Aura Kivilaakso
Nousukausi heijastui rakentamiseen
Suomalaisten elintaso nousi toisen maailmansodan jälkeen vähitellen. Rakennusmateriaalien ja -työvoiman tarjonta kasvoi, mikä vauhditti rakentamista entisestään. Taloudellisen tilanteen paraneminen muutti pian myös rakentamisen painopisteitä. Siinä missä 1960- ja 1970-luvut olivat vilkasta asuinrakentamisen aikaa, leimasivat 1980-lukua toisenlaiset, kansalaisten lisääntyneeseen vapaa-ajan viettoon ja muuttuviin elämäntapoihin liittyneet tarpeet.
Mikkelin konsertti- ja kongressikeskus Mikaeli. © Kuva: Paavo Lötjönen.
Vuosikymmenen rakennuskulttuurille ominaisena ilmiönä voidaan pitää kulttuurin monitoimitaloja, joita rakennettiin 1980-luvulla enenevässä määrin. Rakennustyyppi tarjosi mahdollisuuden erilaisille kulttuuritoiminnoille kuten musiikki- ja teatteriesityksille, mutta myös vilkkaaksi käyneen liike-elämän tarpeisiin; konserttitaloihin varattiin 1980-luvulla usein tiloja myös erikokoisten kokoontumisten järjestämiseen.
Kulttuurirakennuksia suunnitteli ahkerasti erityisesti arkkitehti, professori Arto Sipinen (s. 1936). Mikkelin konserttitalo eli konsertti- ja kongressikeskus Mikaeli on yksi hänen suunnittelemistaan, 1980-luvun nousukautta heijastaneista rakennuksista. Kulttuurin monitoimirakennuksena se edustaa taloudellisen nousukauden mukanaan tuomia rakentamisen muuttuneita tarpeita.
Mikkelin konserttikeskus. © Kuva: Aura Kivilaakso.
Arto Sipinen voitti 1980- ja 1990-luvuilla useita kulttuurirakennuksista järjestettyjä arkkitehtuurikilpailuja – Espoon, Imatran ja Kuusamon kulttuurikeskusten arkkitehtuurikilpailujen lisäksi hän menestyi myös teatteritalon ja aikuiskoulutuskeskuksen käsittäneessä Lahden kulttuurikeskuksen suunnittelukilpailussa. Mikkelin konserttitalo oli sen sijaan kaupungin tilaustyö. Suunnitelma uutta konsertti- ja kongressitaloa varten tilattiin Mikkelin kaupungin 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Konsertti- ja kongressikeskus osana maisemaa
Rakennus sijoitettiin metsäiseen ympäristöön kävelymatkan päähän Mikkelin ydinkeskustasta – kaupunkiin, mutta silti luonnon ympäröimäksi. Lähistö säilytettiin rämeisen rakennuspaikan vaatimia pohjatöitä lukuun ottamatta luonnontilaisena. Yksi suunnittelun lähtökohdista oli veden ja rakennetun suhde: konserttitalo asetettiin viereisen Pankalammen vedenpintaan nähden tasa-arvoisesti vain kivisen penkereen erottaessa veden ja rakennetun.
Mikkelin konserttikeskus. © Kuva: Arkkitehtitoimisto Sipinen Oy.
Laajemmassa mittakaavassa tarkasteltuna rakennus liittyy myös osaksi Mikkelin historiallista kaupunkirakennetta; se on osa Mikkelin keskustan vanhaa ruutukaavaa. Yhdessä Mikkelin tuomiokirkon ja rautatieaseman kanssa konserttitalo muodostaa tärkeän akselin kaupungin asemakaavassa. Tuomiokirkon torni näkyykin akselin läntisenä päätteenä toimivan, kilometrin päässä keskustasta sijaitsevan konserttitalon lämpiöön etenkin valaistuna iltaisin.
