Hyppää sisältöön

Hirsirakennuksien vauriot

Olli Cavén

Hirsirakennuksissa on tavallisin lamasalvos

Vanhojen hirsirakennusten seinärakenne on tavallisesti vaakahirsisalvos mänty- tai joskus kuusihirsistä. Kansanomaisessa kielessä käytetään ilmaisua lamasalvosrakenne. Lamasalvosrakenteessa hirret on varattu tiiviisti päällekkäin toisiaan vasten. Rakenne on jäykistetty hirsiä yhdistävillä vaarnatapeilla ja nurkkasalvoksilla. Maassamme on useita eri salvosmuotoja, joista varhaisimmat ovat pitkänurkkaisia. Lyhytnurkkasalvoksia alettiin käyttää rakennusten vuoraamisen yhteydessä. Suomessa on käytetty perinteisesti joko umpi- tai avovarausta. Umpivarauksessa rive eli tilke asennetaan hirsien väliin samaan aikaan kun päällimmäinen hirsi asennetaan alla olevan hirren selän päälle. Umpivarausta ei voida tilkitä myöhemmin. Avovarauksessa hirren alapinnan varaus veistetään reunoista auki ja riveystä voidaan myöhemmin lisätä ja tiivistää tilkitsemällä tilkeraudalla.

Följarilla tuettu hirsiseinä. Pudasjärvi.
Följarilla tuettu hirsiseinä. Pudasjärvi. © Kuva: Museovirasto.

Tukipilareita käytettiin etenkin kirkoissa

Taitava hirsirakenteen kehitelmä on tukipilareilla tuettu seinärakenne. Hirrestä tehtyjä tukipilareita käytettiin pääasiassa kirkoissa. Se on keskiajalta peräisin oleva rakenne, joka tunnettiin Pohjanmaalla ja Lapissa. Tukipilarirakenteen avulla voidaan rakentaa pitkiä salitiloja, joiden mitta ei rajoitu yhden hirren pituuteen. Pitkillä seinillä on lyhyistä hirsistä salvottuja tukipilareita, joihin seinähirret salvotaan. Näin seinän pituutta voitiin kasvattaa monen hirren mittaiseksi. Vastakkaisilla seinillä olevat tukipilarit yhdistettiin lattian alla ja yläosassa toisiinsa tilan poikki kulkevilla veto- l. sidehirsillä.

Pystyhirret harvoin runkorakenteena

Satunnaisesti, lähinnä muutostöissä tai siirretyissä rakennuksissa on käytetty pystyhirsiä runkorakenteena. Eräs varhaisimmista pystyhirsirakenteista on niin sanottu varhopatsasrakenne, jossa hirret tai halkaistut puut on asennettu pystyyn korumaisten ylä- ja alahirren väliin. Pystyhirsirakennetta käytettiin 1900-luvun vaihteessa jonkin verran sellaisissa rakennuksissa, jotka ajateltiin jo alun perin rapattavaksi, sillä pystyhirsistä tehty seinä ei laskeudu.

Seiniä tuettiin pystyhirsillä eli följareilla

Seinien tukemiseen on käytetty myös pystyyn asennettuja hirsiä eli följareitä. Pystytukia käytetään pitkillä seinämitoilla estämään seinän pullistuminen (sivusuunnassa). Myös ikkuna-aukkojen läheisyyteen on usein asennettu pystytukia.

Seinän molemmin puolin asetetut tuet kiristetään toisiaan vasten hirsiseinän läpi kulkevilla mutteripulteilla. Pitkulainen pystysuuntainen reikä mutterin aluslevyssä mahdollistaa seinän laskeutumisen ja hirsien luonnollisen painumisen. Myös rautakiiloilla varustettuja pultteja on käytetty. Ennen käytettiin varsinkin talonpoikaisrakennuksissa myös puusta tehtyjä tappeja ja puukiiloja koska rautaa oli vaikea saada ja se oli kallista.

Tukihirsien ylä- ja alapäät ovat alttiina kosteudelle ja lahovaurioille. Joskus pystytuki on kiinni kivijalassa ja liikkumavara följarin pulteissa on loppunut. Pystytuen varassa roikkuva seinä ei pääse tiivistymään ja seinärakenteeseen syntyy ilmavuotoja.

