Hyppää sisältöön

Keskisuomalaisia korpivaruskuntia - Keski-Suomen museon modernin rakennusperinnön maakunnallinen inventointihanke

Hanna Tyvelä ja Sini Saarilahti

Keski-Suomen museossa on ollut käynnissä vuoden 2012 alusta lähtien kolmivuotinen maakunnallinen modernin rakennusperinnön inventointihanke, jossa ovat mukana kaikki Keski-Suomen kunnat. Yhtenä tärkeänä inventointikohteena ovat olleet maakunnassa sijaitsevat korpivaruskunta-alueet, Luonetjärven varuskunta Jyväskylän Tikkakoskella ja Keski-Suomen pioneerirykmentti Keuruulla.

Luonetjärven rakennuskantaa
Luonetjärven itärannan kantahenkilökunnan asuntoalueen rakennuskanta. © Kuva: Hanna Tyvelä, Keski-Suomen museo.

Puolustusvoimien rakenneuudistuksen myötä keskisuomalaisiin korpivaruskuntiin on tulossa muutoksia. Puolustusvoimien toiminta Keski-Suomen pioneerirykmentissä Keuruulla loppuu vuoden 2014 aikana ja Luonetjärvelle on puolestaan siirtymässä osa Kauhavan lentosotakoulun toiminnasta. Keski-Suomen museon tekemien varuskuntainventointien myötä on syntynyt kattava keskisuomalainen näkökulma Suomen puolustusvoimien toiminta- ja rakennushistoriaan.

Korpivaruskunnat ja niiden historiallinen tausta

Korpivaruskunnat ovat Suomen itsenäisyyden aikana rakennettuja, kaupunkirakenteen ulkopuolelle sijoitettuja varuskunta-alueita, jotka rakennettiin toimimaan itsenäisinä yhdyskuntina. Varuskunta-alueiden suunnittelun keskeisenä päämääränä oli soveltaa yhteiskunnan kehityksen suuntaviivoja rakentamiseen. Puolustusministeriön rakennusosasto suunnitteli, hallinnoi ja valvoi varuskuntien rakentamista. 1900-luvun sosiaalinen kehitys näkyi muun muassa varuskuntien majoitus- ja toimitilojen suunnittelussa. Tiloista pyrittiin tekemään hygieeniset, siistit, viihtyisät ja toiminnallisesti optimaaliset. Varuskunta-alueista muodostui monipuolisia asumisen ja toiminnan keskuksia, jotka pitivät sisällään varusmiesten majoituskasarmien ja henkilökunnan asuintalojen lisäksi yhteistiloja niin työ- kuin vapaa-aikaa varten.  Puolustuslaitoksen rakentaminen suunniteltiin siten, että varuskunta-alueiden ja -rakennusten tuli täyttää puolustustoiminnan vaatimukset jopa 50-60 vuoden päähän.

Sotien jälkeisten vuosikymmenten uusien korpivaruskuntien taustat ovat 1920-luvulla tehdyissä itsenäisen Suomen ensimmäisissä puolustushallinnollisissa linjauksissa ja toista maailmansotaa edeltäneiden uusien varuskuntien rakentamisessa. Suomessa ryhdyttiin 1920-luvulla itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen kehittämään omaa puolustuslaitosta sisällissodan voittajaosapuolen johdolla. Uudenlaiseen puolustusstrategiaan ja rakentamistyyliin haettiin mallia Länsi-Euroopasta erotuksena historialliselle taustalle idän kanssa. Venäjän vallan aikaiset punatiiliset kaupunkikasarmit koettiin vanhanaikaisiksi ja itsenäisen Suomen uusia varuskuntia ryhdyttiinkin rakentamaan kaupunkien ulkopuolelle. Ensimmäiset varuskunnat rakennettiin 1920-luvun klassismin oppien mukaan, mutta 1930-luvulla tultaessa ”uuden ajan” hygieenisyys- ja toiminnallisuustarpeisiin löytyi ratkaisu Keski-Euroopasta omaksutusta uudesta arkkitehtuurityylistä, funktionalismista.

