Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumat

Omenankukkajuhla Rantakylän kartanossa

Japanilaisilla on kirsikkapuunsa, mutta meillä on omenapuumme!
Alkukesän sunnuntaina on hyvä aika kokoontua yhteen omenapuiden katveeseen piknikille tai kahvittelemaan ja nauttimaan vanhan puutarhan lumosta, kun Rantakylän kartano Mikkelissä avaa ovensa yleisölle.

Rantakylän kartano on yksi Etelä-Savon vanhoista kartanoista. Siellä on toiminut aikanaan puutarhaoppilaitos, ja kartanon puutarhassa on jalostettu mm. uusia omenalajikkeita. Nykyisin kartano toimii yksityiskotia, joten tämä on ainutkertainen tilaisuus päästä tutustumaan kartanoon ja sen puutarhaan.

Eteläsavolaisten omenalajikkeiden jalostustyötä jatketaan nykyisin Hirvensalmen taimistolla. Taimisto on paikalla kertomassa vanhoista kartanopuutarhojen omenalajikkeista ja niiden jalostuksesta. Tapahtumassa on myös myynnissä valikoima Hirvensalmen taimiston hyöty- ja koristekasvien taimia.

Etelä-Savon kartanopuutarhojen historiaa esittelemme ”Puutarhahistorian pyykkinarulla”. Tapahtumasta on myös mahdollisuus noutaa itselleen aihetta käsittelevä uusi julkaisumme Vihreän lumo – Eteläsavolaisia ja keskisuomalaisia säätyläispuutarhoja.

Omenapuiden katveessa kulkee runopolku, jossa voit aistia omenankukkien taikaan Eino Leinon ja muiden suomalaisten runoilijoiden säkeiden siivin. Puutarhassa voi nauttia omasta piknikistä tai Mikkelin Maa- ja kotitalousnaisten kesäisen kahvion antimista.

Vapaa pääsy!
Huom! Paikoitus Rantakylä-talon parkkipaikalla Kunnanmäki 7
Aika 10.6.2018 klo 11.00 - 15.00
   
Paikka Rantakylän kartano

Vanha Otavantie 26, 50600 Mikkeli
   
Järjestäjä Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset, Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ -hanke
   
Yhteystiedot Eeva Puustjärvi, eeva.puustjarvi@maajakotitalousnaiset.fi p. 043 826 7890
   
Tapahtuman ohjelma Ohjelmassa:
Opastetut kartano- ja puutarhakierrokset tasatunnein klo 11, 12, 13 ja 14
Euroopan kulttuuriperintövuoden omenapuun istutus klo 12:45
Tietoa vanhojen kartanoiden omenapuulajikkeista
Puutarhahistoriaa pyykkinarulla
Omenankukkainen runopolku
Hyöty- ja koristekasvien taimimyynti, Hirvensalmen taimisto
Kesäinen kahvio, Mikkelin Maa- ja kotitalousnaiset
   
Verkko-osoite http://etela-savo.maajakotitalousnaiset.fi/tapahtumat/omenankukkajuhla-rantakylan-kartanossa-10052
   
https://www.facebook.com/events/192191084735523/
Julkaistu 14.5.2018 klo 13.54, päivitetty 16.5.2018 klo 20.34