Hyppää sisältöön

Vaihdetaanko vai korjataanko ikkunat?

Mari Mannevaara

Ikkunat vaikuttavat olennaisesti rakennuksen ilmeeseen. Eri-ikäisissä rakennuksissa ikkunoiden muoto, sijoitus ja mittasuhteet poikkeavat toisistaan. Materiaalit ja yksityiskohdat, kuten puitejako, ikkunoiden avautumistapa ja heloitus ovat tärkeitä ominaispiirteitä. Ne kertovat rakentamisajankohdan rakennustavoista ja arkkitehtonisista tavoitteista. Sekä vanhempia että uudempia, 1970- 80-lukujen rakennuksia korjattaessa täytyy lähtökohtana pitää kunkin rakennuksen ominaispiirteitä.

Ikkunat julkisivussa
© Kuva Pia Ilonen

Alkuperäisinä säilyneet ikkunat ovat olennainen osa rakennuksen arkkitehtonista ja kulttuurihistoriallista arvoa, ja ne tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä aina säilyttämään ja kunnostamaan. Ainutkertaisten, juuri tiettyyn rakennukseen suunniteltujen ikkunoiden vaihtaminen tavanomaisiin nykyikkunoihin ei yleensä ole sisätilojen, rakennuksen arkkitehtuurin tai ympäristön kannalta hyvä ratkaisu.

Käsityönä tehdyt ikkunat kestävät pitkään

Ikkunat olivat pitkään rakennuksen arvokkaimpia osia. Lasi oli kallis materiaali; vielä 1920-luvulla ikkunoissa lasi maksoi enemmän kuin puitteiden tekeminen. Ikkunat valmistettiin huolella ja pääsääntöisesti hyvälaatuisesta, tiheäsyisestä puusta, sillä aikaa vievään työhön ei kannattanut käyttää huonoa materiaalia.

Ikkunoiden puite- ja karmijako on vaihdellut rakentamisajankohdan mukaan. 1880-90 lukujen tyypillisin ikkunatyyppi oli kolmijakoinen T-ikkuna ilman välipuitteita. Uusrenessanssitalo Helsingin Kruunuhaassa.
Ikkunoiden puite- ja karmijako on vaihdellut rakentamisajankohdan mukaan. 1880-90 lukujen tyypillisin ikkunatyyppi oli kolmijakoinen T-ikkuna ilman välipuitteita. Uusrenessanssitalo Helsingin Kruunuhaassa. © Kuva: Pia Ilonen.

Ikkunoiden valmistus siirtyi vasta 1960-luvun kuluessa pienistä puusepänverstaista teolliseen sarjatuotantoon. Tavallisin ikkunatyyppi 1940-luvulle asti oli sisään-ulos -aukeava kaksilasinen puuikkuna. Nykyisin yleisimmin käytössä oleva sisään-sisään -aukeava ikkunatyyppi yleistyi 1940-luvulta lähtien.

Lasin valmistus koneellistui 1900-luvun alkupuolella. Lahden lasitehdas aloitti vuonna 1927 vedetyn lasin valmistamisen, ja lasin valmistaminen puhaltamalla loppui. 1950-luvun kuluessa markkinat valtasi sulan metallin päälle valettu lasi, ns. float-lasi joka tällä hetkellä on yleisin käytössä oleva lasityyppi.

Vanhat puuikkunat ovat pitkäikäisiä. Käänne ikkunoiden laadussa tapahtui 1960- ja 70-luvuilla, kun ikkunoiden koneellinen sarjatuotanto alkoi. Puutavaran laatuun ei kiinnitetty tarpeeksi huomiota, eikä perinteisen, hitaasti kuivuvan öljymaalin käyttö enää soveltunut uuteen tuotantotapaan. Pintakäsittelyaineena muotiin tulivat tummat lahonsuoja-aineet. Tummat ikkunat olivat alttiita auringon vaikutuksille ja ne ravistuivat nopeasti. Ikkunoiden kestoiän lyhentyessä kehiteltiin uusia tapoja niiden kestävyyden parantamiseksi. Puuosia alettiin painekyllästää, nykyään niitä pinnoitetaan alumiinilla. Puu-alumiini -ikkunat ovat kuitenkin yleistyneet vasta 1990-luvuen kuluessa, joten niiden pitkäaikaiskestävyydestä ei vielä ole varmaa tietoa. Hyvin tehdyt puuikkunat taas kestävät parhaimmillaan yli vuosisadan.

