Hyppää sisältöön

Matkailijan Helsinki ja kirkkomaiseman kulttuuriset merkitykset

Salla Jokela

Helsingin tuomiokirkko on ollut 1800-luvulta saakka erottamaton osa näkymää, jonka matkailijat ovat kohdanneet saapuessaan kaupunkiin mereltä. Keisari Nikolai I:n mukaan Nikolainkirkkona tunnettu maamerkki oli esillä jo ensimmäisessä Helsinkiä esittelevässä kuvitetussa matkaoppaassa, joka laadittiin Pietarista saapuneille kylpylävieraille heti kirkon valmistumisen jälkeen vuonna 1852. Kirkot saivat runsaasti palstatilaa myös Suomen Matkailijayhdistyksen vuonna 1917 julkaisemassa teoksessa Suomi – matkaopas: käytännöllinen käsikirja. Teoksen toimittaja August Ramsay listaa Helsinkiä käsittelevässä osiossa 66 nähtävyyttä, joista kahdeksan on kirkkoja. Nykyisin Helsingin tuomiokirkko, Uspenskin katedraali ja Temppeliaukion kirkko lukeutuvat koko Suomen suosituimpiin rakennustaiteellisiin nähtävyyksiin. Kirkot ovat näyttävästi esillä myös matkailukartoissa ja -esitteissä. Mutta mikä selittää niiden matkailullista vetovoimaa ja tärkeää roolia Helsingin kaupunkikuvassa?

Merellisen Helsingin maamerkit Nikolainkirkko ja Uspenskin katedraali vuonna 1904 ilmestyneessä Helsingin oppaassa.
Merellisen Helsingin maamerkit Nikolainkirkko ja Uspenskin katedraali vuonna 1904 ilmestyneessä Helsingin oppaassa. © Kuva: K. E. Holm/Ateljee Apollo, Kansalliskirjaston pienpainatekokoelma.

Matkaesitteet ja -oppaat väylänä kirkkomaiseman tutkimiseen

Olen tutkinut väitöskirjassani suomalaisen matkailukuvaston ja kansallisen identiteetin rakentumisen välisiä kytköksiä. Kuvien teemat ovat vaihtuneet, mutta Helsingin tuomiokirkon profiili on hallinnut kuvastoa vuosikymmenestä toiseen. Matkaesitteet ja -oppaat ovat kiinnostava väylä kirkkomaiseman tutkimiseen, sillä ne ovat idealisoituja esityksiä kaupunkiympäristöstä. Ne kertovat paljon siitä, mitä eri aikoina vallassa olleet ihmiset ovat pitäneet arvokkaana, ja kuinka he ovat mieltäneet itsensä ja oman paikkansa maailmassa. Lisäksi matkaesitteet ja -oppaat valottavat sitä, minkälaisia merkityskerrostumia Helsingin kirkkomaisemaan liittyy, ja millaisten prosessien kautta kirkoista on kehittynyt tärkeitä matkailunähtävyyksiä.

Helsinkiin saapuville matkailijoille ahkerimmin esiteltyjä kirkkoja yhdistää muutama piirre. Ne sijaitsevat keskeisillä ja näkyvillä paikoilla sekä ilmentävät ihmisten identiteettejä, arvoja ja uskomuksia. Kirkot ovat siis paikallisia maamerkkejä, mutta niihin liittyy myös kansallisia merkityksiä. Samalla ne ovat yhteydessä kansainvälisiin uskomusjärjestelmiin, jotka sitovat yksittäiset paikat sekä niiden asukkaat osaksi maailmanlaajuista paikkojen verkostoa.

Esimerkiksi Helsingin tuomiokirkko ja vuonna 1868 valmistunut Uspenskin katedraali ovat merelle päin avautuvan Helsingin ikonisia maamerkkejä, jotka nivovat yhteen ajatuksia kristillisistä arvoista sekä Helsingin ja Suomen kulttuurisista juurista. Ne ovat olennainen osa ympäristöministeriön vuonna 1993 nimeämää suomalaista kansallismaisemaa. Luterilainen ja ortodoksinen kirkkoarkkitehtuuri rakentavat mielikuvia idän ja lännen uskontojen ja kulttuurien rinnakkaiselosta sekä symboloivat Suomen geopoliittista asemaa kahden valtapiirin rajalla. Tuomiokirkon ja Uspenskin katedraalin omaleimainen, kansainvälisestä muotokielestä ammentava arkkitehtuuri tarjoaa myös ulkomaisille vierailijoille luontevan tarttumapinnan Helsingin ja Suomen kulttuuriin ja historiaan.

