Aura Kivilaakso
Kaivotalo valmistui vuonna 1955 arkkitehti Pauli Salomaan suunnitelmien mukaan. Kuva: Sakari Kiuru, Helsingin kaupunginmuseo.
Sotien jälkeen rakennettu ympäristö edustaa lähihistoriaamme. Tästä huolimatta ajan rakennuksista ei aina ole helppo löytää tietoa, sillä se on usein hajallaan arkistoissa, erilaisissa julkaisuissa ja rakennusten käyttäjillä. Helsingin kaupunginmuseo toteutti tämän vuoksi inventoinnin ydinkeskustan vuosina 1945–1990 liike-elämän tarkoituksiin valmistuneista rakennuksista. Lähtökohtana oli kerätä tietoa uudemman rakennusperinnön suojelutyön tueksi ja hyödynnettäväksi erilaisissa hankkeissa, kuten kaavoituksessa ja rakennusten korjaus- ja muutostöissä.
Vuosina 1945–1990 valmistuneet liikerakennukset sijoittuvat tasaisesti eri puolille Helsingin keskustaa. Kartassa inventointialueen rajaus näkyy punaisella. Oranssilla merkityt rakennukset ovat valmistuneet 1950-luvulla, violetit 1960-luvulla, vihreät 1970-luvulla ja vaaleansiniset 1980-luvulla. © Kuva: Johanna Björkman ja Aura Kivilaakso, Helsingin kaupunginmuseo.
Helsingin City -inventoinnissa tutkittiin rakennuksia perusteellisesti niiden vaiheita ja rakentamiseen vaikuttanutta ilmiömaailmaa valottaen. Hanke poikkesi perinteisestä rakennusinventoinnista, sillä tietoa kerättiin yksittäisistäkin rakennuksista tavallista syvemmin. Inventointi toimii tarpeellisena yhteenvetona liikekeskustan nuoresta rakennuskannasta, ja se lisää tietoa Helsingin ydinkeskustan rakennusperinnön taustoista ja arvoista.
Uutta ja edistyksellistä
Helsingin ensimmäinen asemakaava-arkkitehti Bertel Jung määritteli liikekeskustaksi eli ”cityksi” suurkaupunkimaisesti rakennetun keskusta-alueen, jossa rakennukset palvelevat liike-elämää. Tämän suuntaista kehitystä oli Helsingissä jo 1900-luvun alkuvuosina, sillä liikekeskusta oli alkanut muodostua Kluuvin alueelle. Etenkin Aleksanterinkadun varteen oli alkanut nousta pankkien ja pankkiiriliikkeiden pääkonttorien keskittymä. Keskustan rakentuminen jatkui 1900-luvun ajan kulloinkin voimassa olleiden asemakaavojen ja rakennusjärjestysten, tarpeiden ja käytössä olleiden resurssien ohjaamana. Sotien jälkeen keskustaa rakennettiin tonteittain ja kortteleittain. Uusia rakentamishankkeita varten laadittiin usein niin kutsuttuja postimerkkiasemakaavoja.
Helsingin liikekeskusta alkoi levitä Kamppiin 1950-luvun lopulta alkaen. Kuvassa etualalla Hotelli Presidentti (Jaakko Kontio, Kalle Räike ja Seppo Kilpiä, 1980), Graniittitalo (Heikki ja Kaija Siren, 1985) ja taimpana Autotalo (Eino Tuompo ja Veli Valorinta, 1958). © Kuva: Sakari Kiuru, Helsingin kaupunginmuseo.
