Jonas Malmberg
Vuonna 1932 voimaan astunut asemakaavalaki lisäsi kaupunkien asemakaavoitustyötä, joten moniin pikkukaupunkeihin perustettiin uusia kaupunginarkkitehtien virkoja. Alan asiantuntijoiden joukko oli useimmissa kaupungeissa pieni eikä koulutuksen saaneita suunnittelijoita ollut monia. Helsingin ulkopuolella ei juurikaan rajoitettu virkamiesten toimintaa yksityisarkkitehteina. Kaupunginarkkitehdeilla oli lähes säännönmukaisesti virkatöidensä rinnalla myös omat toimistot. Siten yhdellä suunnittelijalla saattoi olla hyvinkin merkittävä rooli pienen kaupungin rakentumisessa, varsinkin kun rakennuskonttorit suunnittelivat asemakaavojen lisäksi huomattavan määrän kaupunkien julkisista rakennuksista.
Koskikeskus kaavoitettiin Alvar Aallon suunnitelman mukaan. Martti Heikura suunnitteli alueen tornitaloista kolme vuosina 1949-1951. Ne tarjosivat uudenlaisia mukavuuksia, kuten sähkölieden, kylpyhuoneen, juoksevan veden ja parvekkeen.Oulujoen suistoalue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Toivoniemen kerrostalot. © Kuva: Tapani Sainio, Museovirasto.
Mahdollisesti opiskelukaverin karikatyyri Heikurasta vuodelta 1931. © Kuva: Oulun Maakunta-arkisto.
Vuonna 1935 arkkitehdiksi valmistunut Martti Gunnar Heikura (1909–63) oli yksi niistä kaupunginarkkitehdeista, joiden osuus maamme rakentamisessa on ollut huomattava, mutta jotka ovat jääneet arkkitehtuurihistorioiden ulkopuolelle. Hän oli Oulun ensimmäinen kaupunginarkkitehti vuodesta 1939 aina äkilliseen kuolemaansa asti. Virkatöidensä rinnalla Heikura piti tuotteliasta yhden miehen toimistoa, jonka suunnittelemia kohteita on tiedossa yli 130. Muodostunutta kaksoisroolia ei kaupungissa ilmeisesti pidetty ongelmallisena. Heikura teki mahdollisesti jopa osan oman toimistonsa suunnittelutöistä rakennuskonttorin tiloissa tai ainakin kävi siellä neuvotteluja asiakkaidensa kanssa. Oma toimisto yhdistettynä virkatyöhön oli kokonaisvaltainen elämäntapa, jonka arkkitehdin leski muistelee siirtyneen myös pariskunnan kesähuvilalle Kellon Kiviniemeen, jonne Martti Heikura otti usein mukaansa usein piirustuslautansa.
Kalajokilaakso-lehden kirjapaino vuodelta 1939 on Heikuran varhaisin säilynyt suunnitelma. Sopusuhtaisen puufunkistalon ikkunat olivat korkeita ja tasavälisessä rytmissä. © Kuva: Oulun Maakunta-arkisto.
Martti Heikuran uran alkua sävyttivät sotavuodet, joiden aikana hän kartoitti pommitustuhoja ja ohjeisti jälleenrakentamista. Ensimmäiset hänen kaupunginarkkitehtina laatimistaan suunnitelmista olivat rintamamiestalojen tyyppejä Oulun Karjasiltaan, kaavoitustehtäviä ja koulusuunnitelmia.
Heikura suunnitteli jälleenrakennuskauden puukerrostaloja
Martti Heikura suunnitteli Karjasiltaan, Raksilaan, Tuiraan ja Heinäpäähän puukerrostaloja vuodesta 1945 alkaen. Hän piirsi näitä taloja asuntopulan ratkaisemiseksi vielä 1950-luvulla samaan aikaan, kun hän piirsi kaupungin arvopaikoille mukavuuksin varustettuja huoneistoja.
Heikura suunnitteli Karjasillan kaupunginosan ensimmäisen asemakaavan ja piirsi alueen rintamamiestalojen tyyppejä. © Kuva: Jonas Malmberg.
Lautaverhoilu, pystyt ikkunat ja korkeahkot tiilipiiput ovat tunnusomaisia piirteitä jälleenrakennuskauden puukerrostaloille, joita nousi ympäri maata. Woldemar Baeckman ja Yrjö Dunderfelt suunnittelivat Hilding Ekelundin johdolla Helsingin kaupungin rakennustoimistossa puukerrostaloja. Kaksi Helsingin Kumpulaan rakennettua kerrostaloa suojeltiin asemakaavalla vuonna 2004, mutta yleensä puukerrostalot ovat nopeasti katoava osa jälleenrakennuskauden perinnöstä.
Kajaaninkadun kortteliin kolmikerroksisia taloja
Oulun Tuomiokirkon viereiselle, sodassa tuhoutuneelle alueelle Heikura suunnitteli yhtenäisen rakennusryhmän. Alun perin vuokra-asunnoiksi aiotut talot toteutettiin lopulta asunto-osakeyhtiöinä. © Kuva: Jonas Malmberg.