Kansalliset kertomukset kirkkomaisemaa kehystämässä

Maailmansotien välisenä aikana Helsingin Suurkirkko yhdistyi mielikuviin Pohjolan valkeasta kaupungista.
Maailmansotien välisenä aikana Helsingin Suurkirkko yhdistyi mielikuviin Pohjolan valkeasta kaupungista. © Kuva: Suomen Matkatoimisto Oy 1931, Kansalliskirjaston pienpainatekokoelma.

Suomalaisen kansallisuusaatteen vahvistuminen 1800-luvun lopussa sai suomalaiset määrittelemään suhdettaan muihin kansakuntiin ja kansallisvaltioihin. Suomalaiset etsivät kansallista identiteettiään ennen kaikkea luonnosta, mutta ilmensivät sitä myös kaupunkiympäristössä. Kansallisromanttinen rakennustyyli kasvatti tuolloin suosiotaan, sillä sen ajateltiin kuvastavan erityisen hyvin suomalaista kansanluonnetta. Kansakunnan paraatipaikalla sijaitsevaan autonomian ajan alussa rakennettuun Helsingin uusklassiseen keskustaan suhtauduttiin kansallismielistä ajattelua korostavana aikakautena ristiriitaisemmin, koska se oli alun perin rakennettu ilmentämään Venäjän keisarin valtaa.

Suomalaisten omakuvan ja Helsingin venäläisen arkkitehtuurin herättämien mielleyhtymien välinen ristiriita pyrittiin 1900-luvun kuluessa ratkaisemaan sopeuttamalla pääkaupungin uusklassinen keskusta osaksi kansallista kertomusta Suomen historiasta ja identiteetistä. Tämän tarinan mukaan Suomen tärkein kansallinen viiteryhmä oli aina ollut Länsi-Euroopassa, vaikka Venäjän läheisyys olikin jättänyt jälkensä sen maisemaan.

Helsingin tuomiokirkolla oli tärkeä rooli kaupungin keskustan merkitysten uudelleenmäärittelyssä.Suomen itsenäistyttyä venäläisenä pidetty nimi Nikolainkirkko muutettiin Suurkirkoksi. Tätä nimeä käytettiin, kunnes kirkko nimettiin Helsingin tuomiokirkoksi vuonna 1959. Nimi Suurkirkko soveltui hyvin Suomen läntisten siteiden korostamiseen, sillä rakennuksen keskeinen sijainti ja käyttö valtiollisissa seremonioissa kuvastivat luterilaisuuden vahvaa asemaa Suomessa sekä Suomen yhteyksiä protestanttis-kristilliseen Länsi-Eurooppaan. Suurkirkko oli omiaan ilmentämään myös vuoden 1918 sisällissodan voittaneiden valkoisten vaalimia arvoja. Sen valkoinen julkisivu yhdistyi ajatukseen kodin, uskonnon ja isänmaan liitosta sekä Helsingistä Pohjolan valkoisena kaupunkina.

Helsinki asemoitiin 1900-luvulla osaksi protestanttis-kristillistä Länsi-Eurooppaa häivyttämällä venäläisinä pidettyjä maiseman piirteitä. Tässä kuvassa kuvateksti ohjaa katsojan huomion luterilaiseen Suurkirkkoon ortodoksisen Uspenskin katedraalin kustannuksella.
Helsinki asemoitiin 1900-luvulla osaksi protestanttis-kristillistä Länsi-Eurooppaa häivyttämällä venäläisinä pidettyjä maiseman piirteitä. Tässä kuvassa kuvateksti ohjaa katsojan huomion luterilaiseen Suurkirkkoon ortodoksisen Uspenskin katedraalin kustannuksella. © Kuva: Helsingin kaupungin urheilu- ja retkeilytoimisto 1960, Kansalliskirjaston pienpainatekokoelma.

Idealisoitua kuvaa itsenäisen Suomen valkoisesta pääkaupungista täydensi venäläisinä pidettyjen ortodoksisten maisemaelementtien häivyttäminen. Suomenlinnan ortodoksinen varuskuntakirkko riisuttiin kupoleistaan ja muutettiin luterilaiseksi kirkoksi. Tuomiokirkon asemaa Helsingin ja Suomen pääkirkkona vahvistettiin kuvaamalla se matkailuesitteiden ja -oppaiden kansissa. Ortodoksinen Uspenskin katedraali rajattiin usein merellistä Helsinkiä esittävien kuvien ulkopuolelle.

Itsenäinen Suomen kansa esittäytyy

Helsingin kirkkomaisemaa on muovattu rakentamalla uusia kirkkoja sitä mukaa kuin kaupunki on laajentunut ja sen väkiluku on kasvanut. Samalla Helsingistä on rakennettu suomalaisuuden näyteikkunaa, jonka avulla Suomea on esitelty ulkomaalaisille, ja jonka kautta suomalaiset ovat voineet tutustua oman isänmaansa ydinpiirteisiin.