Hirsirakennetta voi tiivistää lämmön vuoksi

Hirsirunkoa ei ole perinteisesti lämmöneristetty. On käytetty niin vankkoja hirsiä, että seinästä on tullut riittävän paksu ilman erillistä lämmöneristystä. Hirsiseinän heikoin kohta lämmönpitävyyden kannalta on hirsien välinen varaus ja nurkkasalvos. Varauksesta pyrittiin tekemään niin leveä ja tiivis kuin suinkin mahdollista. Hirsirunko painuu ajan mittaan alaspäin ja varaus tiivistyy itsestään. Jos runko painuu epätasaisesti tai joku rakenne estää laskeutumisen, syntyy hirsien väliin rakoja. Seinärakenteen löystyminen ja epätasainen painuminen aiheuttavat ilmavuotoja, joiden takia seinärakenteiden tuulitiiveyttä pyritään parantamaan.

Korjausten yhteydessä tarkastetaan hirsirungon varausten ja salvosten tiiviys. Mahdolliset puutteet riveyksessä täydennetään käyttämällä tilkkeenä pellava- tai hamppurivettä. Tervattua rivettä käytetään vain rungon ulkopuolella. Sisäpuolen varauksissa ja tilkettä vaativissa paikoissa käytetään puhdasta luonnonkuitua. Synteettisiä tiivistysaineita esimerkiksi polyuretaanivaahtoa tai mineraali- ja lasivillaa ei tule käyttää puurakenteiden tiivistämiseen.

Pystyhirsirakenteen tiiviyttä on vaikea parantaa ilman tuulensuojalevyn asentamista. Tuulensuojalevyt asennetaan suoraan hirsirungon ulkopintaan. Tuulensuojalevyn asentaminen on harkittava jokaisessa tapauksessa erikseen, koska sitä ei voi asentaa irrottamatta ulkovuorausta. Pelkästään tuulensuojalevyn asentaminen ei riitä syyksi ulkovuorauksen irrottamiseen, saati uusimiseen. Tuulensuojalevynä käytetään joko huokoista kuitulevyä, puukuitulevyä tai erillisillä nimikkeillä myytäviä tuulensuojalevyjä. Tuulitiiveyttä voidaan hyvin parantaa myös pelkällä rakennus- tai tervapaperilla.

Kosteus, sienet ja laho vaurioittavat hirttä

Yleisimmin lahovaurioita ja muita ongelmia esiintyy hirsirungon alaosassa, ulkoportaiden taustalla, ikkunoiden alapuolella, nurkkasalvoksissa ja räystäsalueilla sekä yläpohjan täytettä vasten olevissa puupalkistoissa. Nurkkien kosteusvauriot johtuvat yleensä vuotavista ränneistä ja syöksytorvista. Pitkään jatkunut vuoto saa aikaan lahovaurion jolloin puussa alkaa kasvaa eri lahottajasieniä. Kosteuden ja sienten pehmittämään puuhun iskeytyy myös eri puutuholaisia, jumeja. Nurkka-alueiden ja seinäpintojen lahovauriot ovat usein johtaneet rakennuksen vuoraamiseen.

Hirsirakenteen laholle alttiita kohtia ovat myös kiviperustuksen päällä lepäävät alimmaiset hirsikerrat. Hirret ovat alttiina kondenssikosteuden ja kapillaarisen veden nousun aiheuttamille lahovaurioille. Näillä alueilla lahovauriot ovat huomattavasti yleisempiä ja laaja-alaisempia kuin hirsikehän muilla alueilla. Lahoaminen voi näkyä ulospäin vain pienenä alueena, mutta se voi jatkua pitkälle puun sisällä. Avonainen solukko vetää kosteutta päätypuuta pitkin syvälle puuhun mistä se ei pääse haihtumaan.

Perinteinen korjaustapa on rakennuksen "kengittäminen". Rakennusta nostetaan varovaisesti ja alimmat lahot hirsikerrat korvataan uusilla hirsillä. Työvaiheiden aikana on varmistettava, että runkolinjat pysyvät suorassa.  Kivijalan tai sokkelin päälle asennetaan vedeneristys hirren ja perustuksen väliin, yleensä tuohilevyt.

Rakenteiden liikkuminen routimisen, muun epätasaisen kuormituksen tai perustusten painumisen seurauksena aiheuttaa hirsirungossa aina mekaanisia vaurioita. Hirsirungon korjaamisessa ja rakenteiden suunnittelussa tulee käyttää hirsirakenteisiin perehtyneitä alan ammattilaisia.

