Luukku 21 - Yhteisöllinen tutkimushanke kolttasaamelaisten kotouttamisesta Suomessa 1939-1949

Uutinen 21.12.2019 klo 8.47

Saamelaismuseo Siida sai Museovirastolta avustusta kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden 2018 yhteisölliseen tutkimushankkeeseen kolttasaamelaisten kotouttamisesta. Hanke käynnistyi alkuvuonna 2018 ja päättyy joulukuussa 2019. Hankkeessa on monitieteellisesti tutkittu kolttasaamelaisten talvisodan ja toisen maailman sodan aikaista evakkoaikaa, väliaikaisen asuttamisen vaihetta ja lopullista asuttamista Inarin kunnan alueelle.

Saamelaismuseon yhteistyötahoja hankkeessa ovat kolttasaamelaisen yhteisön lisäksi olleet Nuõrttsääʹmkulttuurfoond-Kolttakulttuurisäätiö, Metsähallituksen Lapin Luontopalvelut, Suomen Akatemian rahoittama The Skolt Saami Memory Bank-hanke (Oulun yliopiston Giellagas-instituutti) ja Yle Sápmi. Hankkeessa tallennettiin kolttasaamelaisten elävää muistitietoa ja tutkittiin arkistoista löytyviä asiakirjalähteitä ja äänitteitä, kolttasaamelaista rakennusperintöä ja arkeologista kulttuuriperintöä. Näitä tutkimuksia yhdistämällä tuotettiin laajempaa historiallista ja kulttuurista näkemystä evakkoajasta ja väliaikaisen asutuksen ajasta ja niiden merkityksestä kolttasaamelaisille.

Hankkeessa on monia toimia, joita on tehty yhdessä kolttasaamelaisten kanssa. Yksi merkittävimmistä oli retki kolttasaamelaisten väliaikaisille Suomujoen sekä Luttojoen Oskarinjärven ja Oskarinkosken asuinpaikoille. Kolttakentät sijaitsevat Urho Kekkosen kansallispuiston pohjoislaidalla.

Nämä kolttakentät olivat Petsamon Suonikylästä evakkoon lähteneiden Semenoffin ja Fofanoffin perheiden väliaikaisia asuinpaikkoja. Evakon jälkeen he eivät enää päässeet takaisin rajan taaksen jääneisiin Suonikylään (Suonjel) ja Vuennijärvelle (Vuennijaur), joten he asettuivat asumaan Suomen puolelle mahdollisimman lähelle entisiä asuinalueitaan ja luonnonolosuhteiltaan vastaavanlaisille seuduille. Kolttakentät on rakennettu evakosta paluun jälkeen ja niiltä on muutettu vuonna 1948. Kolttasaamelaiset muuttivat talvella 1948 Nangujärvelle ja vuonna 1949 kolttasaamelaiset asutettiin lopullisesti Sevettijärvelle.

Oskarinkosken kolttakenttä

Kenttä on ollut vuosina 1947-48 Oudas Semenoffin perhekunnan talvipaikkana. Paikalla ovat asustaneet Oudas ja Natalia sekä heidän poikansa Iivana ”Uts-Evvan” vaimonsa Eufrosinan, kahden tyttären ja pojan kanssa, sekä Pietari (Päett) Vaimonsa Helenan kanssa. Kesäpaikka heillä on ollut 12 km päässä Suomujoen Kotajärvellä.

Oskarinjärven kolttakenttä

Järven rannalla on asunut vuosina Oudas Semenoffin vanhin poika Jõnn-Evvan. Järven länsipuolella ovat asuneet Fofanoffit (nyk. Käyräniemi), mutta tästä kentästä ei ole enää mitään jäljellä. Kentillä on mahdollisesti ollut asutusta ympärivuotisesti. Luttojoen kentillä sijaitsivat siis perheiden talvipaikat ja Suomujoen kenttä oli kesäpaikka, jonne muutettiin keväällä perinteisen vuotuismuuton mukaan. Kenttien rakennukset edustavat Suonikylän kolttasaamelaista rakennusperintöä ja ne ovat ainoat säilyneet rakennuskokonaisuudet alkuperäisestä kolttasaamelaisesta rakennusperinnöstä Suomessa. Urho Kekkosen kansallispuiston perustamisen myötä kentät on suojeltu, ja ne ovat kaikki myös valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä (RKY).