Kallion kirkko ja Temppeliaukion kirkko ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka uudet kirkot ovat ilmentäneet rakentamisajankohtansa poliittista ja kulttuurista ilmapiiriä. Vuonna 1912 valmistunut, Lars Sonckin suunnittelema Kallion kirkko edustaa kansallisromanttista tyylisuuntausta, joka muodosti aikanaan selvän kontrastin venäläiselle kirkkoarkkitehtuurille. Sen graniittinen julkisivu ja luontoaiheet konkretisoivat oman aikansa kulttuurivaikuttajien vaalimia kansallismielisiä ajatuksia luonnonläheisestä ja vaatimattomasta Suomen kansasta. Kallion kirkosta tuli nopeasti tärkeä matkailunähtävyys. Matkailuesitteissä sitä kuvattiin sekä yksinään että Suurkirkon taustalla, jolloin matkailijoille välittyi kuva omaleimaisesta ja itsenäisyyttään vaalivasta kansasta.

Temppeliaukion kirkko Matkailun edistämiskeskus 1991
Temppeliaukion kirkon sakraalitila yhdistää luterilaisen uskonnon kansalliseen kertomukseen luonnonläheisistä suomalaisista. © Kuva: Matkailun edistämiskeskus 1991, Visit Finland mediabank, Kansalliskirjaston pienpainatekokoelma.

Vuonna 1969 Etu-Töölöön valmistunut, Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema Temppeliaukion kirkko poikkesi selvästi Helsinkiin aiemmin rakennetuista kirkoista. Sen vaikuttavuus ei perustunut vertikaalisuuteen ja monumentaalisuuteen, vaan moderniin ja yllätykselliseen arkkitehtuuriin. Temppeliaukion kirkon sali on louhittu peruskallioon ja peitetty kupolilla, jonka alta auringonvalo pääsee valaisemaan salia. Kirkon rosoiset sisäseinät asemoivat sen osaksi samaa suomalaisen arkkitehtuurin jatkumoa, jota graniittinen Kallion kirkkokin edustaa. Temppeliaukion kirkko täydentääkin osaltaan kertomusta luonnonläheisistä suomalaisista sekä luterilaisen uskonnon ja suomalaisen kansakunnan tiiviistä yhteydestä.  Kirkosta tuli sen valmistumisen jälkeen nopeasti Suomen suosituin arkkitehtoninen matkailunähtävyys, jossa vierailee vuosittain noin puoli miljoonaa kävijää.

Kirkot osana elämyksellistä kaupunkitilaa

Viime vuosikymmeninä kaupunkitilan elämyksellisyyden korostuminen ja matkailun käytäntöjen yksilöllistyminen ovat vaikuttaneet Helsingin nähtävyyksien käyttö- ja esitystapoihin. Matkaesitteiden kuvaston etualan ovat vallanneet ihmishahmot, jotka osallistuvat kaupungin elämänmenoon ja kuluttavat sen palveluita. Ostosten tekeminen, liikuntaharrastukset, kulttuuritapahtumat ja rento kaupunkitilassa kuljeskelu ovat korostuneet monumentaalisten nähtävyyksien kustannuksella. Helsingin tuomiokirkon ja Uspenskin katedraalin kaltaiset nähtävyydet on alettu esittää osana vapaa-ajan aktiviteettien urbaania näyttämöä. Kuvat Temppeliaukion kirkon sakraalitilasta ovat pitkälti syrjäyttäneet Kallion kirkkoa esittävät kuvat. Temppeliaukion kirkon suosiota selittää se, että sen arkkitehtuuri sopii kansalliseen kertomukseen mutkattomista ja luonnonläheisistä suomalaisista ja palvelee samalla elämyshakuisia matkailijoita tarjoamalla heille uudenlaisen näkökulman kaupunkiin.

Matkailun käytäntöjen muuttumiseen kiinnitettiin huomiota jo 1960-luvun lopulla. Tuolloin Helsingin matkailutoimiston matkailupäällikkö Mikko Nupponen puhui lifeseeing-tyyppisestä matkailusta, jolla hän viittasi matkailijoiden kasvaneeseen haluun tarkastella tapahtumia lähietäisyydeltä ja osallistua niihin myös itse. Aikaisemmin matkailun käytäntöjä olivat ohjanneet ennen kaikkea isänmaallisuuden eetos ja sivistyksen ihannointi. Matkailun tehtäväksi oli määritelty ulkomaisten matkailijoiden Suomi-tietouden lisääminen sekä kotimaisten matkailijoiden isänmaanrakkauden vahvistaminen. Modernisoituvassa Suomessa matkailijat eivät tyytyneet ainoastaan katselemaan nähtävyyksiä ja opettelemaan faktoja, vaan heistä tuli kokonaisvaltaisia elämyksiä janoavia kuluttajakansalaisia. 