1950-luvulla Helsingin keskustassa sijaitsivat lähes kaikki seudun toimisto- ja palvelutilat, ja kaupunkikuvaa alettiin modernisoida suuressa mittakaavassa. Arkkitehtuurin uutuudet rantautuivat Helsinkiin erityisesti liikerakentamisen mukana. Muotiin tuli uusiin rakennustekniikoihin ja -materiaaleihin panostaminen rakennusten monumentaalisuuden sijaan. Kantavana rakenteena suosittiin pilarirunkoa, jolloin väliseinät saatettiin toteuttaa kevyinä rakenteina ja sisätiloista saatiin muuntojoustavia. 1950-luvulta julkisivujen ilme muuttui horisontaalista vertikaaliksi tai verkkomaiseksi. Kadunvarren tiloissa oli usein yhtenäiset näyteikkunaseinät, jotka liittivät liiketilan ja katutilan yhteen. Myös korttelien sisäosat otettiin yhä useammin tehokkaaseen käyttöön kauppakujien muodossa.
Helsingin liikekeskusta alkoi levitä Kamppiin 1950-luvun lopulta alkaen. Kuvassa etualalla Hotelli Presidentti (Jaakko Kontio, Kalle Räike ja Seppo Kilpiä, 1980), Graniittitalo (Heikki ja Kaija Siren, 1985) ja taimpana Autotalo (Eino Tuompo ja Veli Valorinta, 1958). Kuva: HKM, Sakari Kiuru 2013.
1950-luvulla uusia liikerakennuksia rakennuttivat keskustaan lähinnä erilaiset yritykset ja yhteisöt sekä mm. osuusliike. Hyvä esimerkki ajan liikerakentamisesta on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) Kaivokatu 10:een rakennuttama Kaivotalo. Sen yhteyteen tehtiin Kaivokadulta Vanhan ylioppilastalon viereen johtanut, korttelin läpäisevä jalankulkuväylä. Hanke oli HYY:n merkittävin taloudellinen panostus 1950-luvulla ja siten myös keskeisellä paikalla sijaitsevien rakennusten tuotto-odotukset olivat korkeat. Arkkitehti Pauli Salomaan suunnittelema Kaivotalo valmistui vuonna 1955.
Kaivotalo valmistui vuonna 1955 arkkitehti Pauli Salomaan suunnitelmien mukaan. Rakennus edusti valmistumisaikanaan uudenaikaista rakentamista niin ilmeensä kuin monien rakennusteknisten ratkaisujensa johdosta. © Kuva: Sakari Kiuru, Helsingin kaupunginmuseo.
Kaivotalo erottui ympäristöstään uudenaikaisen ja valoisan ilmeensä ansiosta. Kaivokadun puolella funktionalismin suosimat yhtenäiset nauhaikkunapinnat olivat saaneet väistyä standardisoidun ruudukkomaisen lasijulkisivun tieltä. Uudesta aikakaudesta kertoivat julkisivuun kiinnitetyt yhtenäiset valomainokset ja nauhana liikkuvat, sähköiset uutistekstit. Kaivokadun puolelle sijoitetut ulkoliukuportaat olivat ennennäkemättömät Helsingissä. Keskeinen sijainti ja rakennuksessa nähdyt uutuudet houkuttivat Kaivotaloon merkittäviä vuokralaisia. Ympäristöään mittakaavaltaan huomattavasti suurempi Kaivotalo muutti Rautatieaseman edustan katukuvaa oleellisesti. Seuraavalla vuosikymmenellä Kaivokadun rakennusrivistö kasvoi yhtenäiseen kattokorkeuteen City-Centerin valmistuttua.
Helsingin keskustassa on ollut tyypillistä, että liikerakennusten alimmat kerrokset ovat saaneet erilaisten muutos- ja laajennushankkeiden johdosta uuden muodon. Esimerkiksi metron suunnittelu 1970- ja 1980-luvuilla käynnisti Kaivotalossa Kaivopihan alueen uudistamishankkeen. Kaivotalon kohdalle rakennettiin Rautatientorin metroaseman sisäänkäynti, rakennuksen matalia osia korotettiin ja korttelin keskeltä purettiin pihasiipi. Tilalle rakennettiin kaksi uutta liikerakennusta ja korttelin keskelle muodostettiin uusi aukio suihkulähteineen – Kaivopiha. Hankkeen arkkitehtina toimi Kosti Kuronen.