Perinteisten aselajien lisäksi mukana Suomen puolustusvoimien kehitystyössä oli ilmavoimat, jotka perustettiin yhtenä ensimmäisistä Euroopassa juuri Suomeen. Varuskuntia ja lentotukikohtia rakennettiin 1920- ja 1930-luvuilla kaupunkien läheisyyteen ja erityisesti itärajan tuntumaan, Karjalaan. Yksi voimakkaimmin kehittyvistä aselajeista oli juuri ilmavoimat. Sen toimintaan eivät Venäjän vallan aikaiset kaupunkikasarmit sopineet. Lentotukikohtien suunnittelussa olennaista oli kaupunkirakenteesta erillään olevan sijainnin lisäksi rakennusten ja rakenteiden hajauttaminen maastoon, jotta mahdolliset hyökkäystuhot pystyttiin minimoimaan. Funktionalistinen, vapaa asemakaavoitustyyli sopikin hyvin ilmavoimien tarpeisiin. Kaavoituksesta ja rakennussuunnittelusta vastasivat puolustusvoimien oman rakennustoimiston arkkitehdit ja insinöörit.

1930-luvulla sodan uhan myötä puolustusvoimien rakentaminen tehostui entisestään. Imatralle 1930-luvun puolivälissä funktionalistiseen tyyliin rakennetun Immolan lentotukikohdan suunnitelmapiirustuksia ruvettiin hyödyntämään muissakin puolustusvoimien rakennuskohteissa. Ilmeisesti Immolan piirustuksia pidettiin erityisen toimivina ja uudenaikaisina, ja siksi niiden mukaan ryhdyttiin rakentamaan myös muihin puolustusvoimien kohteisiin. Erityisesti Immolaan suunniteltuja kantahenkilökunnan asuinkerrostaloja toteutettiin useisiin varuskuntiin. Näin Immolaan tehdyistä suunnitelmapiirustuksista tuli puolustusvoimien ensimmäisiä tyyppipiirustuksia. Sitä ennen puolustusvoimien rakennustoimistossa tehtiin erillinen suunnittelutyö jokaista varuskuntaa varten.

Sodanjälkeisten olojen vakiinnuttua ryhdyttiin 1950-luvun alussa puolustusvoimissa tekemään organisaatiouudistusta, jossa kaikki joukot ja aselajit jaettiin alueellisiin hallintoyksiköihin. Samalla pyrittiin ratkaisemaan joukkojen ja laitosten sijoittaminen sodan jälkeisessä Suomessa. Puolustusministeriö asetti toimikuntia puolustusvoimien hallinnon ja toiminnan selkeyttämiseksi, vuonna 1945 perustettiin puolustusvoimien majoitustoimikunta ja vuonna 1950 joukkojen ja laitosten sijoittamistoimikunta. Näiden toimien pohjalta päädyttiin rakentamaan 1950-luvulta lähtien uusia korpivaruskuntia eri puolille Suomea.

Samanaikaisesti työttömyys kasvoi merkittävästi osin sotakorvaustöiden loppumisen vuoksi. Puolustusvoimien rakennustarpeita ryhdyttiin tutkimaan myös työllisyyspolitiikan näkökulmasta. Vuodesta 1953 lähtien Valtioneuvosto myönsi puolustusministeriölle työllisyyden ylläpitoon osoitettuja varoja. Korpivaruskuntia alettiin rakentaa pääasiallisesti työllisyystöinä talvikausien aikana.

Samaan aikaan yleistyi käytäntö kaupunkivaruskuntien toiminnan siirtämisestä korpivaruskuntiin, kuten esimerkiksi Ilmavoimien Viestipataljoonan siirto Hämeenlinnasta Jyväskylän maalaiskuntaan Luonetjärvelle ja Pioneerirykmentin ja -koulun siirto Korian keskustasta Keuruun Valkealahdelle. Uusia varuskuntia perustettiin muun muassa Säkylään, Kajaaniin, Sodankylään, Mikkelin Karkialammelle ja Kouvolan Vekaranjärvelle. Alueiden suunnittelussa noudatettiin standardointia erityisesti kasarmien ja henkilökunnan asuintalojen kohdalla, mutta varuskunnat muodostuivat arkkitehtuuriltaan yksilöllisiksi erityisesti luonnonolosuhteiden ja yleisten rakennusten arkkitehtuurin johdosta.

Luonetjärven varuskunta-alue

Luonetjärven varuskunta-alueen historia ulottuu 1930-luvulle. 1930-luvun puoliväliin tultaessa ilmavoimien kehityksen ja erityisesti pommikoneiden kantovoiman kasvun myötä tuli tarve perustaa uusia lentotukikohtia kauemmas itärajasta. Sisämaan uudeksi lentotukikohdan sijoituspaikaksi oli useita ehdokkaita. Asia ratkesi lopulta Jyväskylän maalaiskunnan lahjoitettua valtiolle Tikkakosken tehdasyhdyskunnan laidalla sijaitsevat laajat maa-alueet lentokenttää ja korpivaruskuntaa varten. Jyvässeudulla oli yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista sotatarviketeollisuuden keskittymistä, joten lentotukikohdan perustaminen niiden suojaksi oli perusteltua.

