Hyppää sisältöön

Vanhojen parvekkeiden lasitus kerrostaloissa

Pia Ilonen

Vanhojen parvekkeiden lasittaminen on yleistynyt 1980-luvun lopulta alkaen. Tällä on haettu sääsuojaa ja haluttu parantaa parvekkeiden käytettävyyttä. Samalla kunnossapito helpottuu.

Parvekelasit
© Kuva: Minna Lukander.

Rakennusten ulkoasun ja luonteen kannalta vanhojen parvekkeiden lasitus vaatii huolellista harkintaa, koska julkisivujäsentely muuttuu.

Luvanvaraisuus

Lasitushankkeista on aina neuvoteltava rakennusvalvontaviranomaisen kanssa, koska julkisivuihin tulee muutoksia ja koska parvekelasitukset vaikuttavat myös paloturvallisuuteen. Viranomaisilla on yleisiä tai tiettyjä alueita koskevia rakentamistapaohjeita. Niitä noudattamalla on mahdollista neuvottelujen jälkeen toteuttaa lasitus joskus myös ilman lupaa. Lupakäytännöt parvekelasituksen suhteen vaihtelevat jonkin verran kunnittain.

1970-luvun ns. nauhaparvekkeille lasittaminen soveltuu usein luontevasti.
1970-luvun ns. nauhaparvekkeille lasittaminen soveltuu usein luontevasti. © Kuva: Minna Lukander.

Kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti tai kaupunkikuvallisesti arvokkaiden rakennusten parvekkeiden lasittaminen on mahdollista vain poikkeustapauksissa. Lähes mahdotonta on lasittaa rakennuksen ylimpiä parvekkeita, ellei niillä ole kattoa tai kiinteää katosta. Mikäli löydetään rakennuksen ulkoarkkitehtuuriin sopiva ratkaisu parvekkeiden kattamiseksi, toimenpidelupa voidaan myöntää.

Parveketyypit eri aikakausina ja niiden lasitusmahdollisuudet

Asuntokohtaiset parvekkeet yleistyivät 1930-luvulla. Aina 1960-luvulle asti parvekkeet olivat kooltaan pienehköjä ja yleensä rakennusrungosta ulkonevia. Tyypillisimpiä ominaispiirteitä ovat pyörörauta- ja aaltopeltikaiteet, markiisikankaat ja puiset yksityiskohdat.

Lasitusmahdollisuudet ovat kaikkein heikoimmat ulokeparvekkeissa, jotka ovat kolmelta sivultaan auki. Esimerkiksi tyypillinen 1950-luvun asuntoalue koostuu yksinkertaisista rapatuista lamelli- tai tornitaloista, joiden arkkitehtuurissa oleellista on juuri rakennusten muurimainen, yksinkertainen pinta ja sitä keventävät ulkonevat avoimet parvekkeet. Lasittaminen muodostaa julkisivuun eräänlaisen pystykotelon, jolloin alkuperäinen arkkitehtuuri hämärtyy. Myös ajankohdan parvekkeissa käytetyt yksityiskohdat ovat vaikeasti sovitettavissa lasitusjärjestelmiin. Hankkeeseen ryhdyttäessä on selvitettävä lasituksen soveltuvuus yhdessä viranomaisten kanssa.

1960-luvulla käynnistettiin elementtirakentaminen ja teollinen massatuotanto. Vallitsevaan rakentamistapaan sopi parvekkeiden vetäminen rakennusrungon sisään tai niiden sovittaminen osaksi julkisivujärjestelmää. Niin sanottu nauhaparveke on tyypillinen 1970-luvun lähiöissä. Samalla parvekkeiden koko kasvoi. Kaiteina nauhaparvekkeissa on erilaisia levyjä tai massiivisia betonikaidelevyjä.

