Perinteiset puulattiat ja niiden käsittely

Tuulikki Kiilo, intendentti, Rakennuskulttuuritalo Toivo

Peittomaalattu lattia, Merikarvia, Lauttijärvi
Peittomaalattu lattia, Merikarvia, Lauttijärvi. © Kuva: Satakunnan Museo.

Suomalaisten talojen pääasiallinen lattiamateriaali oli 1900-luvun alkuun saakka puu. Puulattioita on meillä perinteisesti tehty pääasiassa kuusesta ja männystä, mutta myös koivua, leppää ja haapaa on käytetty. Kuusta käytettiin varsinkin silloin, jos haluttiin lattian pysyvän pitkään vaaleana.

Puulattia on erittäin pitkäikäinen. Kulunutkin pinta voidaan helposti hioa ja käsitellä uudelleen vuosikymmenestä toiseen. Suopakuuraamalla tai maitokäsittelyllä lattia säilyttää lähes puupuhtaan ilmeensä, se voidaan lakata, kuultomaalata tai peittomaalata. Useimmat näistä käsittelyistä eivät myöskään ole lopullisia, vaan esimerkiksi suopakuurattu tai lakattu lattia voidaan myöhemmin maalata. Maali voidaan myös haluttaessa poistaa, mikäli halutaan esiin puhdas puu. Ainoastaan öljyttyjen lattioiden uudelleenkäsittely jollakin muulla kuin öljyämällä ja vahaamalla voi olla vaikeaa.

Maavarainen lankkulattia

Maavaraislattiaa peittäneet lankut olivat aluksi halkaistuja pyöröhirsiä eli ns. haljispuolikkaita, joiden pyöreä puoli lovettiin maanpintaa vasten asetettuihin lattiavasoihin sopiviksi.

Sahauksen kehityttyä 1700-luvulta lähtien voitiin lattia tehdä ohuemmastakin lankusta. Lankkuja ei kuitenkaan enää voinut loveta yhtä paljon kuin paksua hirrenpuolikasta, joten oli löydettävä uusia keinoja lankkujen kiinnittämiseen.

Tapitus

Vanhat lattialankut olivat paksuja, jopa 55 – 75 mm paksuja. Lankut sahattiin aluksi käsipelillä paksuista tukeista. Niiden annettiin kuivua ulkona suojattuna useiden vuosien ajan. Kuivumisen jälkeen lankuista höylättiin sydänpuoli härkähöylällä. Lankkujen reunat oiottiin kirveellä ja viimeisteltiin toisiinsa sopiviksi höyläämällä.

Lankut kiinnitettiin toisiinsa keskelle reunaa asetetun puutapin avulla. Lankkuja ei ollut yleensä tarvetta naulata yläpuolelta kiinni kannattajiin, koska ne pysyivät suorassa ja paikoillaan pelkästään oman painonsa ja puutappien avulla.

Naulattu lankkulattia

Lattioita alettiin kiinnittää naulaamalla 1800-luvun puolivälin tienoilla, mutta naulat olivat arvotavaraa vielä 1800-luvun lopullakin. Joskus naulattiin tapitettujakin lankkulattioita, mutta ennen kaikkea naulaamalla kiinnitettiin pontatut lankut.

Lattialautain naulaamisen suhteen on huomattava, että ne ovat kiinnitettävät kuhunkin vuoliaiseen kahdella naulalla, jotka lyödään pystysuoraan laudan lävitse. On kyllä tapana kiinnittää naulat syrjistäänkin nauloilla ja samalla käyttää vaarnojakin. Tätä tapaa ei kuitenkaan voi puoltaa, koska on vaikeata purkaa tällä tavoin laskettua lattiaa särkemättä lautain reunoja.