Luonetjärven Itärannalle rakennettiin lentotukikohta juuri talvisodan kynnyksellä vuosina 1938–1939. Luonetjärvelle rakennettiin Immolan rakennuspiirustusten mukaan arkkitehti Elis Hyvärisen suunnittelemat kolme lentokonehallia, lentokentän teknillinen rakennus ja upseeri- ja miehistösaunat sekä arkkitehti Elsi Borgin suunnittelemat kantahenkilökunnan asuinkerrostalot, ruokala ja radioasema. Arkkitehti Aulis Blomstedt oli jättänyt puolustusvoimien rakennustoimiston Immolan suunnittelutehtävien jälkeen, joten osa Blomstedtin Immolaan suunnitelemista rakennuksista muokattiin uudelleen Luonetjärveä varten. Blomstedtin 1930-luvun puolivälissä suunnittelemien Immolan funktionalistisen kasarmin sekä esikuntarakennuksen pohjalta arkkitehti Olavi Sortta suunnitteli funktionalistisen Luonetjärven kasarmin ja Elis Hyvärinen klassistisen esikuntarakennuksen. Arkkitehti Kyllikki Halme suunnitteli Immolaan funktionalistisen päävartiorakennuksen, jota muokattiin Luonetjärvellä klassistiseen esikuntarakennukseen sopeuttaen.

Luonetjärven itärannan kantahenkilökunnan asuntoalueen rakennuskanta on kerroksellinen. 1930-luvulla talvisodan syttymisen takia keskeneräiseksi jäänyttä funktionalistista asuntoaluetta täydennettiin 1950- ja 1960-luvuilla. Arkkitehtitoimisto Tyyne ja Reino Lammin-Soilan 1960-luvulla suunnittelemia tyyppikerrostaloja Kivikyläntiellä. Taustalla näkyy arkkitehti Elsi Borgin suunnittelemia 1930-luvun kerrostaloja.
Luonetjärven itärannan kantahenkilökunnan asuntoalueen rakennuskanta on kerroksellinen. 1930-luvulla talvisodan syttymisen takia keskeneräiseksi jäänyttä funktionalistista asuntoaluetta täydennettiin 1950- ja 1960-luvuilla. Arkkitehtitoimisto Tyyne ja Reino Lammin-Soilan 1960-luvulla suunnittelemia tyyppikerrostaloja Kivikyläntiellä. Taustalla näkyy arkkitehti Elsi Borgin suunnittelemia 1930-luvun kerrostaloja. © Kuva: Hanna Tyvelä, Keski-Suomen museo.
 
 
 

Luonetjärven rakennustyöt jäivät osittain kesken talvisodan takia. Lentokenttä rakennuksineen jouduttiin ottamaan keskeneräisenä käyttöön. Lisäksi upseerikerho ja useita asuinkerrostaloja jäi rakentamatta. Jyvässeudun asetarviketeollisuus ja lentotukikohta toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa sota-aikana ja alue olikin keskeinen kohde Suomen toisen maailmansodan aikaisen puolustusstrategian kannalta.

Sotien jälkeen Luonetjärven varuskunnan ja lentokentän toiminta jatkui osittain parempien tilojen puuttuessa väliaikaiseksi tarkoitetuissa puuparakeissa. Luonetjärven lentokenttä avattiin siviililiikenteelle vuonna 1945. Kantahenkilökunnan asuinolot kohenivat 1950-luvun puolivälissä, kun puolustusvoimien arkkitehti Heidi Vähäkallio-Hirvelän suunnittelemat kolme tyyppikerrostaloa rakennettiin täydentämään 1930-luvun funkiskerrostaloaluetta. Ilmavoimien viestipataljoonan siirto pois Hämeenlinnan keskustan tuntumassa sijainneista Venäjän vallan aikaisista kasarmeista toteutui 1950-luvun lopulla, kun Jyväskylän maalaiskunta lahjoitti varuskunnan laajentamista varten valtiolle maata Luonetjärven länsirannalta. Näin Luonetjärven varuskunta-alueen kokonaispinta-ala kasvoi noin 1500 hehtaarin suuruiseksi.