1920-luvulla julkisivujen ilme muuttui aiempaa askeettisemmaksi. Ikkunat sijoitettiin aivan julkisivun pintaan. Ikkunat jaettiin keskenään samankokoisiin ruutuihin. Tavallisesti niissä oli yksi pystysuuntainen välikarmi, toisinaan myös sen kanssa risteävä vaakasuuntainen välikarmi. Kittikiinnityksellä kiinnitettyjen lasiruutujen välipuitteet olivat ohuita ja siroja.
1920-luvulla julkisivujen ilme muuttui aiempaa askeettisemmaksi. Ikkunat sijoitettiin aivan julkisivun pintaan. Ikkunat jaettiin keskenään samankokoisiin ruutuihin. Tavallisesti niissä oli yksi pystysuuntainen välikarmi, toisinaan myös sen kanssa risteävä vaakasuuntainen välikarmi. Kittikiinnityksellä kiinnitettyjen lasiruutujen välipuitteet olivat ohuita ja siroja. © Kuva: Pia Ilonen.

Yleistäen voi todeta, että ennen noin vuotta 1965 rakennetuissa taloissa alkuperäiset ikkunat on tavallisesti teetetty käsityönä pienissä puusepäntehtaissa, eikä vastaavaa laatua enää ole saatavissa uudessa normaalituotannossa.

Korjaamiseen ei tarvita lupaa

Ikkunoiden vaihtaminen tai muuttaminen edellyttää usein toimenpidelupaa, joka haetaan paikkakunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Ikkunoiden korjaamiseen ei kuitenkaan tarvita lupaa ellei ikkunoiden ulkonäköä muuteta. Ikkunoiden tiivistäminen, käyntien ja heloitusten tarkistaminen ja esimerkiksi lisälasin asentaminen sisäpuitteeseen eivät vaadi lupaa. Tällaiset toimenpiteet parantavat merkittävästi vanhojen ikkunoiden lämpötaloutta ja toimivuutta. Toimenpiteiden luvanvaraisuus kannattaa kuitenkin tapauskohtaisesti selvittää rakennusvalvontaviranomaiselta ennen hankkeeseen ryhtymistä.

Ikkunoita korjataan tai uusitaan, kun ikkunat ovat vaurioituneet eivätkä täytä enää tehtäväänsä tyydyttävästi. Ikkunoista vetää, maali hilseilee, puitteissa on lahovaurioita, ikkunat eivät avaudu enää kunnolla tai helat toimivat huonosti. Usein halutaan parantaa ikkunoiden ominaisuuksia, esimerkiksi lämmön- ja ääneneristävyyttä tai avautumistapaa ikkunoiden pesun helpottamiseksi. Energiataloudellisten syiden vuoksi ikkunoiden lämmöneristävyysominaisuuksia parantaviin kunnostustöihin on tarjolla myös valtion avustusta. Vanhojen ikkunoiden uusiminen ei kuitenkaan ole perusteltua pelkin energiataloudellisin syin, sillä myös korjaamalla voidaan vaikuttaa ikkunoiden lämmöneristävyyteen. Korjattavien ikkunoiden ei tarvitse täyttää uudisrakentamiseen kohdistuvia määräyksiä esimerkiksi U-arvon (ikkunan lämmönläpäisykertoimen) suhteen, vaan viisaampaa on vertailla korjauksella saavutettavaa hyötyä esimerkiksi lämmityskustannusten suhteen.

Nauhaikkunat yleistyivät varsinaisesti asuinkerrostaloissa vasta1960-luvulla. Nauhajulkisivuissa suosittiin tavallisesti leveitä ikkunoita, ja yksittäiset lasiruudut saattoivat olla hyvin suuria. Kuvassa Kaija ja Heikki Sirénin 1950-luvun loppupuolella Espoon Otaniemeen suunnittelema asuinkerrostalo.
Nauhaikkunat yleistyivät varsinaisesti asuinkerrostaloissa vasta1960-luvulla. Nauhajulkisivuissa suosittiin tavallisesti leveitä ikkunoita, ja yksittäiset lasiruudut saattoivat olla hyvin suuria. Kuvassa Kaija ja Heikki Sirénin 1950-luvun loppupuolella Espoon Otaniemeen suunnittelema asuinkerrostalo. © Kuva: Mari Mannevaara.