Asuinhuoneisa ei pidä asettaa lattialautojen päitä suorastaan seinää vastaan, vaan lattialautoja – päärmälautoja – vastaan, jotka sijoitetaan pitkin seiniä. Tämmöisestä menettelystä on se etu, että jos permannontäyte seinäin vieressä tarvitsee tarkastamista ja tiivistämistä, niin ei tarvitse purkaa muita lattialautoja, kuin seinän vieressä olevia. Uunien eteen on niinikään sijoitettava erinäinen päärmälauta. (A.Sjöström: Maatalous-Rakennuksia 1905)

Lattioiden pesu

Kristiinankaupunki, Lebellin talo. Sukupolvien kuluttama kynnys ja aito vanha, maalaamaton puulattia.
Kristiinankaupunki, Lebellin talo. Sukupolvien kuluttama kynnys ja aito vanha, maalaamaton puulattia. © Kuva: Satakunnan Museo.

Varhaiset puulattiat olivat käsittelemättömiä. Ne pestiin tavallisesti jouluksi ja juhannukseksi tuhkalipeästä ja eläinrasvoista keitetyllä suovalla tai pelkällä tuhkalipeällä ja hiekalla. Tämä onnistui kuitenkin vain niin kauan kuin alapohjarakenteena oli ns. multapenkki. Kun alapohjaksi alettiin rakentaa rossipohja, joka esti runsaan pesuveden käytön, yleistyi lattioiden maalaus.

Maalaamaton puulattia kannattaa nykyäänkin pestä suovalla. Pesuun käytetään mieluiten rasvaista, lattiaa samalla hoitavaa pellavaöljysuopaa. Mäntysuopakin käy, mutta se kuivattaa puuta vuosien mittaan ja saattaa aiheuttaa tikkuisuutta.

Jos lattiaan on jossain vaiheessa laitettu korkkimatto tai vastaava, on puulattia voitu tasoittaa tasoitteella. Sen poistoon ei yleensä tarvita hiomakonetta, sillä sen saa poistettua, kun kastelee tasoitetta pieneltä alalta kerrallaan, antaa kosteuden imeytyä vaikka muovin alla jonkin aikaa ja tasoitteen pehmittyä kaapii sen pois ja pesee lopuksi.

Sahanpuru-pesu

Lattioita ei koskaan saa pestä lämpimällä vedellä ja kuurata hiekalla, kuten useimmiten tapahtuu, sillä sillä tavoin lattioista tulee ensinnäkin harmaita ja tummia. Kun vesi lisäksi valuu lattian läpi, jättää se kaiken lian lattian alle. Sen sijaan lattia tulee pestä sahajauhoilla. Sahajauhot laitetaan likoamaan veteen ja sen jälkeen valutetaan liika vesi pois. Sen jälkeen sahajauhot levitetään lattialle ja jonkin ajan kuluttua lattia hierotaan sahajauhoilla, jotka imevät kaikki lian itseensä. (kreivi Carl Gustaf Tessin, Ruotsi, 1757)

Pesutapaa käytetään tänäkin päivänä ainakin yhdessä satakuntalaistalossa sekä maalaamattoman ponttilautalattian että betonisten kellarin portaiden pesuun. Sahajauhot saavat olla lattialla hetken aikaa ja kun ne sen jälkeen lakaistaan pois, on lattia täysin puhdas ja tuoksuu raikkaalta.

Puulattian pintakäsittely

Upeasti kulunut kynnys ja eteisen lattia.
Upeasti kulunut kynnys ja eteisen lattia. © Kuva: Satakunnan Museo.

Vanhassa puulattiassa saa näkyä vuosikymmenten aikana lattiaa kuluttaneiden askelten patina. Aidossa vanhassa puulattiassa oksankohdat ovat koholla ja kynnyksen viereltä lattia saattaa olla kulunut kuopalle.

Vanhaa lattiaa voi toki hioa, mikäli se on kovin tikkuinen, mutta se on syytä tehdä käsin, sillä konehionta vaurioittaa helposti lattian pintaa. Isoilla lattiahiomakoneilla saadaan lattia kyllä sileäksi, mutta samalla hävitetään aidon vanhan puulattian tuntu.

Suopakuuraus

Suopakuuraus käy sekä vanhalle että uudelle käsittelemättömälle puulattialle. Suopa sekä puhdistaa lattian että muodostaa puun pinnalle likaa hylkivän kerroksen. Pesun jälkeen lattialle riittää tavanomainen imurointi ja pesu, mieluiten kuitenkin nestemäisellä suovalla. Perinpohjaista uudelleenkuurausta lattia vaatii harvoin, ehkä kerran pari vuodessa, riippuen käytöstä ja kulutuksesta.