Länsirannalle suunniteltiin 1960-luvun alussa korpivaruskunnan laajennus ajan ihanteiden mukaan. Tiiviin keskusalueen asemasuunnitelman teki puolustusvoimien rakennuslaitoksen luottoarkkitehti Osmo Lappo. Hän suunnitteli länsirannalle myös keskusrakennuksen, jonne sijoitettiin ruokala, sotilaskoti sekä liikunta- ja vapaa-ajan tiloja. Keskusrakennuksen viereen rakennettiin arkkitehti Pekka Rajalan tyyppirakennukseksi kehittämiä kasarmeja kolme kappaletta. Länsirannalle rakennettiin 1960-luvulla myös arkkitehti Timo Suomalaisen suunnittelema varuskuntasairaala ja arkkitehti Pentti Pajarisen suunnittelema esikuntarakennus. Pajarinen suunnitteli Luonetjärvelle myös teknisiä rakennuksia ja varastoja. Länsirannan kantahenkilökunnan asuinalueen kerrostalot ja rivitalot rakennettiin Arkkitehtitoimisto Tyyne & Reino Lammin-Soilan suunnittelemien tyyppipiirustusten mukaan. 1960-luvun lopussa itärannan puolelle rakennettiin talvisodan syttymisen takia rakentamatta jäänyt upseerikerho. Itärannan 1930-luvun funktionalistisesta rakennuskannasta poikkeavan 1960-luvun modernismia edustavan punatiilisen rakennuksen suunnitteli Rakennushallituksen suunnitteluosastolla työskennellyt arkkitehti Matti E. Hirvonen. 1960- ja 1970-luvulla myös Itärannan kantahenkilökunnan asuinalue täydentyi Arkkitehtitoimisto Tyyne & Reino Lammin-Soilan suunnittelemilla tyyppikerrostaloilla ja -rivitaloilla.

Luonetjärven länsirannan alue rakennettiin 1960-luvulla Hämeenlinnasta Luonetjärvelle muuttaneen Ilmavoimien viestipataljoonan käyttöön. Kuvassa arkkitehti Pekka Rajalan suunnittelemia länsirannan kasarmeja 1970-luvun alussa.
Luonetjärven länsirannan alue rakennettiin 1960-luvulla Hämeenlinnasta Luonetjärvelle muuttaneen Ilmavoimien viestipataljoonan käyttöön. Kuvassa arkkitehti Pekka Rajalan suunnittelemia länsirannan kasarmeja 1970-luvun alussa. © Kuva: Keski-Suomen Ilmailumuseon arkisto.

Rakennustöitä tehtiin valtion työllistämistöinä pääosin talvikausina, joten alueen uudisrakentaminen kesti yli vuosikymmenen. Luonetjärven 1960- ja 1970-luvun arkkitehtisuunnittelussa näkyy puolustushallinnon käyttämien arkkitehtien erikoistuminen erilaisia toimintoja sisältäviin rakennuksiin. 1980-luvulla Luonetjärven rakentaminen jatkui lentokentän kupeessa, johon valmistui arkkitehtien Marjukka ja Hirvo Tyynilän suunnittelemista punatiilisistä rakennuksista koostuva kuljetuskeskus. Luonetjärven länsirannalla toimi Ilmasotakoulu 1960-luvulta aina 2000-luvulle asti alun perin väliaikaisiksi tarkoitetuissa tiloissa yhdessä länsirannan kasarmeista. Ilmasotakoulu sai lopulta vuonna 2004 oman koulurakennuksensa, kun länsirannan keskusalueelle valmistui ARRAK Arkkitehdit Kiiskilä, Rautiola, Rautiola Oy:n suunnittelema Aquila -rakennus.

Luonetjärven itärannan funkisrakennukset on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY 2009).  Varuskunta-alueen kerroksellinen rakennuskanta ilmentää monipuolisesti puolustusvoimien 1900-luvun jälkipuolen rakentamisen kehityslinjoja. Alueella näkyy erityisesti puolustusvoimien tyyppirakentaminen, jota kehittivät useat nimekkäät arkkitehdit.

Keuruun varuskunta-alue

Keuruun Valkealahden varuskunta-alueen suunnittelu käynnistyi 1950-luvun lopulla, kun Korian keskustassa sijainneelle Pioneerirykmentille ja Pioneerikoululle alettiin etsiä uutta sijoituspaikkaa. Keuruun Kalettomalla sijaitsi jo vuonna 1940 perustettu Keuruun Pioneerivarikko, joka vaikutti osaltaan uuden varuskunnan sijoituspaikan valintaan. Tästä lähtökohdasta Keuruu oli strategisista ja taloudellisista lähtökohdista varteenotettava sijoitusvaihtoehto uudelle varuskunta-alueelle. Valtioneuvosto päätti vuonna 1960 lunastaa Keuruun kunnalta kasarmi- ja harjoitusalueen, joka sijoittui Keuruun keskusta-alueen lounaispuolelle Valkealahden kylään. Alue käsitti 850 hehtaaria maata sekä 200 hehtaaria Keurusselän vesialueita.

