Tapahtumat

Kulttuuriympäristöt voimavarana -seminaari

Kulttuuriympäristöt voimavarana maakunnissa ja alueilla –hankkeen alueellinen työpajakierros on tullut päätösvaiheeseen. Kierroksen päättävä ja työpajat yhteenvetävä päätöstapahtuma pidetään Oulussa 25. tammikuuta seminaarimuodossa. Tilaisuuteen osallistuminen ei kuitenkaan edellytä aikaisempiin työpajoihin osallistumista – lämpimästi tervetuloa mukaan! Tilaisuus alkaa aamukahveilla klo 9.30 ja päättyy päätössanoihin klo 15.00. Tilaisuus pidetään Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiloissa osoitteessa Veteraanikatu 1, 90101 Oulu.

Päivän aikana kuullaan puheenvuorot maakuntauudistuksesta, Pohjois-Suomen
kulttuuriympäristötoimijoiden yhteistyö -hankkeesta sekä opetus- ja kulttuuriministeriön tilaamasta maakuntamuseoselvityksestä. Näiden lisäksi kuullaan Kulttuuriympäristöt voimavarana -hankkeen alustavia tuloksia sekä pohditaan yhdessä tapoja kulttuuriympäristöstrategian jalkauttamiseksi.

Mukaan voi osallistua paikan päällä Oulussa tai kuunnella ohjelmaa streamauksen välityksellä. Osallistumislinkin kautta voit valita, tuletko paikalle vai kuunteletko ohjelmaa streamaus-linkin kautta. Lähetämme ilmoittautuneille streamaus-linkin lähempänä ajankohtaa.

Ohessa linkki ilmoittautumiseen. Ilmoittauduthan tilaisuuteen viimeistään torstaihin 18.1.2018
mennessä: http://bit.ly/ilmoittautuminen_oulu

Aika 25.1.2018 klo 9.30 - 15.00
   
Paikka Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Veteraanikatu 1, 90101 Oulu
   
Järjestäjä Ympäristöministeriö MDI Public Oy
   
Yhteystiedot Kristiina Lahti, kristiina.lahti@mdi.fi 0406537384
   
Tapahtuman ohjelma 9.30-10.00 Kahvit
10.00 Tervetulosanat, Tuija Mikkonen, ympäristöministeriö
10.15 Kulttuuriympäristötoimijoiden verkostoituminen ja yhteistyön vahvistaminen Pohjois- Suomessa -projektin esittely, Riku Tapio, Lapin ELY-keskus.
10.45 Maakuntauudistus ja kulttuuriympäristöt, Pauli Harju, Pohjois-Pohjanmaan liitto
11.30 Lounas (omakustanteinen)
12.15 Maakuntamuseoselvityksen esittely, Niina Uusi-Seppä, Satakunnan museo
12.45 Uusi museolaki, Päivi Salonen, opetus- ja kulttuuriministeriö
13.00 Kulttuuriympäristöt voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen alustavien
tulosten esittely, Janne Antikainen/ Elina Auri, MDI
13.30 Kahvit
13.45 Kulttuuriympäristöstrategian jalkauttaminen maakunnissa
14.45 Tilaisuuden purku
15.00 Päätössanat
   
Verkko-osoite http://bit.ly/ilmoittautuminen_oulu
   
http://www.mdi.fi/press-kit/kulttuuriymparistot/
Julkaistu 5.1.2018 klo 11.44, päivitetty 5.1.2018 klo 12.58