V-P Suhonen
Keskiaikaisista linnoista puhuttaessa mieleen nousevat harmaakiviset ritarilinnat monine torneineen. Kuitenkin maamme keskiaikaisten linnojen enemmistö on ollut joko kokonaan tai suurelta osin puusta rakennettuja. Näistä harhaanjohtavasti pikkulinnoiksi kutsutuista puulinnoista näkyy nykyään maanpinnalle vain valleja, vallihautoja, kuoppia ja kivikasoja. Pikkulinnojen pinta-alat vastaavat kuitenkin isojen kivilinnojen kokoja. Lisäksi arkeologissa tutkimuksissa on havaittu selviä merkkejä mm. torneista, kellareista, vedenalaisista estevarustuksista ja muista keskiaikaisille linnoille tyypillisistä rakenteista.
1300-luvulla alkunsa saanut Raaseporin linna kuvattuna idästä. Raaseporin muurien ikää ei ole toistaiseksi kyetty määrittämään tarkasti, ja on mahdollista, että linna on ollut vielä 1300-luvun lopulla puinen. © Kuva: Harri Nyman, Museovirasto.
Hiukan kärjistäen voidaankin todeta, että pikkulinnojen ainoa ero kivilinnoihin on rakennusmateriaali. Monet ”isot” kivilinnat ovat luultavasti olleet alkuvaiheessaan ”pieniä” puulinnoja. Ajan kuluessa puurakenteet on korvattu asteittain kivisillä ja lopputuloksena on ollut harmaakivinen linna. Toisaalta eräät linnat, kuten Viipurin linna, on rakennettu saman tien kokonaan kivestä. Samoin puuta on ilmeisesti joissakin tapauksissa käytetty yksinomaan sen vuoksi, ettei linnaa ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Puulinna on ollut Suomen oloissa helppo ja halpa ratkaisu.
Linnojen ajoitusta tarkistetaan
Porvoon Husholmenin saarilinna 1300-luvun lopulta. Linnan rakenteista näkyy maanpinnalle ainoastaan terasseja, röykkiötä ja valleja. Linnansaarta on ympäröinyt kolminkertainen vedenalainen paaluvarustus. © Kuva: V-P Suhonen, Museovirasto.
Suomen keskiaikaisten linnojen kronologia on tällä hetkellä voimakkaassa käymistilassa. Viime vuosien aikana on huomattu, etteivät keskiaikaiset linnat noudata johdonmukaista lineaarista kehityslinjaa. Linnojen aikamääräinen ryhmittely on perustunut kehitysopilliseen ajatteluun ja tyylihistorialliseen analyysiin. Arkeologinen lähdeaineisto ja luonnonhistorialliset ajoitusmenetelmät ovat osoittaneet tämän tarkastelutavan olevan liian yksinkertainen. Useat aiemmin esihistoriallisina pidetyt linnat ovatkin saaneet alkunsa vasta varhaiskeskiajalla.
"Primitiiviset" 1100- ja 1200-luvuille sijoitetut puulinnat näyttävätkin tiedon määrän lisääntyessä yllättäen toimineen pääasiassa 1300-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Samalla on tosin muistettava, että myös maamme kivilinnoja on ryhdytty nuorentamaan. Esimerkkinä voisi mainita Hämeen linnan kivilinnan perustamisajankohdan siirtyminen 1200-luvun lopulta 1300-luvun jälkipuoliskolle.
Keskiaikaisten linnojen aika ulottuu Suomessa 1200-luvun alusta 1500-luvulle. Periodin molemmissa päissä on siirtymävaiheet, jolloin käytettiin samanaikaisesti sekä rakenteiltaan vanhentuneita linnoja, että uusien vaatimusten mukaisia moderneja linnoja. Ensimmäisten keskiaikaisten linnojen rinnalla toimi pitkään esihistorialliselta ajalta periytyviä linnatyyppejä. Näyttää myös mahdolliselta, että pakanuuden ajalla perustettuja muinaislinnoja olisi muokattu tiilen ja laastin avulla keskiaikaisiksi linnoiksi. Sotateknologian kehittyminen johti kuitenkin 1200-luvun kuluessa muinaislinnojen syrjäytymiseen "puhtaiden" keskiaikaisten linnojen tieltä.
1400-luvun lopulla rakennetun Olavinlinnan pyöreät tornit kertovat tykkien mukaantulosta sodankäyntiin. © Kuva: V-P Suhonen, Museovirasto.
