Hyppää sisältöön

Artikkelit

 
 
 
Forssa Lauri Putkonen
Forssan teollisuusperintöä. © Kuva: Lauri Putkonen.
 

 

Uusimmat artikkelit

Droonikuvaa yläilmoista. Kuvassa pelto- ja järvimaisemaa.

Kulttuuriympäristöjen seurantaa uudesta perspektiivistä

26.8.2020
Maisemien ja kulttuuriympäristöjen visuaalista seurantaa on tehty maan tasalla otettujen yleiskuvien, piirustusten sekä maalausten avulla vuosisatojen ajan. Nykyisin droonikoptereihin kytketyillä kameroilla kuvaa saadaan otettua lintuperspektiivistä tai muista ihmisille vaikeapääsyisistä paikoista. Kulttuuriympäristöjen ja maisemien seurantahankkeessa on päästy selvittämään droonikuvauksen hyödyntämistä maisemien ja kulttuuriympäristöjen seurannassa.
Turvavarusteisiin sonnustautunut mies maalaa julkisivua.

Rakennusperintöavustuksilla tuetaan rakennuskannan ja ammattitaidon säilymistä

10.8.2020
Vanhojen rakennusten korjaamiseen uppoaa aikaa, rahaa ja vaivaa ja moni pitääkin urakkaa lähes mahdottomana. Korjausrakentamisen vaivanpalkka on kuitenkin sekä omistajalle että yhteiskunnalle suuri: korjatut rakennukset säilyvät osana perinteistä rakennuskantaa, eikä hyvin hoidetuilla rakennuksilla ole viimeistä käyttöpäivää. Vanhojen rakennusten kunnostamiseen kanssa ei tarvitse olla yksin, vaan neuvoa ja avustuksia voi hakea kahdelta eri taholta.
Koski, jonka yllä vanha vaalea voimalarakennus.

Alueen identiteetti kumpuaa kulttuuriympäristöstä

23.7.2020
Omaa lähiympäristöä on hyvä katsoa välillä uteliain silmin. Samalla voi pohtia, mikä alueessa on kiinnostavaa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan aiemmin käynyt siellä. Omaleimainen identiteetti lisää asukkaiden hyvinvointia ja herättää kiinnostuksen alueen elinvoimaisuuden kannalta tärkeissä kohderyhmissä.

Julkaistu 8.2.2016 klo 10.43, päivitetty 26.4.2019 klo 14.09