Keskustan luonne muuttuu
Keskustan rakentamisen suuntaviivat pysyivät samankaltaisina betoniarkkitehtuurin vuosikymmeneksi kutsutulla 1960-luvulla. Kaupunkirakenne alkoi hajaantua, kun palvelut, teollisuus ja toimistotalot alkoivat siirtyä kaupungin laitamille. Keskusta-alueen konttoristuminen kuitenkin jatkui edelleen, ja liikekeskusta alkoi levittäytyä Kampin alueelle. 1960-luvulla liikerakennuksia rakennettiin Helsingin keskustaan enemmän kuin minään muuna vuosikymmenenä sodan jälkeen. Sotien jälkeisestä kehityksestä kertoo esimerkiksi Mannerheimintien eteläpään muutos matalahkojen kivitalojen hallitsemasta katukuvasta korkeiden, suoralinjaisten konttori- ja liiketalojen rivistöksi.
Mannerheimintien eteläpää 1970-luvun alussa. Oikealla Mannerheimintie 10 eli Hotelli Marski (Einari Teräsvirta, 1961) ja Mannerheimintie 8 (Pauli Salomaa, 1960). Taempana Oy Wulff Ab:n toimitalo (Kurt Simberg, 1965). © Kuva: Jarno Peltonen, Helsingin kaupunginmuseo.
Helsingin Sanomissa kirjoitettiin vuonna 1958 Mannerheimintie 10:een suunnitellusta liiketalosta, jonka rakentaminen tulisi ”siistimään” Mannerheimintien kasvoja. Lehtikirjoituksessa puhuttiin Alkon tytäryhtiö Oy Yhtyneet Ravintolat Ab:n rakennuttamasta hotelli- ja liiketalo Marskista. Lehden mukaan keskikaupungin kohdalla kadun länsipuolella oli ”melkein yksinomaan vanhanaikaisia, epäkäytännöllisiä rakennuksia”.
Yhtyneet Ravintolat purki Mannerheimintie 10:stä omistamansa, vuonna 1877 valmistuneen asuinrakennuksen sen heikkoon kuntoon ja tuottamattomuuteen vedoten ja osti kaupungilta 945 m2 ylimääräistä rakennusoikeutta, jotta tontilla olleen rakennusoikeuden saattoi ylittää. Mannerheimintien varrelle rakennettavan hotelli- ja liiketalon suunnittelutehtävä annettiin arkkitehti Einari Teräsvirralle keväällä 1958 järjestetyn kutsukilpailun perusteella. Marskista muodostui yksi arkkitehdin uran merkittävimmistä töistä. Hotelli- ja ravintolatilojen kalusteet suunnitteli Ilmari Tapiovaara, jonka kanssa Teräsvirta neuvotteli myös muista sisustukseen liittyvistä kysymyksistä. Hotelli Marskin liiketoiminta aloitettiin helmikuussa 1962.
Hotelli Marskissa toiminut M-klubi saavutti nopeasti maineen suomalaisen politiikan keskeisimpänä tapahtumapaikkana. Kaupungilla vitsailtiinkin, ettei maata johdettu eduskunnasta vaan Marskista käsin. M-klubin lisäksi rakennuksessa toimi Helsingin Kansainvälinen Lehdistöklubi eli niin sanottu Pressiklubi. Hotelli Marski toimi myös lehdistökeskuksena Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisissä Salt-neuvotteluissa 1969, vuoden 1973 Ety-kokouksessa sekä vuoden 1975 Etykin huippukokouksessa.
Hotelli- ja liiketalo Marski oli yksi Mannerheimintien eteläpään luonteen muutokseen johtaneista rakennushankkeista 1960-luvulla. Kuvassa julkisivu on vielä alkuperäisessä asussa kippi-ikkunoineen ja alimman kerroksen nykyistä syvempine sisennyksineen. © Kuva: H.T. Lehmusto, Helsingin kaupunginmuseo.