Retki Oskarinkoskelle ja Oskarinjärvelle Luton rantaan 21.9.2019

Syyskuun 21. päivä Saamelaismuseo järjesti kolttasaamelaiselle yhteisölle mieleenpainuvan retken Luton Oskarinkosken ja Oskarinjärven kolttakentille. Retkelle kerättiin osallistujia markkinoimalla sitä mm. asuttamisen 70-vuotisjuhlassa, radiohaastattelujen sekä some- ja lehti-ilmoitusten avulla. Sevettijärveltä ja Nellimistä tulijoille varattiin linja-autokuljetus, koska matkaa kentille on Sevettijärveltäkin käsin yli 200 km. Päivä oli jo puolessa retkeläisten viimein saapuessa Raja-Joosepin rajavartiostoasemalle, josta matkaa Luton varteen oli vielä 3 km. Rajavartiostoasema tarjosi retkeläisille käyttöön ruokasalinsa, jossa tarjoiltiin Saamelaisalueen koulutuskeskuksen oppilailta tilattu herkullinen ja runsaasti poronlihaa sisältävä Lapin äijänkeitto. Rajavartioasemalta Luttojoen rantaan kulkeva tie oli mennyt poikki syysateiden takia, joten matkaa varten oli tilattu Saariselältä bandwagen-kuljetus. Bandwagenilla ajeltiin muutamaan otteeseen edestakaisin, kunnes kaikki retkeläiset saatiin ikimuistoisella kyydillä kuljetettua kolttakentille.

Kun kaikki olivat päässeet Luton rantaan, tilaisuus sai alkaa. Tervetulosanojen jälkeen muusikko Anna Lumikivi leu'ddasi asuinpaikkoihin liittyvän herkän leu'ddin. Oskarinkosken ja Oskarinjärven kentillä eläneistä perheistä tarinoi kolttasaamelaisten historiaan ja sukuihin perehtynyt Irja Jefremoff. Paikalla oli myös henkilö, joka oli lapsena asunut Oskarinkosken kentässä ja hän muisteli sitä, millaista elämä tuolloin oli ollut. Lopuksi Metsähallituksen Lapin luontopalveluiden kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Siiri Tolonen kertoi, miten rakennuksia on vuosien saatossa kunnostettu.

Paikalla oli Yle Sápmin koltansaamenkielinen toimittaja Erkki Gauriloff, joka teki koltansaamenkielisiä haastatteluja päivästä. Retkellä oli mukana Nestor Semenoff, joka on pienenä poikana asunut kentässä. Hän on Oudas Semenoffin pojan Jõnn-Evvan Semenoffin poika. Kuuntele Nestor Semenoffin haastattelu tästä

Järjestäjinä olivat arkeologi Eija Ojanlatva ja tutkija Päivi Magga Saamelaismuseosta sekä kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Siiri Tolonen Metsähallituksen Lapin luontopalveluista.

Kolttasaamelaisten historiaa/taustatietoa

Kolttasaamelaisten perinteinen asuinalue on sijainnut Norjan ja Suomen Lappien koillisosissa ja Venäjän Kuolan niemimaan luoteisosassa. Alue jakautui seitsemään siidaan (sijdd), pohjoisesta alkaen Njauddâm (Näätämö), Paččjokk (Paatsjoki), Peäccam (Petsamo), Mue’tǩǩ (Muotka), Suõ’nn’jel (Suonikylä), Njuõ’ttjâu’rr (Nuortijärvi) ja Sââ’rvesjäu’rr (Hirvas). Siidojen alueella muutettiin vuodenaikojen mukaan kevät-, kesä-, syys- ja talvipaikkojen välillä.