Joskus halutaan palauttaa ikkunoiden ulkonäkö lähemmäs rakennuksen alkuperäistä ilmettä. Muutosta tulisi harkita tarkoin suhteessa rakennuksen historiaan. Muutosten tulisi perustua tutkittuun tietoon. Yleensä ikkunoiden uusimistarvetta perustellaan kuitenkin teknisin ja toiminnallisin syin.

Ikkunoiden vaurioituminen johtuu auringon, tuulen ja kosteuden aiheuttamasta säärasituksesta, käytön aiheuttamasta kulumisesta sekä ennen kaikkea huollon puutteesta. Vaurioitumisen nopeuteen vaikuttavat ikkunoissa käytetyn runkomateriaalin laatu ja pintakäsittelymateriaalit. Myös rakenteella on suuri merkitys. Hyvästä raaka-aineesta valmistetut, sopivilla pintakäsittelyaineilla maalatut ikkunat säilyvät pitkään, mikäli niitä huolletaan asianmukaisesti. Uuden vuonna 2010 voimaan tulleen asunto-osakeyhtiölain mukaan ikkunoiden kunnossapitovastuu jakautuu taloyhtiön ja osakkaan välillä niin, että yhtiö vastaa ikkunoiden ulkopuitteen ja karmin ulkopuolisten osien kunnossapidosta, osakas sisäpuolen puitteista ja tiivistämisestä.

Korjaaminen on kestävän kehityksen periaatteiden mukaista: miksi uusia, jos kunnostamalla saa vanhasta toimivan? Uuden ikkunan valmistaminen kuormittaa ympäristöä enemmän kuin vanhan ikkunan korjaaminen ja huoltaminen. Monissa tapauksissa vanhojen puuikkunoiden säilyttäminen ja kunnostaminen on järkevää, koska niiden valmistamiseen on tavallisesti käytetty hyvälaatuista puutavaraa. Vanhojen ikkunoiden käyttöikä on todistettavasti pitkä, jos kunnossapidosta huolehditaan säännöllisesti. Ikkunoiden uusimista perustellaan helposti korjaamisen kalliilla hinnalla. Ikkunoiden korjaamisen kustannukset muodostuvat kuitenkin monista asioista, joista merkittävin on vaurioitumisen aste. Korjaustarpeesta ei voi olla tietoa ennen ikkunoiden kunnon kuntokartoitusta, jonka perusteella tiedetään vaurioiden laajuus ja tarvittavien toimenpiteiden määrä. Korjaustapoja on useita. Maalipintojen korjaus ja tiivisteiden uusiminen ovat edullisia toimenpiteitä verrattuna ikkunoiden vaihtamiseen. Lisäksi unohdetaan helposti ikkunoiden uusimiseen liittyvät kerrannaisvaikutukset, joilla voi olla merkittäviä kustannusvaikutuksia. Ikkunan uusiminen voi vaurioittaa ikkunaa ympäröiviä rakenteita, esimerkiksi asunnon sisäpintoja tai ympäröiviä julkisivurakenteita.

Ikkunat
Esimerkki huolella tehdystä julkisivukorjauksesta. Ikkunoiden puitteet on uusittu vanhojen detaljien mukaan, karmit ja välipuitteet ovat alkuperäiset. Kunnostustyön yhteydessä ikkunoiden sisäpuitteeseen on asennettu lämmöneristystä parantava eristyslasielementti. Vuonna 1935 rakennettu asuinkerrostalo Töölössä.
Esimerkki huolella tehdystä julkisivukorjauksesta. Ikkunoiden puitteet on uusittu vanhojen detaljien mukaan, karmit ja välipuitteet ovat alkuperäiset. Kunnostustyön yhteydessä ikkunoiden sisäpuitteeseen on asennettu lämmöneristystä parantava eristyslasielementti. Vuonna 1935 rakennettu asuinkerrostalo Töölössä. © Kuva: Pia Ilonen.

Puu-alumiini -ikkunat mielletään usein huoltovapaiksi. Väite ei ole täysin paikkaansa pitävä, sillä vaikka alumiinipintaa ei tarvitse maalata kuten puuta, täytyy esimerkiksi tiivisteitä ja heloituksia kuitenkin huoltaa. Huoltovapaus on harhaan johtava käsite, joka usein tarkoittaa korjauskelvotonta. Jos korjaaminen on mahdotonta, rakennusosa on käyttöikänsä palveltuaan vaihdettava uuteen. Lyhytnäköiseen rakennusosien uusimiseen verrattuna ylläpito- ja huoltokustannukset ovat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna kannattava sijoitus.