Kirkkomaisema on kuvattu 1970-luvulta lähtien elävän kaupunkikulttuurin ja kulutuksen näyttämönä. Helsinkimaisema taustalla Uspeskin katedraali.
Kirkkomaisema on kuvattu 1970-luvulta lähtien elävän kaupunkikulttuurin ja kulutuksen näyttämönä. © Kuva: Matkailun edistämiskeskus 1984, Visit Finland mediabank, Kansalliskirjaston pienpainatekokoelma.

Muutoksista huolimatta kirkot säilyttivät tärkeän roolinsa matkailijoiden liikkumista ja kokemuksia jäsentävinä maamerkkeinä. Matkaesitteiden kartoissa ja kuvissa Helsingin tuomiokirkko näyttäytyi kaupungin symbolisena keskuksena, jota muut tärkeät kirkot ja maamerkit ympäröivät. Kirkot sitoivat Helsingin kaupunginosat osaksi yhtenäistä visuaalista kokonaisuutta sekä muistuttivat matkailijoita kaupungin kulttuurisesta ja maantieteellisestä rikkaudesta.

Kaupungin brändäys vahvisti Helsingin tuomiokirkon asemaa matkailunähtävyytenä. Tuomiokirkko kuvattiin 1960-luvulta lähtien usein logomaisena piirroksena, joka irrotti kirkon maantieteellisestä kontekstistaan ja pelkisti sen tunnistettavimpiin piirteisiinsä. Tällainen esitystapa mahdollisti Tuomiokirkon tehokkaan käytön Helsingin symbolina ja rinnasti sen Eiffel-tornin kaltaisiin maailmankuuluihin ja ahkerasti valokuvattuihin kaupunkien maamerkkeihin.

Matkailun käytännöt rakennusperinnön arvoa määrittelemässä

Globalisoituvassa maailmassa rakennusperinnön arvo määritellään usein arkisten matkailun ja vapaa-ajan käytäntöjen kautta. Matkailututkijat ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiota siihen, ettei matkailu enää ole vastakohta ihmisten arjelle. Yhä useampien ihmisten elämäntapa on liikkuva, minkä seurauksena matkustamisesta on tullut aiempaa arkisempaa. Samaan aikaan monet ihmiset kuluttavat kotikaupunkinsa palveluita ja ympäristöä matkailijoiden tavoin. Globalisoitumisen myötä kaupungit ovat alkaneet kilpailla keskenään huomiosta, osaavasta työvoimasta sekä trenditietoisista asukkaista ja matkailijoista. Ammattimaisesta brändäyksestä ja matkailumarkkinoinnista on tullut tapoja vedota ihmisten mielikuviin sekä vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä.

Helsingin tuomiokirkko on ikoninen osa suomalaista kansallismaisemaa, jonka kautta monet matkailijat saavat ensikosketuksensa Suomeen. Matkailun edistämiskeskus 1999
Helsingin tuomiokirkko on ikoninen osa suomalaista kansallismaisemaa, jonka kautta monet matkailijat saavat ensikosketuksensa Suomeen. © Kuva: Matkailun edistämiskeskus 1999, Visit Finland mediabank, Kansalliskirjaston pienpainatekokoelma.

Helsingin kirkkomaisemaa esittävä matkailukuvasto osoittaa, että matkailumarkkinoijat ohjaavat hienovaraisesti ihmisten käsityksiä rakennetun ympäristön merkityksistä ja mahdollisista käyttötavoista. Ihmisten liikkuvuuden lisäännyttyä ja kaupunkien välisen kilpailun voimistuttua matkailumarkkinoijat ovat lisäksi alkaneet seurata tarkasti ihmisten mieltymyksiä ja reagoida niihin herkästi.

Maailmanlaajuinen kilpailu ruokkii kuluttajalähtöistä viestintää, joka antaa kulutuskykyisille yksilöille ja ihmisryhmille välillisesti aiempaa enemmän valtaa osallistua rakennusperinnön käyttöä ohjaavien arvojen määrittelyyn. Matkailun käytäntöjen ja niihin liittyvien esitystapojen tutkiminen on mielekästä, koska se antaa arvokasta tietoa rakennusperintöön liittyvistä arvostuksista. Nämä arvostukset ohjaavat osaltaan rakennusten suojelua ja rakennetun ympäristön kehittämistä koskevia päätöksiä.

Julkaistu 7.8.2014 klo 9.19, päivitetty 4.11.2017 klo 20.46