Hyppää sisältöön

Lapset ja nuoret toteuttavat mobiilireittejä – pian jo 11 reittiä johdattelee kulttuuriperintöön

Uutinen 13.12.2018 klo 12.34
Lapsia tutustumassa mobiilireittiin Sammallahdenmäen maailmanperintökohteella. Kuva: Kim Krappala.
Lapsia tutustumassa mobiilireittiin Sammallahdenmäen maailmanperintökohteella. © Kuva: Kim Krappala.

 

Kulttuuriperintöön ja -ympäristöön voi tutustua monin eri tavoin ja erityisesti lapset ja nuoret innostuvat helposti uudenlaisista tutustumistavoista. Mobiilireittejä kulttuuriperintöön -hankkeessa lapset ja nuoret ovat toteuttaneet mobiilireittejä yhdessä museoiden kanssa Seinätön museo -alustalle. Reiteillä voi tutustua Rauman ja Verlan maailmaperintöön, viestinnän historiaan tai vaikka huvilaelämään Espoossa. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran ja Suomen museoliiton koordinoima hanke on yksi Kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden hankkeista.

Kulttuuriperintöä mobiilisti Tampereelta Vantaalle

Espoon kaupunginmuseon Sanna Valoranta-Saltikoff yhdessä Kaitaan koulun oppilaiden kanssa tekemässä mobiilireittiä Espoon huvilaelämästä. Kuva: Riina Tammi.
Espoon kaupunginmuseon Sanna Valoranta-Saltikoff yhdessä Kaitaan koulun oppilaiden kanssa tekemässä mobiilireittiä Espoon huvilaelämästä. © Kuva: Riina Tammi.

Mobiilireitit liittyvät historiaan, kulttuuriperintöön, taiteeseen tai muuhun teemaan kuten museon näyttelyyn. Osa mobiilireiteistä opastaa kulkemaan tiettyä reittiä, jonka varrelle reitin pisteet sijoittuvat, ja osa reiteistä ei vaadi liikkumista – kaikki reitit ovat omanlaisiaan. Kaikkiin mobiilireitteihin voi tutustua vaikka kotisohvalta käsin: tarvitaan vain älylaite ja internetselain, ei erillisiä sovelluksia. Mobiilireitit lisäävät kätevästi kulttuuriperinnön saatavuutta ja saavutettavuutta.

Mobiilireittejä kulttuuriperintöön ovat tänä vuonna tehneet Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran historiakerhot, koululuokat ja museot eri puolilta Suomea. Keväällä valmistui kolme reittiä: maailmanperintökohde Vanhaan Raumaan, Vantaan Tikkurilaan ja viestinnästä kertova reitti Tampereen Postimuseon ja Rupriikin näyttelyihin. Syksyllä avajaisia on vietetty Espoossa ja Tampereella sekä maailmanperintökohteissa Sammallahdenmäellä ja Verlassa.

Tekijöiden oma ääni esille

Hanke tukee lasten ja nuorten osallisuutta kulttuuriperintöön, saa heidän oman äänensä kuuluviin kulttuuriperintökontekstissa ja vahvistaa museoiden asemaa osana monipuolisia oppimisympäristöjä. Oppilaiden palautteen perusteella he ovat saaneet osallisuuden kokemuksia ja oppineet paljon reittiensä aihepiireistä kuten paikallishistoriasta. Mobiilireittien tekeminen opettaa lapsille ja nuorille muun muassa teknisiä taitoja, tiedon etsimistä ja ryhmätyöskentelyä.

Ennen joulua mobiilireittien avajaisia vietetään vielä Tuusulassa, Lohjalla, Jyväskylässä ja Heinolassa. Avajaisissa juhlitaan valmistunutta reittiä ja hyvin sujunutta yhteistyötä sekä päästään tietysti esittelemään ensimmäistä kertaa valmista reittiä. Reitit kiinnostavat takuulla paikallisia asukkaita, historiasta kiinnostuneita sekä tekijöiden lähipiiriä ja kavereita.

Kaikki hankkeen aikana syntyneet reitit ovat avajaisten jälkeen kaikkien tutustuttavissa opimuseossa.fi-sivustolla ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran materiaalipankki Kulttuurin vuosikellossa.

Tutustu mobiilireitteihin: