Halaa tällä viikolla puuta!

Uutinen 21.8.2017 klo 11.50
Halaa puuta
Halaa sinäkin puuta tällä viikolla. © Kuva: Jonina Vaahtolammi

 

Tänään käynnistyvä valtakunnallinen puunhalausviikko kannustaa ihmisiä halaamaan puita. Puuta halaamalla osoitat, että arvostat omaa lähiympäristöäsi. Puunhalausviikkoa vietetään 21.27.8.2017.

Puunhalausviikko muistuttaa viherympäristöjen merkityksestä niin maalla kuin kaupungissa. Erityisesti kaupungeissa puistot, lähiluonto ja lenkkipolut ovat tärkeitä virkistyspaikkoja sekä mielelle että keholle. Puut vaikuttavat myös ympäristön laatuun monin tavoin. Kaupungeissa ja taajamissa puut lisäävät viihtyvyyttä ja vähentävät tiiviin rakentamisen mukanaan tuomia terveys- ja ympäristöhaittoja.

Tee näin puunhalausviikolla: Etsi lähiympäristöstäsi puu, josta pidät. Se voi olla itsessään kaunis, tehdä vehreydellään paikasta viihtyisämmän, se voi olla pieni tai suuri, vanha tai nuori. Puita voi halata kaupungissa, maalla tai metsässä, joko yksin, kaverin kanssa tai isommalla porukalla. Kuka vain voi halata puuta ja ajankohdan voi jokainen päättää itse. Puita voi halata esimerkiksi juoksulenkillä, sieniretkellä, Pokémoneja metsästäessä tai kiireisen työpäivän päätteeksi.

Logo puunhalausviikko
 

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi puunhalausviikolla kannustetaan halaamaan erityisesti vanhoja puita. Nyt etsimään oman lähiympäristösi puuvanhus!

Jaa oma puunhalauskuvasi ja kokemuksesi sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnistetta #puunhalausviikko.

Valtakunnallisen puunhalausviikon järjestävät Viherympäristöliitto, Suomen 4H-liitto, Maa- ja kotitalousnaiset ja Luonnonvarakeskus. Teemaviikko on osa 26.8. vietettävän Suomen luonnon päivän ohjelmaa.

Lue lisää: Puunhalausviikko 21.–27.8.2017