Alueelle laadittiin asemakaava 1960-luvun alkupuolella puolustusministeriön rakennushallituksen arkkitehdin Timo Suomalaisen toimesta. Timo Suomalainen oli perustanut veljensä Tuomo Suomalaisen kanssa arkkitehtitoimiston vuonna 1956. Suomalaisten toimisto suunnitteli pääosan Keuruun varuskunta-alueen rakennuskannasta. Varuskunta-alueesta muodostuikin toimiston suurin yksittäinen suunnittelutyö.  Suomalaiset saivat toimeksiantoja puolustusvoimilta aina Tuomo Suomalaisen kuolemaan asti vuonna 1988, minkä jälkeen Timo Suomalainen jatkoi suunnittelutöitä puolustusvoimille vielä seuraavalla vuosikymmenellä. 

Keuruun varuskunta-alueen suunnittelun lähtökohtana oli rakennusten sulautuminen osaksi ympäröivää luontoa. Samaan aikaan asemakaavan suunnittelulle haasteita toi alueen luonnonmuotojen vaihtelevuus. Valkealahden varuskunta-alueen suunnittelu alkoi toimistossa vuonna 1960.

Keuruun varuskunta-alueella sijaitsee kolme kerrostaloa, jotka rakennettiin vuosina 1967-1968 Arkkitehtitoimisto Timo ja Tuomo Suomalaisen piirustusten mukaan.
Keuruun varuskunta-alueella sijaitsee kolme kerrostaloa, jotka rakennettiin vuosina 1967-1968 Arkkitehtitoimisto Timo ja Tuomo Suomalaisen piirustusten mukaan. © Kuva: Sini Saarilahti, Keski-Suomen museo.
 

Varuskunta-alueen rakennustyöt aloitettiin työllisyystöinä marraskuussa 1963. Ensimmäisinä alueen rakennuksista valmistuivat ruokala ja ensimmäinen kasarmirakennus vuonna 1967. Varuskunnan rakennusmateriaaleiksi valikoitui betoni ja kalkkihiekkatiili ja suunnitteluajankohdan arkkitehtuuri-ihanteiden mukaisesti rakennukset saivat tehosteikseen pystysuuntaisia, tummaksi käsiteltyjä laudoitusvyöhykkeitä. Rakennukset olivat tyypillisesti tasakattoisia ja rakennusmassoiltaan horisontaalisia, maastoon sovitettuja kokonaisuuksia. Alueen keskusrakennuksina toimivat kasarmirakennukset, sotilaskoti, elokuvaluokka ja esikunta sijoitettiin alueen korkeimmalle kohdalle, josta rantaan laskevaan mäkimaastoon sijoittuivat vesistökaluston huolto- ja säilytysalue. Lisäksi Keurusselän rantamaisemiin, varsinaisen toiminnallisen keskusalueen laitamille sijoitettiin henkilökunnan asunnot sekä varuskuntakerho. Huolto- ja harjoitusalueet sijoitettiin metsämaastoon. Puolustushallinnon rakennuslaitos rakennutti varuskunta-alueelle vielä 1980–1990-lukujen aikana suoja- ja huoltorakennuksia.

Keuruun varuskunta-alueen rakennuskanta on edustava ja alkuperäisenä säilynyt yhtenäinen kokonaisuus sotien jälkeisen ajan korpivaruskunnille ominaista sotilasarkkitehtuuria. Erityisesti kasarmit ja esikunta, ruokala, sotilaskoti ja elokuvaluokka muodostavat alueen arkkitehtonisesti merkittävimmän rakennuskokonaisuuden. Varuskunta-alueen rakennukset muodostavat Keurusselän rantamaisemaan maisemallisesti ja rakennustaiteellisesti merkittävän korpivaruskuntakokonaisuuden, jonka tulevaisuus vuoden 2014 jälkeen on vielä toistaiseksi avoin.

Lähteet

Halila, Aimo & al (1967). Suomen rakennushallinto 1811-1961. Rakennushallitus.

Mäkinen, Anne (2000). Suomen valkoinen sotilasarkkitehtuuri 1926-1939. Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Saarilahti, Sini (2013). Keuruun Valkealahden varuskunnan inventointi, Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihanke, Keski-Suomen museo.

Tyvelä, Hanna (2013). Luonetjärven varuskunta-alue, Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihanke, Keski-Suomen museo.

Puolustushallinnon rakennuslaitos, Historia.

Julkaistu 16.6.2014 klo 12.36, päivitetty 9.11.2017 klo 13.33