Uutinen 16.2.2018 klo 12.13
Siltasaaren kotikaupunkipolulla tutustutaan esimerkiksi Hakaniemen halliin ja toriin. © Kuva: Jonina Vaahtolammi.
Helsinkiläinen Siltasaariseura on julkaissut kotikaupunkipolun, joka on ensimmäinen itäisessä kantakaupungissa toteutettu reitti. Kotikaupunkipolku on kartalle merkitty kävelyreitti, joka esittelee Siltasaaren alueen historiaa ja nykyaikaa, luontoa ja kulttuuria, rakennusperintöä ja henkilöhahmoja.
Reitin käytännön toteutuksesta vastasivat kotikaupunkipolkujen toteuttamiseen ja suunnitteluun erikoistunut Pauli Saloranta, yhdessä Kallion Kulttuuriverkoston Juhani Styrmanin kanssa.Siltasaaren ja Hakaniemen kotikaupunkipolulla on 33 kohdetta esittelyineen, joita täydentää 8 tietolaatikkoa eri teemoista. Reitillä tutustutaan muun muassa Hakaniemen halliin ja toriin, työväentalo Paasitorniin sekä monien historiallisten tapahtumien Pitkäänsiltaan. Käveltävää reittiä on kartalla 4 km sekä lisäksi oiko- ja lisäpolkuja. Aineisto julkaistaan tulevaisuudessa myös painettuna vihkona.
Kotikaupunkipoluilla lähiympäristö tutuksi
Pitkäsilta. © Kuva: Niilo Kienanen, Helsingin kaupunginmuseo/Finna.
Kotikaupunkipolut on tarkoitettu niin kaupungin uusille asukkaille kuin vanhoillekin, kaupunginosassa töissä käyville, turisteille ja tutkimusretkeilijöille. Helsingin kaupunginosissa on nyt 41 kotikaupunkipolkua, joilla on yhteensä 1082 kohdetta.
Kotikaupunkipolut esittelevät kaupunginosien historiaa, luontoa, kulttuuria, arkkitehtuuria sekä merkittäviä henkilöitä kartoille koottuina reitteinä. Kotikaupunkipolkuja on tehty Helsingin lisäksi Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa, Järvenpäässä ja Riihimäellä.
Tutustu Siltasaaren kotikaupunkipolkuun
Lue lisää kotikaupunkipoluista