Sekä ikkunoiden korjaus että vaihto ovat aina suuria toimenpiteitä niin taloyhtiöissä kuin pientaloissakin. Hankkeiden onnistuneeseen läpivientiin tarvitaan tietoa ja ammattitaitoa, sekä suunnittelun että toteutuksen osalta. Aina on aloitettava ikkunoiden kuntokartoituksesta ja yleensä kannattaa kysyä tarjoukset niin korjaamisesta kuin uusimisesta.

Ikkunoiden kunnostus

Ikkunoiden kunnostuksen suunnittelu aloitetaan asianmukaisen kuntotutkimuksen teettämisellä. Kuntotutkimus kannattaa teettää puuikkunoiden korjaukseen perehtyneellä, ikkunatoimittajista riippumattomalla asiantuntijalla, joka voi myös laatia työselostuksen kunnostustyötä varten ja huolehtia työn valvonnasta. Kuntotutkimuksessa selvitetään ikkunoiden todellinen kunto ja määritellään niille tehtävät toimenpiteet. Ikkunoiden kunnon mukaan voidaan samassakin talossa soveltaa erilaisia ja eriasteisia korjausmenetelmiä.

Ikkunoiden vaurioituminen etenee aurinkoisilla ja säälle alttiilla julkisivun osilla nopeammin kuin pohjoisen puolella ja suojaisilla paikoilla. Tarkka kuntotutkimus säästää kuluja kun ylikorjaamiselta vältytään. Ilman kuntotutkimusta ei ikkunoiden uusimisen ja korjaamisen välisiä kustannusvaikutuksia voida myöskään luotettavasti vertailla päätöksenteon pohjaksi. Varsinainen korjaussuunnitelma laaditaan kuntotutkimuksen pohjalta. Korjaussuunnitelmassa päätetään, kuinka mittaviin toimenpiteisiin ryhdytään.

Ikkunat 1920-luku
1920-luvun töölöläistaloon on asennettu uudet puualumiini-ikkunat. Detaljikuva paljastaa asennuksen ja materiaalin erot puuikkunaan verrattuna.
1920-luvun töölöläistaloon on asennettu uudet puualumiini-ikkunat. Detaljikuva paljastaa asennuksen ja materiaalin erot puuikkunaan verrattuna. © Kuva: Pia Ilonen.

Ikkunoiden korjaustöiden yhteydessä voidaan vaikuttaa sekä niiden toimintaan, että lämmön- ja ääneneristävyyteen. Ikkunoiden liitosten seinärakenteisiin tiivistäminen ja ikkunoiden tiivisteiden uusiminen vähentävät vanhojen ikkunoiden ilmavuotoja. Tiivistämisellä on merkittävä vaikutus vanhojen ikkunoiden energiataloudellisuuteen. Tiiviys vähentää sekä vedon tunnetta, että ulkoa kantautuvaa melua. Rakenteiden tiivistämisen vaikutus huoneiston korvausilman saantiin tulee samalla selvittää, sillä varsinkin rakennuksissa joissa on painovoimainen ilmanvaihto, korvausilman sisäänotto on hoidettu usein ikkunarakenteen kautta. Korvausilman voidaan antaa edelleen tulla hallitusti ikkunan raoista. Joissain tapauksissa oikeanlainen tiivistäminen saattaa jopa tehostaa painovoimaisen ilmanvaihdon toimintaa.

Vanhojen kaksilasisten ikkunoiden sisäpuitteisiin voidaan mahdollisesti jyrsiä lisätilaa, jotta vanhaan karmiin saadaan asennettua ikkunan lämpötaloutta parantava eristyslasielementti tai lisälasi. Korjausvaihtoehto on tutkittava tapauskohtaisesti. Suuret tuuletusikkunat tai hyvin leveät ikkunapuitteet eivät kestä eristyslasielementin painoa. Toisaalta myös hyvin pienien ikkunaruutujen vanhat puitteet on mitoitettu yhdelle ikkunalasille, eikä lämpölaseja voida käyttää.