Hotelli Marskin rakentaminen kertoo hyvin siitä, kuinka Helsingin ydinkeskustan kaupunkirakennetta uudistettiin 1950-luvulta lähtien rakennustehokkuuden maksimoimiseksi. Keskusta oli muuttamassa rooliaan. Taloudellinen tilanne kohentui 1960-luvulta alkaen. 1970-luvun kuluessa aluekeskusten asema vahvistui, pienet erikoisliikkeet ja kivijalkapuodit kuolivat keskustasta ja vastaavasti ravintoloiden, tavaratalojen, vaatekauppojen ja pankkien asiakaspalvelutilojen määrä alkoi nousta. 1980-luvulla elettiin taloudellisen nousukauden aikaa, mistä syystä rakentaminen lisääntyi ja Helsingin keskusta alkoi kiinnostaa kiinteistösijoittajia.
Kapitalismin kaupunki
Helsingin ydinkeskustaan ovat 1900-luvun jälkipuoliskolla heijastuneet entistä vahvemmin yksityissomisteisen rakennustoiminnan ja kiinteistösijoittamisen vaikutukset. Esimerkiksi liikepankit alkoivat rakennuttaa vuoden 1973 kirjanpitolain uudistamisen seurauksena keskustaan tuottoisia toimisto- ja liikerakennuksia, joissa oli pankin oma sivukonttori. Ilmiö johtui verottajan tavasta tulkita uutta lakia siten, että mikäli pankin omistamassa kiinteistössä toimi pankin oma konttori, oli koko kiinteistö pankin käyttöomaisuutta, ei sijoitusomaisuutta. Keskusta-alueen vuokrien kohoaminen 1970-luvulla teki pankkien kiinteistösijoitustoiminnasta entistä kannattavampaa.
Forumin kauppakeskus on edustava esimerkki 1980-luvun liiketaloarkkitehtuurista. Kuvassa näkyy vielä valokuilusta 2010-luvun muutostöiden yhteydessä poistettu Kimmo Kaivannon veistos ”Hopeiset sillat”. © Kuva: Erik Rönnerberg, Helsingin kaupunginmuseo.
1980-luvulla yleistyi puolestaan uudenaikaisten, suuren mittaluokan kauppakeskusten rakentaminen. Näyttävä esimerkki tästä on Mannerheimintien ja Simonkadun kulmatontilla sijaitseva kauppakeskus Forum, joka yhdisti Konstsamfundetin omistamat, noin puolet korttelista käsittävät tontit toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Forumin suunnitteli Arkkitehtitoimisto Kari Hyvärinen, Kaarlo Leppänen ja Jaakko Suihkonen. Kauppakeskus rakentui suuren, kattoprismojen valaiseman valohallin ympärille. Valohallista oli järjestetty kulku liiketiloihin ja rakennuksen läpi Kukontorille ja Yrjönkadulle.
Aikalaiset suhtautuivat Forumin kauppakeskussuunnitelmaan osin ristiriitaisesti. Erityisesti osa nuoremman polven arkkitehdeista kritisoi sitä itsenäisyyden puutteesta ja ryhdittömyydestä. Asenteesta kertoo osin se, ettei Arkkitehti-lehti julkaissut kauppakeskuksen esittelyä. Tästä päivästä tarkasteltuna Forum edustaa laadukkaine materiaaleineen ja toimivine pohjaratkaisuineen kuitenkin hyvin 1980-luvun liiketaloarkkitehtuuria. Kauppakeskuksilta vaadittiin muutosjoustavuutta ja sopeutumiskykyä, mistä Forumissa kertoivat liiketilojen helposti muunneltavat lasiseinät ja kiinteiden rakenteiden vähäisyys. Lähtökohtana oli tilojen jatkuva muutos. Lattiapintojen valkoinen marmori korosti kokonaisuuden yhtenäisyyttä.