Julkisivun hirsiä voi tilkitä riveellä ja paikata puulla

Vuoraamaton hirsiseinä on jatkuvasti alttiina sään, veden, lumen, jään, tuulen, auringonvalon ja -lämmön rasituksille. Varjonpuoleiset seinät patinoituvat harmaiksi, valonpuoleiset seinät ruskeiksi. Hirsipinnoissa esiintyy pohjoissivulla joskus jäkäläkasvustoa, vihertävää levää tai muita mikrobikasvustoja.  Puu on kasvuston alla tavallisesti kuitenkin kunnossa.

Halkeilleisiin hirsiin syntyy ns. taskuja, joihin tuulenpaine työntää vettä ja lunta. Pitkään jatkunut kosteus saa hiljalleen aikaan lahovaurioita. Halkeamat on syytä tilkitä tervatulla pellavariveellä (vain ulkopuolelta). Isot halkeamat ja lahovauriot paikataan alkuperäistä vastaavalla puulla. Lahovauriot rajoittuvat hirsipinnoissa yleensä ulkopuolen pintapuun lahoamiseen. Hirsipinta voi olla sisäpuolelta moitteettomassa kunnossa, eikä paikkausta silloin tehdä koko seinäpinnan läpi. Kuusipuusta veistetty hirsi poikkeaa mäntypuusta siinä, että se lahoaa yleensä puun sisältä, ulkopintojen ollessa aivan moitteettomassa kunnossa. Kuusen sydänpuu ei ole kestävyydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan männyn veroista. Vauriot voidaan tarkastaa poraamalla hirteen reikiä.

Ulkovuoraus suojaa hirsiseinää

Ulkovuoraus on asennettu yleensä suojaamaan hirsiseinää, mutta samalla on kohennettu rakennuksen ulkonäköä. Ulkovuoraus on seinän kuluvin osa ja sitä on huollettava säännöllisillä uusintamaalauksilla. Ulkovuorauksessa esiintyy kosteus- ja lahovaurioita enimmäkseen alapäässä, jonka katolta valuvat roiskevedet pitävät kosteana. Myöskin tuulenpaineella seinäpintaan työntyvä sadevesi valuu alas kastellen juuri alaosaa voimakkaasti. Vuorauksessa olevat vaakalistat, sekä kaikki jatkos- ja liitoskohdat on suunniteltava niin että vesitaskuja ei synny. Ulkovuorauksen ja hirsiseinän väliin päässyt kosteus kuivuu hitaasti ja aiheuttaa vähitellen home-, sieni- ja lahovaurioita.

Väärät pintakäsittelyaineet aiheuttavat usein lahovaurioita. Liian tiiviit maalikerrokset eivät päästä kosteutta haihtumaan puun soluseinämistä tarpeeksi tehokkaasti. Mikäli rakenteet ovat lisäksi tiiviit ilman tuuletusrakoja alkaa ongelmia esiintyä ensin maalipintojen irtoamisena ja sen jälkeen lahovaurioina. Hirsipintaa ei tarvitse suojata välttämättä millään käsittelyllä, kunhan huolehditaan että rakenteet ovat kunnossa ja ennen kaikkea rakennuksessa on tarpeeksi leveät räystäät. Rakennusmateriaalin valinta, oikeat käsittelytavat ja rakenteiden yksiaineisuus olivat kansanrakentajilla tiedossa. Nykyajan monimuotoiset rakenneratkaisut ja sopimattomien materiaalien yhdisteleminen keskenään ovat johtaneet monessa tapauksessa mittaviin korjaustoimenpiteisiin.

Portaat

Puuportaissa on käytetty yleensä massiivista puumateriaalia. Ongelmat ja vauriot ovat samoja kuin muissa hirsirakenteissa. Portaiden rakenteiden tuulettumisesta on syytä huolehtia, samoin siitä, että portaat ovat riittävän irti seinästä ja maasta. Aluskasvillisuus esim. nurmikko ei saa estää ilmankiertoa portaiden alla. Puumateriaalin valinta on erittäin tärkeää portaiden keston kannalta, samoin sen oikea käsittely ja riittävän pitkä hidas kuivattaminen. Portaiden suolausta on syytä välttää, sillä suola syövyttää puun solukkoa ja murtaa kiviportaiden muurattuja rakenteita.

Julkaistu 30.6.2006 klo 9.54, päivitetty 10.9.2018 klo 10.47