Tämäntyyppisten parvekkeiden lasitusmahdollisuuksista esimerkiksi Helsingin rakennusvalvontaviraston ohje toteaa, että kokonaan sisäänvedetyt parvekkeet, joissa on katto ja umpinaiset tai vain vähäisiä aukkoja sisältävät sivuseinät ja kaide, voidaan lasittaa ilman toimenpidelupaa laseilla, joissa ei ole pysty- tai vaakaprofiileja. Parvekelasitukselle on haettava toimenpidelupa, jos lasitettavassa parvekkeessa on jo ennestään kiinteitä lasirakenteita tai jos lasitusta halutaan täydentää erilaisilla rakenteilla kuten lipoilla, seinäkkeillä tms., tai jos lasitukseen halutaan pysty- tai vaakaprofiileja.

1980-luvulla parvekkeet vakiintuivat osaksi asunnon oleskelutiloja. Parhaimmillaan ne mitoitettiin ruokailuryhmälle sopiviksi. Parvekkeet ovat joko lasitettuja, tai niissä on mahdollisuus parvekelasitukselle. Yleensä tämä on jo huomioitu rakennusluvassa valmiiksi. Osakkaat voivat tällöin toteuttaa lasituksia taloyhtiön luvalla. Taloyhtiö huolehtii siitä, että talon lasitukset ovat ulkonäöltään yhtenäiset.

Lasitushanke

Lasitusmahdollisuudet ovat kaikkein heikoimmat ulokeparvekkeissa, jotka ovat kolmelta sivultaan auki. 1950-luvun tyypillinen kerrostalo Helsingin Lauttasaaressa.
Lasitusmahdollisuudet ovat kaikkein heikoimmat ulokeparvekkeissa, jotka ovat kolmelta sivultaan auki. 1950-luvun tyypillinen kerrostalo Helsingin Lauttasaaressa. © Kuva: Minna Lukander.

Taloyhtiössä kartoitetaan ensin halukkuus parvekkeiden lasittamiseksi. Päätös parvekkeiden lasituksesta tehdään yhtiökokouksessa. On suositeltavaa, että taloyhtiö teettää joko lasitussuunnitelman, joka toteutetaan kerralla koko taloon, tai suunnitelman, joka voidaan toteuttaa vaiheittain osakkaiden halukkuuden mukaan. Näin suunnittelukustannukset voidaan jakaa ja saadaan varmuus yhtenäisestä lopputuloksesta. Valittua lasitusjärjestelmää suositellaan käytettäväksi johdonmukaisesti taloyhtiön kaikissa lasitettavissa parvekkeissa.

Lasitukset suunnitellaan talon yksilölliset lähtökohdat huomioon ottaen. Lasitushankkeeseen valittu suunnittelija on yhteydessä rakennusvalvontavirastoon heti hankkeen alkuvaiheessa. Suunnittelija kiinnittää erityistä huomiota yksityiskohtien, värityksen ja mahdollisten täydentävien rakenteiden kuten katosten ja seinäkkeiden suunnitteluun. Tässä yhteydessä olisi myös hyvä kuulla talon alkuperäistä suunnittelijaa, jos mahdollista. Parvekkeiden rakenteiden kantavuus on tarkistettava. Tärkeää on myös tutkia yhdessä paloviranomaisen kanssa, heikentääkö lasitus rakennuksen paloturvallisuutta. On myös huomattava tarkistaa, ettei lasitus häiritse talon ilmanvaihtojärjestelmää.

Taloyhtiön suostumuksella voi myös yksittäinen osakas toteuttaa lasituksen. Tämä on luontevaa, kun lasituksen toteuttaminen on lähtökohtaisesti helppoa, eli kokonaan sisään vedettyjen tai nauhaparvekkeiden kohdalla. Jos talossa on aiempia lasituksia, on suositeltavaa käyttää samaa lasitusjärjestelmää, mikäli tämä on mahdollista.

Julkaistu 18.11.2010 klo 12.49, päivitetty 9.12.2017 klo 8.27