Tommi Lindh
Suomi pääsi ensimmäistä kertaa sotien jälkeen nauttimaan eräänlaisesta kulutusjuhlasta, kun säännöstely lopetettiin vuonna 1954. Suurten keskusten liepeille 1950-luvulla kaavoitetut ensimmäiset esikaupungit tarvitsivat kivijalkaliikkeiden lisäksi uudentyyppisiä valintamyymälöitä, joissa asiakkaat saivat itse kerätä ostokset hyllyistä ja maksaa ne kassalle. Valintamyymälän pohjaratkaisu edellytti perinteisiä kauppoja suurempaa runkosyvyyttä ja asia ratkaistiin joko rakentamalla asuinkerrostalon ensimmäinen kerros muita kerroksia leveämmäksi tai sijoittamalla myymälä erilliseen rakennukseen. Keskittämisen edut huomattiin jo varhain. Asiakkaat oli helpompi tavoittaa, kun julkiset ja kaupalliset palvelut sijoitettiin lähekkäin.
Vuonna 1961 valmistuneen Tapiontorin myymälät avautuvat vehreälle sisäpihalle. © Kuva: Marja Sahlberg, Museovirasto.
Tapiola toimi monien ostareiden esikuvana
Tapiola näytti tietä modernille liikerakentamiselle 1950-luvulla myös ostoskeskusten suhteen. Vuonna 1959 Helsinkiin rakennettiin kolme ostoskeskusta: Munkkivuoreen, Haagaan ja Kannelmäkeen. Niissä toimi mm. monenlaisia kauppoja, posti, työväenopisto, kahviloita ja kioskeja. Munkkivuoreen rakennettiin jopa metroasemavalmius. Ostoskeskukset muodostuivat välittömästi kaupunginosiensa keskeisimmiksi kohtaamispaikoiksi, jotka houkuttelivat asiakkaita pienten hajallaan sijaitsevien myymälöiden kustannuksella. Uutena rakennustyyppinä ostoskeskus oli haaste myös arkkitehdeille. Ostarin prototyyppinä voidaan pitää vuonna 1937 valmistunutta Helsingin Lasipalatsia, jossa yhdistyvät hyvät liikenneyhteydet ja saman katon alle sijoittuneet monipuoliset palvelut.
Viihtyisät sisäpihat houkuttelivat istahtamaan
Munkkivuoren ostoskeskuksen 50-vuotisjuhlia vietettiin elokuussa 2009. © Kuva: Marja Sahlberg, Museovirasto.
1950-luvun lopussa ja 1960-luvulla eri puolille Suomea rakennetut ostarit olivat yleensä atriumtyyppisiä, katoksin toisiinsa liitettyjä rakennusryhmiä. Yksikerroksinen ja tasakattoinen ratkaisu mahdollisti suuren runkosyvyyden ja toimintojen mukaan vaihtelevat pohjaratkaisut. Rakennukset olivat usein sisäänpäin kääntyneitä, jolloin myymälöiden suuret ikkunat avautuivat atriumpihalle, kun taas parkkipaikkojen ja lastauslaitureiden suuntaan julkisivut olivat umpinaiset. Sisäpihat sommiteltiin istutusten, vesialtaiden, penkkien ja valaisimien avulla viihtyisiksi keitaiksi, joissa ihmiset pysähtyivät kauppareissun yhteydessä nauttimaan vaikkapa jäätelöä. Sisäpihan keidas olikin suunnattu julkisilla kulkuneuvoilla eli lähinnä linja-autolla ostaria lähestyvälle.
Lähiostarin sijaan ajetaan automarkettiin
Lehtisaaren ostoskeskuksessa eletään hiljaiseloa. © Kuva: Marja Sahlberg, Museovirasto.
Ostarien valtakausi ajoittuu aikaan ennen varsinaisten lähiöiden rakentamista. 1970-luvun lähiöiden ostoskeskukset rakennettiin usein vasta vuosia kerrostalojen jälkeen, eikä koskaan niin monipuolisina kuin 1960-luvulla. Noin kymmenen vuotta kestänyt ostereiden aika loppui automarkettien tuloon. Ensimmäisenä valmistui Maxi Market Espoon Leppävaaraan 1970-luvun alussa. Automarketit oli sijoitettava kauas asutuskeskuksista valtavien pysäköintikenttien keskelle. Kaukana keskustoista asuvat autoilevat ihmiset käyttivät hyväkseen mahdollisuutta hankkia tarvitsemansa päivittäistuotteet yhdestä paikasta, halvemmalla ja helpommin. Auton käyttö olikin välttämätöntä, kun maassamme yleistyi amerikkalainen tapa käydä ruokaostoksilla vain kerran viikossa.
Löytyykö ostareille uutta käyttöä?
Helsingin Lasipalatsi on edelleen vilkas ostospaikka. © Kuva: Saara Vilhunen, Museovirasto.
Mitä ostareille nyt kuuluu? Lähiöiden ostarit ovat kestäneet esikaupunkiostareihin verrattuna huonommin aikaa. Entiset myymälätilat ovat usein vaihtuneet kapakoiksi, toimistoiksi tai varastoiksi. Vain satunnaisella R-kioskilla saattaa vielä tavata iloisen jätskinaaman. Helsingin kaupunginmuseo on kartoittanut Helsingin ostokeskusten nykytilanteen. Lähiöostareiden muutoksiin suhtaudutaan vanhaa rakennetta kunnioittaen. Esimerkiksi Pihlajamäessä ostaria ollaan laajentamassa niin, että vanhin osa saa säilyä.
Euroopan rakennusperintöpäivien julkaisussa "Markkinoilta markettiin" ilmestyneen artikkeliin pohjalta toimittanut Marja Sahlberg.