Jos ainoastaan ikkunoiden ulkopuitteet ovat vaurioituneet, voidaan harkita ainoastaan niiden uusimista. Karmit ovat yleensä korjattavissa ja sisäpuitteisiin voi riittää kevyt maalauskunnostus. Vaihtamalla vain puitteet voidaan myös vanhemmissa rakennuksissa välttyä rapattujen julkisivujen hankalilta paikkauskorjauksilta, kun seinärakennetta ei tarvitse rikkoa karmin irrottamista varten.

Ikkunoiden heloitus on tärkeä osa niiden alkuperäistä ilmettä. Vanhat toimivat helat kannattaa kunnostaa ja säilyttää käytössä.
Ikkunoiden heloitus on tärkeä osa niiden alkuperäistä ilmettä. Vanhat toimivat helat kannattaa kunnostaa ja säilyttää käytössä. © Kuva: Pia Ilonen.

Ikkunoiden korjauksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että työn suorittaa korjaustöihin perehtynyt yritys. Korjaustyö vaatii erityisalojen tuntemusta erityisosaamista/ laaja-alaista osaamista. Työn suorittajan tulee hallita puusepäntöiden lisäksi maalaustyöt ja lasitus, sekä tiivistykseen ja heloitusten korjaamiseen liittyvät tehtävät. Turvallisinta on valita työn suorittajaksi tunnettu, useissa kohteissa ikkunoita korjannut urakoitsija.

Ikkunoiden uusiminen

1912 rakennetun asuinkerrostalon ikkunaremontissa uusittiin vanhat sisään-ulos aukeavat puuikkunat sisäänaukeaviksi puuikkunoiksi. Samalla muutettiin ikkunoiden yläosan ns. ”terveysikkunat” sivusaranoiduiksi. Vaikka uusiminen on tehty periaatteessa vanhaa kunnioittaen, osoittaa kuvapari uuden ja vanhan ratkaisun välisen eron. Kuvissa vasemmalla vanha ikkuna, oikealla uusittu ikkuna.
1912 rakennetun asuinkerrostalon ikkunaremontissa uusittiin vanhat sisään-ulos aukeavat puuikkunat sisäänaukeaviksi puuikkunoiksi. Samalla muutettiin ikkunoiden yläosan ns. ”terveysikkunat” sivusaranoiduiksi. Vaikka uusiminen on tehty periaatteessa vanhaa kunnioittaen, osoittaa kuvapari uuden ja vanhan ratkaisun välisen eron. Kuvissa vasemmalla vanha ikkuna, oikealla uusittu ikkuna. © Kuva: Mari Mannevaara.

Ikkunoiden uusimista on harkittava huolella. Jos kuntotutkimuksessa selviää, että useissa ikkunoissa on syviä lahovaurioita, voidaan ikkunoiden kunnon perusteella päätyä niiden uusimiseen. Voidaan myös päättää uusia vain huonoimmassa kunnossa olevat ja korjata muut. Uusien ikkunoiden suunnittelu ja niiden sovittaminen vanhaan rakenteeseen tyydyttävällä tavalla on usein vaativa tehtävä. Muutostöiden suunnittelijaksi tulee valita ammattitaitoinen suunnittelija, joka tuntee eri aikoina käytetyt ikkunatyypit ja -rakenteet. Ikkunoiden uusiminenkin on vanhassa rakennuksessa korjaamista, eikä muutoksella tarvitse määräysten puolesta tavoitella uudisrakentamisen vaatimustasoa, jos sellaista ei ole luontevilla ratkaisuilla mahdollista saavuttaa.

Ikkunan mittojen, karmi- ja puiteprofiilien, materiaalien, värityksen ja liittymisen ulkoseinään pitäisi vastata pääsääntöisesti mahdollisimman hyvin alkuperäistä ikkunaa. Myös uuden ikkunan sovituksen rakennusrunkoon tulisi vastata tarkoin vanhaa tilannetta. Liittyminen vanhaan seinärakenteeseen on suunniteltava huolella. Julkisivun reliefivaikutelma, eli ikkunan uloimman lasin suhde syvyyssuunnassa julkisivupintaan ei saisi myöskään merkittävästi muuttua. Myös ikkunoiden uusimisen yhteydessä on otettava huomioon toimenpiteen vaikutus rakennuksen ilmanvaihtoon, ja huolehdittava että asuntoihin saadaan riittävästi korvausilmaa myös muutosten jälkeen.

Julkaistu 18.11.2010 klo 12.42, päivitetty 7.12.2017 klo 18.20