Keskiaikaisten linnojen varsinainen kukoistuskausi sijoittuu Suomessa 1300-luvulle. Seuraavalla vuosisadalla tuliaseet alkoivat asteittain musertaa niiden asemaa. Kaikesta huolimatta edes uusi aika ei merkinnyt heti dramaattista muutosta maamme linnatilanteesta. Vanhoihin linnoihin liitetyt ajanmukaiset varustukset ja tykkitornit saivat ensialkuun riittää. Toisaalta kehitys johtaa vääjäämättä muutoksiin. Asumis- ja puolustusfunktiot olivat eriytyneet jo 1500-luvun puolivälissä. Keskiaikaiset linnat saivat pikkuhiljaa poistua näyttämöltä asuttaviksi tarkoitettujen kartanolinnojen ja tuliasein käytävään sotaan sopivien maalinnoitusten tieltä.
Jako mäki- ja vesilinnoihin toimii edelleen
Suomen keskiaikaisia linnoja on vuosien varrella yritetty ryhmitellä mm. funktioiden, rakentajien, rakenteiden ja sijaintien avulla. Mitään täysin kiistatonta, jakotapaa ei kuitenkaan ole ymmärrettävästi voitu esittää. Toimivin keino taitaa edelleen olla Juhani Rinteen jo sata vuotta sitten esittämä yksinkertainen ja havainnollinen tapa jakaa keskiaikaiset linnat mäki- ja vesilinnoihin. Jokaisella linnalla on oma yksilöllinen synty- ja kehityshistoriansa. Suomessa on runsaasti esimerkkejä erityyppisistä keskiaikaisista linnoista, joiden rakenteille on helppo löytää vastineita Pohjoismaista ja muualta Euroopasta. Linnoja on rakennettu mäkien päälle, jotta päästäisiin vihollista korkeampaan asemaan. Linnoja on sijoitettu niemille ja saarille kauas hyökkääjän ampuma-aseista ja piirityslaitteista.
Sipoon Sibbesborgin saarilinna 1300-luvun lopulta. Kuvassa näkyy saaren eteläkärkeen vallihaudoilla ja vedenalaisilla paaluvarustuksilla eristetty päälinna. Paikalla 1900-luvun alussa tehdyissä kaivauksissa tuli esille tiilirakennuksen pohja. © Kuva: V-P Suhonen, Museovirasto.
Kivilinnojemme joukossa on pohjakaavaltaan nelikulmaisia kastelleja ja epäsäännöllisiä kehämuurilinnoja. Torneja on nelikulmaisia, kahdeksankulmaisia ja pyöreitä. Esilinnojen muodot ja määrät näyttävät vaihtelevan tilanteesta riippuen. Puulinnojen rakenteisiin ovat vaikuttaneet rakennuspaikkojen topografioiden erityspiirteet, jotka ovat synnyttäneet pikkulinnojen moninaisen ja epämääräisen ryhmän. keskiaikaisilla linnanrakentajilla on ilmeisesti ollut melko vapaat kädet toteuttaa itseään käytettävissä olleiden resurssien ja tietotaidon puitteissa.
Arkeologit tutkivat pikkulinnoja
Suomen keskiaikaisten linnojen tutkimuksen seuraava etappi olisi nostaa pikkulinnat niille kuuluvalle paikalle kivilinnojen rinnalle. Keskiajan historian tutkijat eivät ole voineet juurikaan syventyä pikkulinnoihin, joista on säilynyt vain satunnaisia mainintoja keskiaikaisissa lähteissä. Taidehistorioitsijat ovat luonnollisesti keskittyneet kivilinnoihin, joista on jäljellä tyylihistorialliseen vertailuun sopivia ehjiä rakenteita. Useiden Suomen pikkulinnojen rakenteet odottavat sen sijaan yhä esiin kaivamistaan. Arkeologian merkitys keskiaikaisten linnojen tutkimuksessa on alettu Suomessa ymmärtää vasta 1980-luvulla.
Lähteitä
Gardberg, C.J. - Welin, P.O 1993: Suomen keskiaikaiset linnat. Keuruu.
Lovén, Christian 1996: Medeltida borgar och befästningar i det medeltida Sverige.Kungl. Vitterhets Historie och Antikvitets Akademiens Handlingar. Antigveriska serien 40. Motala.
Tuulse, Armin 1952: Borgar i Västerlandet, ursprung och typutvecling under medeltiden. Stockholm.