Kolttasaamelaisten siidojen alueet alkoivat murtua valtioiden välisissä rajankäynneissä. Norjan ja Venäjän välisessä rajanvedossa vuosina 1826-1827 Näätämön siidan alueesta tuli osa Norjan kuningaskunta. Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1920 Suomi solmi Tarton rauhan Neuvostoliiton kanssa, jolloin kuuden kolttasaamelaisen siidan asuinalue jakautui kahtia. Pääosa Suonikylän siidasta sekä Paatsjoen ja Petsamon siidat tulivat osaksi Suomea ja Muotkan, Nuortijärven ja Hirvaan siidat osaksi Neuvostoliittoa.

Ensimmäinen evakkotaival

Talvisodan puhkeaminen marraskuussa 1939 Suomen ja Neuvostoliiton välillä pakotti Petsamon alueen saamelaisetkin evakkoon. Suonikyläläiset evakuoitiin yli 600 kilometrin päähän Tervolaan ja Paatsjoen siidan väki pakeni naapurimaahan Norjaan viranomaisten evakuoinnin myöhästyttyä. Noin neljäsataa Kalastajasaarennon asukasta jäi neuvostoliittolaisten vangiksi kuten jäivät myös Petsamon siidan kolttasaamelaiset. Toukokuussa 1940 vangit saivat palata Suomeen, mutta osa väestä oli menehtynyt vankeudessa. Petsamon Kalastajasaarento luovutettiin rauhanteossa Neuvostoliitolle, joten kaikilla alueen asukkailla ei ollut enää kotia, minne palata. Talvisodan jälkeen Etelä-Lappiin ja Norjaan evakuoidut Petsamon kolttasaamelaiset palasivat koteihinsa, mutta rauhan aika jäi kuitenkin lyhyeksi.

Viimeinen evakkotaival

Suomen ja Venäjän välinen jatkosota puhkesi kesäkuussa 1941. Suomen ja Neuvostoliiton tehtyä erillisrauhan syyskuussa 1944 Suomi aloitti raja-alueiden väestön evakuoinnin. Petsamon alueen saamelaiset evakuoitiin muun Inarin väestön mukana Pohjanmaalle: Kalajoelle ja Oulun seudulle. Jatkosodan päätyttyä huhtikuussa 1945 Lapin evakot alkoivat pikkuhiljaa palata takaisin pohjoiseen, mutta kolttasaamelaisilla ei ollut enää kotia eikä aluetta, minne palata.

Tilapäisesti kolttasaamelaiset asettuivat asumaan Nellimin, Raja-Joosepin ja Ivalon välisellä alueelle lopullista sijoitusta odotellen. Osa perheistä asui tiettömien taipaleiden takana säilyneissä lapintaloissa Inarijärven pohjoispuolella ja osa saksalaisilta jääneissä korsuissa ja parakeissa Rajajoosepin tien varrella ja Nangujärven ja Tsarmijärven seuduilla. Osa perheistä ennätti rakentaa aivan uudet rakennukset tai pihapiirit lähelle entisiä kotiseutuja jokien tai pienten järvien rannoille, kuten Luton Oskarinkoskelle ja Oskarinjärvelle sekä Suomujoen Kotajärvelle.

Monien esitysten, neuvottelujen ja tutkimusretkien jälkeen evakkojen sijoituspaikasta päästiin yhteisymmärrykseen valtion, kolttasaamelaisten ja alueella ennestään asuvien ja poronhoitoa harjoittavien kanssa. Lopullisen sijoitussuunnitelman mukaan Petsamon siidan asukkaat sijoitettiin Nellimin alueelle, Paatsjoen siidan asukkaat Keväjärvelle ja Suonikylän siidan asukkaat Sevettijärven-Näätämön alueelle. Kolttalaissa tämä Inarin kunnan itäosa säädettiin koltta-alueeksi.