Vuonna 2012 ryhdyttiin asemakaavan muuttamista vaatineeseen kauppakeskuksen suureen muutos- ja laajennushankkeeseen. Sen yhteydessä muun muassa liiketiloja laajennettiin Kukontorin tasolle sekä varasto- ja parkkihallin tiloihin. Ravintolatilat siirrettiin Kukontorille, joka samalla katettiin aiempaa laajemmin. Asemakaavanmuutoksen yhteydessä mm. rakennuksen Simonkadun ja Mannerheimintien puoleiset julkisivut, sisäänkäynnit, lasikulma ja sen aula sekä kadunpuoleisten vesikattojen perusmuodot suojeltiin.
Modernismin perintö
Helsingin keskusta tunnetaan ajallisesti ja visuaalisesti kerrostuneena rakennettuna ympäristönä. Kerrostuneisuus johtuu pitkälti modernismin kaupunkisuunnittelun ihanteista, jotka toteutuivat Helsingissä vain pieninä paloina. Helsingin 1800-luvun asemakaavojen jälkeen on ydinkeskustaan tehty ainoastaan tonttikohtaisia asemakaavoja, mistä syystä 1800-luvun kaavat ovat edelleen voimassa osalla keskusta-alueen tonteista. Samaten Helsingin kaupunkirakenteesta 1900-luvun kuluessa laadittujen suunnitelmien ja keskusta-aluetta koskeneiden asemakaavakilpailujen tulokset ovat siirtyneet kaavoihin vain osittain. Myös Helsingin kaupunginmuseon inventointi toimii tästä todisteena, sillä vuosina 1945–1990 valmistuneet liikerakennukset sijoittuvat tasaisesti eri puolille keskustaa.
Inventoituihin rakennuksiin lukeutuu niin muutama tunnetumpi, monumentin statuksen saavuttanut rakennus kuin suuri määrä anonyymimpiä, arjen käyttöarkkitehtuuria edustavia kohteita. Tällaisten kohteiden arvottamisessa keskeiseen rooliin on noussut arvojen perustelemisen tarve, kun pelkkä ikä ei riitä rakennuksen arvon määrittämiseen. Kohteen arvokkaita ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi rakennustekniikka ja materiaalivalinnat, mutta myös rakennukseen liittyvät aineettomat arvot, kuten se, millaisia ilmiöitä sen rakentumisen taustalla vaikuttaa tai miten se liittyy osaksi laajempia historiallisia tapahtumaketjuja. Aineettomien arvojen tunnistaminen on erityisen tärkeää silloin, kun rakennuksessa on tehty suuria muutoksia. Esimerkiksi Helsingin keskustan liikerakennusten kohdalla monien alun perin avoimien sisäpihojen umpeen rakentaminen kertoo käyttäjien ja liiketoiminnan tarpeiden muutoksista.
Kun liikekeskustaa tarkastelee pintaa syvemmältä, avaa se eteemme tarinan pyrkimyksistä, aatteista ja toimijoista kaupungin rakentumisen taustalla. Helsinki City -inventointi vahvistaa käsitystä siitä, että kulttuurihistoriallista arvoa voi olla yhtä lailla lähihistoriaa edustavilla kohteilla. Keskustan monimuotoisen kaupunkikuvan pinnan alta löytyy lukuisia tarinoita, arvoja ja aatteita rakentamisen taustalta.
Lähteitä:
Kervanto Nevanlinna, Anja 2012. Voimat jotka rakensivat Helsinkiä 1945–2010. Helsingin historia vuodesta 1945, osa 4. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.
Kivilaakso, Aura 2014. Kun Helsinkiin rakennettiin City. Keskustan vuosina 1945–1990 valmistuneet liikerakennukset. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo.
Makkonen, Leena 2012. Modernismia Helsingissä. Helsingin kaupunki: Kaupunkisuunnitteluvirasto.