Otto-I. Meurman ja Aarne Ervi toivat vuoden 1947 kaavassaan Oulun ruutukaavakorttelien katuverkkoon Linnan- ja Kajaaninkatujen väliin poikkeaman eli viiston kadun nimeltään Lävistäjä. Siihen rajautuvan korttelin rakennukset Heikura suunnitteli viisi vuotta myöhemmin. Kolmekerroksiset talot seurailivat kaavan avointa kortteliperiaatetta. Niissä näkyvät aikakauden tyypilliset yksityiskohdat, kuten taivutetut teräksiset parvekekaiteet, salaojaputket ullakoiden tuuletusputkina sekä viistonurkkaiset erkkerit.
Kajaaninkadun kerrostalot kertovat kaupunginarkkitehdin virkamies- ja toimistonpitäjäroolien sekoittumisesta. Talojen piirustukset ovat Heikuran omassa arkistossa, mutta työt on kirjattu inventoinneissa kaupungin suunnitelmina. Sekaannusta lisää se, että kortteliin oli tarkoitus tehdä kaupungin vuokrataloja, mutta kaupunginhallitus ei myöntänyt niille varoja ja kortteli toteutettiin asunto-osakeyhtiöinä.
Merikosken voimalaitoksen viereen rakennettiin tornitaloja
Oulujoen valjastamista valmisteltiin ja Merikosken voimalaitosta alettiin rakentaa joen suistoon jo vuonna 1939. Voimalaitosalueen kaupunkikuvallisen merkityksen vuoksi suunnittelusta järjestettiin kutsukilpailu, johon Alvar Aalto ja Bertel Strömmer palauttivat ehdotuksensa. Aalto voitti ehdotuksellaan ”Koskikeskus” alueen yleisen järjestelyn. Kilpailu ratkaistiin 1942, ja kaava vahvistettiin 1949. Strömmer sai suunniteltavakseen voimalan.
Aallon Koskikeskus-suunnitelmaan kuului Raatin saaren stadion, jonka Heikura suunnitteli 1956. Taka-alalla näkyvät Heikuran suunnittelemat Toivoniemen tornitalot. © Kuva: Jonas Malmberg.
Aallon Koskikeskus toteutui vain osittain. Toivoniemelle rakennettiin pistetalot ja Heikura suunnitteli urheilustadionin Aallon esittämälle paikalle. Piki-, Lammas- ja Linnansaarten monumentaalirakennukset yliopistoineen sen sijaan jäivät toteuttamatta.
Heikura suunnitteli kolme tornitaloa Toivonniemelle vuosina 1949–51. Keltaisten talojen maitotölkkimäiset, harjakattoiset hahmot lienevät Heikuran suunnitelmista Oulun kaupunkikuvallisesti huomattavimmat. Ensimmäisessä versiossa jokaisessa seitsemässä kerroksessa oli neljä kaksiota. Myöhemmin huoneistojakauma monipuolistui, ja toiseen ja kolmanteen taloon tuli jopa 93 m²:n asuntoja.
Jälleenrakennusajan asuntosuunnittelua kritisoitiin juuri kaksiovaltaisuudesta. Ihanteena oli kahden makuuhuoneen ja olohuoneen asunto, jolloin vanhemmat ja lapset olisivat saaneet omat tilansa. Hilding Ekelund oli esittänyt saman tavoitteen Keksintöjen kirjassa jo vuonna 1938. Vaikka asunnot olivat usein pieniä, talot tarjosivat asukkailleen lämpimän veden ja keskuslämmityksen kaltaisia mukavuuksia, jotka olivat maaseudulla ja vanhoissa puutaloissa kasvaneille ihmisille ylellisyyksiä.
Kaupunginarkkitehti kaavoitti ja suunnitteli julkisia rakennuksia
Nokelan koulutalo suunniteltiin vuonna 1957 rinteeseen laskevana, pitkähkönä kokonaisuutena. Useimmat 1950-luvun satulakattoiset koulut muotoutuivat L:n tai T:n hahmoon pääportaan ympärillä. © Kuva: Jonas Malmberg.
Kaupunginarkkitehdin uransa alussa Heikura huolehti myös kaavoituksesta, mutta pääosa hänen virkatöistään oli julkisia rakennuksia. Merkittävimmän ryhmän muodostavat yli kymmenen koulua. Paikoin jopa klassistisiksi luonnehdittavat tiilirakenteiset koulut olivat orastavan elementtirakentamisen aikana rakennusteknisesti vanhanaikaisia. Heikuran suunnittelemat, yleensä keltaisiksi rapatut koulut seurasivat aikakauden koulurakentamisen tapaa, jossa kolme- tai nelikerroksinen, harjakattoinen rakennus suunniteltiin pääportaikon ympärille L:n tai T:n muotoon.
Tällaisia ”koulun näköisiä kouluja” rakennettiin samaa, koulurakennuksen perustyypiksi muodostunutta kaavaa varioiden ympäri Suomea. Nämä 1950-luvun koulut olivat lähiöiden toiminnan keskuksia ja ovat jälkikäteen osoittautuneet sekä esteettisesti että teknisesti kestäviksi. Vuosikymmenen lopulla myös Heikuran koulusuunnitelmat muuttuivat matalammiksi ja rappauspinnat vaihtuivat punatiileen. Rakennukset myös sovitettiin ympäristöön aiempaa herkemmin.
