Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumat

Pyhät luonnonpaikat perinteisessä kulttuurissa -seminaari

Taivaannaula ry:n Hiisi-hanke järjestää seminaarin
Pyhät luonnonpaikat perinteisessä kulttuurissa
Turussa 15.-16.9.2018.

Paikka: Kuralan kylämäki, Kanala-seminaaritila

Aika: Kello 13:00 alkaen

Taivaannaulan Hiisi-hanke järjestää syyskuun puolivälissä Turussa Pyhät paikat perinteisessä kulttuurissa -seminaarin. Kaikilla avoimessa tilaisuudessa on tarjolla tutkittua tietoa suomalaisten ja virolaisten pyhistä luonnonpaikoista.

Hiisi-hanke on jo vuodesta 2013 kerännyt tietoa ja rahvaanomaisen perinteen tuntemia pyhiä luonnonpaikkoja Suomessa. Tietoa on tähän mennessä koottu yli 600 paikasta, jotka on voitu nimetä ja paikantaa vaihtelevalla tarkkuudella. Aineiston perusteella on voitu luokitella ja esittää erilaisia käyttöyhteyksiä pohjoiseen itämerensuomalaiseen perinnekulttuuriin kuuluville kultti- ja rituaalipaikoille.

Nyt järjestettävässä seminaarissa on tarkoitus esitellä hankkeen tähänastisia tuloksia sekä vertailla niitä sukukansojen, erityisesti virolaisten pyhiin luonnonpaikkoihin, joita on kartoitettu jo 1980-luvun lopulta lähtien. Virosta saapuu esitelmöimään ansioitunut pyhien luonnonpaikkojen tutkija Ahto Kaasik, jonka esitelmä tulkataan suomeksi. Pidämme myös paneelikeskustelun pyhien luonnonpaikkojen suojeluun, nykytilaan ja merkitykseen liittyvistä kysymyksistä.

 
Aika 15.9.2018 klo 13.00 - 16.9.2018 klo 16.00
   
Paikka Kuralan kylämäki

Jaanintie 45, 20540 Turku
   
Järjestäjä Taivaannaula ry
   
Yhteystiedot John Björkman, john.bjorkman@turku.fi
   
Tapahtuman ohjelma OHJELMA

LAUANTAI


13:00 John Björkman: Kansanperinteen tuntemat pyhät luonnonpaikat historiallisella ajalla ja niiden kulttuurinen sidonnaisuus

Eemil Kankaanpää: Hiisi-paikat nykyisen Suomen alueella, tutkimushistoriaa ja uuden tutkimuksen suuntaviivoja

Noin 15:00 kahvitauko

15:30 Ahto Kaasik: Pyhät luonnonpaikat Virossa

Paneelikeskustelu

17:30 Vierailu läheisellä uhrilähteellä.

SUNNUNTAI

14:00 Vierailu läheisessä hiidessä.


Ennakkoilmoittautumiset tapahtumaan sähköpostitse osoitteeseen varsinaissuomi@taivaannaula.org 7.9.2018 mennessä. Koska seminaaritilaan mahtuu vain tietty määrä ihmisiä, paikkoja on rajoitetusti.
 
   
Verkko-osoite http://www.hiidet.fi
   
http://www.taivaannaula.org/hiisi
Julkaistu 16.8.2018 klo 22.01, päivitetty 17.8.2018 klo 9.05