Maitokäsittely

Maalaamattoman lattian voi käsitellä likaa hylkiväksi rasvattomalla maidolla tai piimällä, sillä maidon sisältämä kaseiini muodostaa puuhun likaa hylkivän pinnan. Pintaan ei kuitenkaan muodostu näkyvää kalvoa, vaan lattia säilyttää puhtaan puun tunnun. Vaikka maito tekee puun pinnasta likaa hylkivän, on maitokäsitelty lattia parhaimmillaan kuivissa oleskelutiloissa ja esimerkiksi punaviinitahrat tulee pyyhkiä pois välittömästi.

Mikäli uusi lattia käsitellään maidolla ja sitä myös pestään maidolla, se voi säilyttää valkoisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Maitokäsittely sopii hyvin myös vanhalle puulattialle, mutta vanha puulattia saattaa tummua maitokäsittelystä.

Öljyäminen ja vahaus

Puulattian öljyäminen ja vahaus ei ole perinteisimpiä käsittelytapoja, mutta lattiavahan valmistusohjeita löytyy Emännän tietokirjasta jo 1930-luvulta. Lähinnä vahat oli tarkoitettu muilla aineilla käsiteltyjen pintojen viimeistelyyn ja linoleum- eli korkkimattojen hoitoon, mutta myös puulattioita on joskus vahattu, yleensä kerran vuodessa.

Maalaus

Rauman Soukaisissa kartanon päärakennuksen salista löytyi lattiamaton alta komea lankkulattia, jonka reunoja kiertää päärmälauta. Lattian keskiosaan on maalattu korkkimattoa muistuttava kuvio sapluunan avulla.
Rauman Soukaisissa kartanon päärakennuksen salista löytyi lattiamaton alta komea lankkulattia, jonka reunoja kiertää päärmälauta. Lattian keskiosaan on maalattu korkkimattoa muistuttava kuvio sapluunan avulla. © Kuva: Satakunnan Museo.

 

Puulattioiden maalaus alkoi yleistyä 1800-luvulla. Käytännössä kaikissa taloissa oli puulattia, joten eri tavoin väriaineilla käsiteltyjä lattioita pidettiin hienompina. Maalauksen yleistymiseen vaikutti myös se, että kun alettiin tehdä täytteellisiä eli rossilattioita, ei niiden peseminen entiseen tapaan runsaan veden avulla enää ollut järkevää.

Lattiat maalattiin tavallisimmin öljymaalilla, joko peittävästi tai läpikuultavasti. Maalaamalla voitiin myös muuttaa lattian ulkonäköä jäljittelemällä arvokkaampia lattiapinnoitteita. Lattia saatettiin kuultomaalata eli laseerata jalopuun väriseksi, se saatettiin maalata puujäljitelmämukaillen eli ootraamalla jalopuun näköiseksi, lattia voitiin maalata näyttämään parkettilattialta tai se saatettiin marmoroida tai kuvioida sapluunan avulla jäljittelemään arvokasta korkkimattoa.

Lattian maalaus on edelleen toimiva ja hyvä ratkaisu, johon löytyy myös vaihtoehtoja nykyaikaisten kiiltävien, kovien ja kylmien maalien sijaan, varsinkin jos itse rohkenee tehdä sekoituksia.

Salin sapluunakuvioitu lattia, Pomarkku
Salin sapluunakuvioitu lattia, Pomarkku. © Kuva: Satakunnan Museo.

 

Lakkaus

Lakkaus alkoi yleistyä puulattioiden käsittelynä vasta sotien jälkeen lakkojen valmistuksessa tapahtuneen tuotekehittelyn seurauksena. Sileäksi hiottu ja lakattu puulattia onkin perinteinen ratkaisu vasta jälleenrakennuskaudella ja sen jälkeen rakennetuissa taloissa.

Lisää neuvoja puulattioiden käsittelyyn löydät Rakennuskulttuuritalo Toivon verkkosivuilta.

Julkaistu 4.5.2018 klo 10.00, päivitetty 28.8.2018 klo 13.47