Heikura suunnitteli Virroilta Inariin
Heikuran Oulun ulkopuolelle suunnittelemista kohteista merkittävimpiä lienee Muhoksen kunnantalo, jota hän suunnitteli monessa vaiheessa vuodesta 1955 alkaen. © Kuva: Jonas Malmberg.
Heikura suunnitteli omassa toimistossaan laajalle alueelle, eteläisin lienee Virtain kirkonkylän koulu ja pohjoisimmat Inarin kunnantoimisto ja apteekki. Monilla töillä tai ainakin niiden saamisella saattoi olla yhteys kaupunginarkkitehdin virkaan. Sellaisia ovat esimerkiksi Muhoksen kunnantalo, Kemin Sauvosaaren virastotalo, Vihannin terveystalo tai Haukiputaan keskuskansakoulu.
Vaikka suurin osa Heikuran tuotannosta oli asuinkerrostaloja ja julkisia rakennuksia, arkistoitujen piirustusten joukossa on muutamia omakotitaloja eri paikkakunnille. Kalajoelle suunniteltu omakotitalo Närhinen on hyvä esimerkki 1950-luvun alun rapatusta, tiilikattoisesta, kauniin arkisesti suunnitellusta pientalosta. Yksityiskohtien huolellinen suunnittelu kertoo aikakauden rakentamisen tavasta, joka huolimatta suurisuuntaisista elementti- ja valmisosarakentamisen haaveista perustui käytännössä paikalla rakentamiseen, myös kiintokalusteiden ja täydentävien rakennusosien kohdalla.
Muhoksen kunnantalo on Heikuran oman tuotannon kenties huomattavin rakennus. Sen suunnittelu oli uran viimeisten vuosien suuri yksittäinen työ. Talon ensimmäisen vaiheen suunnitelmat on päivätty vuonna 1955, ja myöhemmin samana vuonna hän laati piirustukset kunnantalon kirjasto- ja käräjäosalle. Talon lisärakennusten suunnitelmia Heikura teki vuonna 1961 ja vielä vuonna 1962. Rakennusmestari Olavi Kinnunen saattoi viimeisen vaiheen suunnitelmat loppuun Heikuran kuoltua seuraavana vuonna.
Arkista, varmaotteista arkkitehtuuria
Pääosa Heikuran tuotannosta on varmaotteista, joskin arkista arkkitehtuuria. Rakentaminen vastasi ajan tarpeisiin ja suunnitelmat seurailevat kunkin hetken yleisiä piirteitä. Piirustusarkistossa on vain harvoja perspektiivikuvia tai näyttäviä esittelykuvia. Sen sijaan suunnitelmia takoista, kiintokalusteista ynnä muista yksityiskohdista on runsaasti. Toimiston rutiinit kuvaavat ajan rakentamistapaa, joka tavoitteli tehokkuutta, vaikkei se juuri RT-korttien viittauksia enempää perustunut standardointiin.
Heikuran Kalajoelle suunnitteleman omakotitalon yksityiskohdat kertovat käsin rakennetun arkkitehtuurin ajasta. © Kuva: Oulun Maakunta-arkisto.
Siirryttäessä 1960-luvulle teollistaminen ja tehostaminen muuttivat rakentamisen ihanteita. Elementit ja uudet materiaalit vaikuttivat arkkitehtuurin estetiikkaan. Rappauksista luopuminen, rakennusten muodon pelkistyminen sekä julkisivujen aiempaa horisontaalisempi ilme näkyvät myös Heikuran viimeisissä suunnitelmissa. Elementtien voittokulku jäi kuitenkin häneltä näkemättä, sillä Oulun ensimmäiset täyselementtirakennukset tehtiin todennäköisesti vasta 1970-luvulla.
Heikuran vaikutus Oulun katukuvaan ja oululaisten asuinympäristöön on huomattava, vaikka monet taloista on purettu, ja osa on kovakouraisten korjausten ja laajennusten yhteydessä muuttunut paljon. Onneksi 1950-luvun hienovireisen arkkitehtuurin arvostus on nousussa, ja toivottavasti vielä jäljellä olevat kohteet saavat osakseen ymmärtäväistä huolenpitoa.
Kirjoittaja on arkkitehti ja laatii Heikuran tuotannosta taidehistorian Pro gradu -tutkielmaa Helsingin yliopistossa.
Kirjallisuutta:
Nikula Riitta (toim.), Sankaruus ja arki – Suomen 50-luvun miljöö. SRM. 1994.
Mäkiö Erkki, Kerrostalot 1940–60. Rakennustietosäätiö. 1990.
Mäkiö Erkki, Kerrostalot 1960–75. Rakennustietosäätiö. 1994.
Tuomi Timo, Paatero Kristiina, Rauske Eija (toim.), Hilding Ekelund (1893–1984) arkkitehti. SRM. 1994.