Luonnon ja rakennetun vuoropuhelu nousi keskeiseen asemaan myös konserttitalon ulkoasussa. Sekä muodoilla että materiaalivalinnoilla korostettiin mutkatonta yhteyttä ulko- ja sisätilan välillä. Laajat lasipinnat toimivat veden puolella linkkinä lammen sekä kahvila- ja lämpiötilan välillä. Lasipinnoille vastapainoa toivat valkoisesta suomalaisesta marmorista tehdyt jyhkeät pinnat.
Julkisivujen massoittelu noudattaa sisätilojen sijoittelua. Rakennus jäsentyy kuutiomuodoista, joista suurin kätkee sisäänsä pääkonserttisalin. Konsertti- ja kokoussalien lisäksi rakennuksessa on avarat yleisölämpiöt, ja lammen puolella sijaitsevan kahvilatilan poimutettu muoto pehmentää julkisivun muutoin suoria linjoja. Moniin toimintoihin mahdollistavan rakennuksen ideana oli, että julkisivun poimutus tarjoaa mahdollisuuden kokea tila samanaikaisesti sekä sisältä että ulkoa.
Hyvinvoinnin monumentit
Mikkelin konserttikeskuksen sisätiloja. © Kuva: Arkkitehtitoimisto Sipinen Oy.
Sekä Mikkelin konserttitalo että kulttuurin monitoimirakennukset rakennustyyppinä toimivat 1980-luvun nousukauden vertauskuvina. Tarve uusille kulttuurirakennuksille ja erityisesti konserttisaleille oli vuosikymmenellä suuri, sillä taiteen kulutus, etunenässä musiikin, lisääntyi 1900-luvun loppupuoliskolla. Musiikkitapahtumien järjestämiselle oli tästä syystä saatava lisää tilaa ympäri maata. Rakennustyyppi liittyy siten tiiviisti käsitteeseen hyvinvointi-Suomesta. Kun sodan jälkeen kansan asunto-ongelmaa oli ratkottu lukuisilla uusilla asuinalueilla, siirryttiin rakentamisen tarvehierarkiassa askel eteenpäin, vapaa-ajan rakennuksiin.
Pieksämäen kulttuurikeskus Poleeni valmistui 1989 (Arkkitehdit Gullichsen Kairamo Vormala). © Kuva: Aura Kivilaakso
Kulttuurin monitoimirakennuksissa yhdistyy 1980-luvun ilmapiiri kahdessa muodossa. Yhtäältä rakennustyyppi heijastaa talouskasvua, joka mahdollisti kulttuurin tarpeisiin tarkoitettujen rakennusten tekemisen, toisaalta se kielii kukoistaneen liike-elämän ja vapaa-ajan vieton tilantarpeista. Kokous- ja konserttitilojen saattaminen saman katon alle ratkaisi näin elintason noustessa sekä työelämän että vapaa-ajan käytön tarpeita.
Kulttuurin monitoimirakennusten kulta-aika tyrehtyi 1990-luvun laman mukana. Myöhemmin kulttuuritalorakentaminen muuttui, kun esimerkiksi vanhoja tehdasrakennuksia alettiin valjastaa kulttuurin käyttöön. Mikkelin konserttitaloa voikin näin lähestyä käyttöarvonsa säilyttäneenä rakennusperintönä, aikansa rakennushistoriallisena ja maisemallisena monumenttina.
Mikkelin konserttikeskuksen pohjapiirros. © Kuva: Arkkitehtitoimisto Sipinen Oy.
Museoviraston Rakennettu hyvinvointi -hanke tutkii ja arvottaa nuorta rakennusperintöä.
Kirjallisuutta
Niskanen, Riitta 2008. Missä soitto soi. Musiikkitilat Suomessa. Jyväskylä: Multikustannus.
Sipinen, Arto. Mikkelin konserttitalo. Arkkitehti 2/1989, 52–57.
Tapani Aartomaa (toim.) 2001. Arto Sipinen – arkkitehti. Lahti: Studio Aartomaa.