2.2.2016 klo 13.40
Museoviraston viime kesän laajimmat kaivaukset tehtiin Pietarsaaren torilla. Kuva: Esa Mikkola, Museovirasto.
Museoviraston viime kesän laajimmat kaivaukset tehtiin Pietarsaaren torilla. © Kuva: Esa Mikkola, Museovirasto.

Museoviraston arkeologit tekivät vuonna 2015 kenttätutkimuksia monipuolisissa kohteissa. Kenttätöitä tehtiin sekä virkatyönä että tilauksesta eri puolilla Suomea, sekä maalla että veden alla. Tutkittavana oli mm. asuin- ja hautapaikkoja, hylkyjä, linnoitteita sekä kaupunkiarkeologisia ja elinkeinohistoriallisia kohteita, jotka ajoittuivat kivikaudelta aina 1900-luvulle.

Museoviraston koekaivausryhmä teki pienimuotoisia arkeologisia kenttätutkimuksia noin 40 kohteessa. Tutkimukset liittyivät pieniin yksityisiin rakennushankkeisiin kuten omakotitalojen rakentamiseen. Suurin osa tutkimuskohteista oli rautakautisia kalmistoja tai historiallisia asuinpaikkoja. Yksi kiinnostavimmista kenttätyökohteista oli metallinetsinharrastajan Suomussalmelta löytämä rautakautinen polttohautaus, jonka vainaja on esineistön perusteella ollut nainen.

Meriarkeologien tutkimusryhmä teki tarkastussukelluksia ja pieniä kenttätutkimuksia kymmenessä kohteessa, mm. Luodon Koppargrundetin haaksirikkopaikalla, Kiteen Mäntyrannassa kivikautisen piiesineen löytöpaikalla sekä korjaustöihin liittyen Olavinlinnan Vesiportin bastionin edustalla. Yksi tärkeimmistä töistä oli Raaseporin Jussarön edustalta löytyneiden hylynosien ajoittaminen. 

Lisäksi Museoviraston virkatyönä tehtiin muun muassa Uudessakaarlepyyssä kaupunkiarkeologinen inventointi sekä tarkastettiin Pohjois-Pohjanmaalla ilmalaserkeilausaineiston perusteella havaitut lähes 500 aiemmin tuntematonta kivikautista asumuspainannetta.

Tilaustutkimuksia Espoosta Ouluun

Maankäyttö- ja rakennushankkeisiin liittyneitä tilaustutkimuksia Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut toteutti noin 40. Niistä suuri osa oli erilaisten kaava- ja hankealueiden arkeologisia inventointeja sekä muinaisjäännösten kuten historiallisten kylätonttien esitutkimuksia.

Kesän laajimmat kaivaukset tehtiin Pietarsaaren torilla, jossa tutkittiin torin länsipuoliskolla sijaitsevat kaupunkiarkeologiset jäännökset pysäköintilaitoksen rakentamisen takia. Pietarsaaren kaupunki on perustettu 1652 ja nykyisen torin alueella on sijainnut varakkaiden porvareiden asuinkortteleita sekä raatihuone ja tori. Tutkimuksissa löydettiin useiden kaupungissa riehuneissa tulipalossa tuhoutuneiden rakennusten kivijalkoja ja kellareita sekä kaupungin vanhaa katuverkostoa.

Espoon Kauklahdessa kaivettiin syksyllä esiin Espoonjoen penkan sortumasta paljastunut puurakennelma, joka on todennäköisesti kalastuspato ja ajoittuu radiohiiliajoitusten perusteella keskiaikaan, 1400-luvulle. Helsingissä tehtiin tutkimuksia useissa ensimmäisen maailmansodan linnoitekohteissa ja Suomenlinnassa, jossa valvottiin mm. korjaustöihin liittyviä kaivutyömaita. Arkeologit valvoivat erilaisia kaivutyömaita koko kesän ajan myös Oulun keskustassa ja puistoissa.

Lisätietoja Museoviraston verkkosivuilta.