Espoon kartanot muuttuvassa maisemassa

Uutinen 11.1.2018 klo 13.25
EKM / Knüpfer & Öhman
Finnon kartano on yksi teoksen nykyään jo kadonneista kartanoista. © Kuva: EKM / Knüpfer & Öhman.

 

Mennyt kulttuurimaisema ja sen jäljet kiehtovat monia. On mielenkiintoista tietää, miltä oma lähiympäristö on näyttänyt kauan sitten. Asenteiden ja rakennustarpeiden muutokset ovat hävittäneet aikojen saatossa ympäristöstä runsaasti rakennuksia ja muokanneet kulttuuriympäristöä. Muutos on ollut suurinta kaupungeissa, missä muutospaine on ollut voimakasta.

Espoon kaupunginmuseon tuoreessa julkaisussa Espoon kadonneita kartanoita esitellään kahdeksan kadonneen kartanon tarina: miten espoolaiset kartanot syntyivät, millaisia vaiheita niiden historiaan kuului, miksi ne katosivat ja mitä niistä on vielä nähtävillä. Kirjassa tutustutaan esimerkiksi Albergan, Finnon ja Jorvin kartanoihin.

Talonpoikaiskylistä kohti lähiöelämää

Kartanoilla on ollut merkittävä rooli Espoon historiassa. Lähes kaikki Espoon kartanoista rakennettiin aikaisempien talonpoikaiskylien paikalle, ja 1800–1900-lukujen vaihteessa suuri osa Espoon maa-alueista kuului kartanoille. Toisen maailmasodan jälkeen yhteiskunnallisen murroksen myötä monet kartanomiljööt pirstoutuivat ja rakennukset saivat väistyä uusien tieltä. Useimmiten ympäristössä on kuitenkin vielä jälkiä historiasta, ihmisten elämästä ja rakennusten vaiheista.

Valokuviin painottuva tuore julkaisu näyttää espoolaisen maiseman muutoksen maaseudusta kohti lähiöelämää. Valokuvia täydentävät lyhyet esittelyt jokaisesta kahdeksasta kartanosta. Nykyvalokuvien lisäksi kartanot heräävät eloon arkistovalokuvien ja säilyneiden esineiden kautta.

Espoon kadonneita kartanoita
Espoon kadonneita kartanoita -teoksen kaunis taitto tekee kunniaa vanhojen rakennusten tyylille.

Kadonneiden kartanoiden maisemissa heijastuvat tehdyt päätökset ja eri aikakausina vallinneet arvot. Se, millaisia valintoja ja päätöksiä teemme tänään, vaikuttaa siihen, millaista ympäristöä meillä on huomenna. Espoon kartanoita on useita onneksi myös säilynyt ja alueen menneisyys näkyy edelleen vaikkapa upeassa Espoonkartanossa tai viehättävässä Oittaan kartanossa.

Espoon kadonneita kartanoita -teos perustuu Espoon kaupunginmuseossa vuonna 2014 järjestettyyn suosittuun näyttelyyn. Teoksen tekstit ovat sekä suomeksi että ruotsiksi.

Trygge Gestrin, Maarit Henttonen, Marja Sahlberg, Jyri Vilja: Espoon kadonneita kartanoita/ Försvunna herrgårdar i Esbo. Espoon kaupunginmuseo 2017. ISBN 978-951-857-769-3.