Porrashuoneet ja niiden arkkitehtoninen merkitys

Pia Ilonen

Porrashuoneiden arkkitehtuuri perustuu rakennusajankohdan rakenteellisiin mahdollisuuksiin ja tyylisuuntauksiin. Julkisivujen lisäksi eri aikakaudet näkyvät erityisen hyvin juuri porrashuoneissa. 1880-luvun rakennukset ovat historiallisia harvinaisuuksia jo ikänsä puolesta. Monet varhaisimmista porrashuoneista ovat merkittäviä paitsi koristelunsa myös esimerkiksi harvinaisten holvirakenteiden vuoksi. Ennen vuotta 1920 rakennettujen talojen porrashuoneet ovat usein joko klassistisen, kansallisromanttisen tai jugendtyylin mukaisia edustavia kokonaistaideteoksia. Niille on ominaista yksilöllisyys sekä käsityövaltainen rakennustekniikka, ja niissä on pyritty näyttävyyteen ja edustavuuteen.

Porrashuone
© Kuva: Marina Fogdell, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.

Rakennustaiteellisesti arvokkaita porrashuoneita on sekä varhaisemmissa kerrostaloissa että moderneissa taloissa. 1920-luvulla porrashuoneet muuttuivat pienemmiksi ja portaikot rakenteiden keventymisen myötä yksinkertaisemmiksi, mikä sopi myös 1930 –luvun alaa funktionalistisen arkkitehtuurin tavoitteisiin. 1940-luvulla funkkis sai romanttisempia muotoja. Teollisen rakentamisen aikakausi alkoi 1960-luvulla, jolloin käynnistettiin elementtirakentaminen ja teollinen massatuotanto. Tämän kehityksen arkkitehtuuria köyhdyttävä vaikutus näkyi 1980-luvulle tultaessa jo porrashuoneissakin. Nykyrakentamisessa porrashuoneiden arkkitehtuuriin kiinnitetään taas huomioita.

Porrashuoneet 1880-1920

Varhaisimmissa kerrostaloissa porttikäytävien ja porrashuoneiden eteishallien yläpuoliset välipohjarakenteet tehtiin massiivisina muurattuina rakenteina, joissa on kantavat muurit ja holvatut tilat. Teräs- ja rautarakenteet yleistyivät 1800-luvun lopulla. Myöhemmin teräspalkit kattoivat yhä pitempiä jännevälejä, ja betonista voitiin tehdä palkkien varaan muodokkaita rakenteita. Viimein terästä ja betonia yhdistettiin teräsbetoniksi. Teräsbetonirakentamisen myötä rakenteet ja portaat muuttuivat yhä sirommiksi ja porrashuoneet tilallisesti avoimemmiksi.

1800-luvun lopun porrashuone, Meritullinkatu 13, Helsinki.
1800-luvun lopun porrashuone, Meritullinkatu 13, Helsinki. © Kuva: Pia Ilonen.

Ajanjakson porrashuoneiden seinät ovat yleensä rapattuja ja maalattuja. Alaosa on perinteisesti maalattu tummemmalla sävyllä ja yläosat vaalealla. Värikohdassa on usein sapluunalla tai jopa vapaalla kädellä maalattu nauhamainen koristeaihe. 1800-luvun lopun porrashuoneiden seinissä ja kattopinnoissa on kipsi- tai rappauskoristeita, taidokkaita koristemaalauksia ja eri kivilajeja imitoivia maalipintoja.

Askelmat ja tasanteiden lattiat ovat varhaisimmissa kerrostaloissa joko puuta tai kalkkikiveä. Myöhemmin yleisin lattiamateriaali on mosaiikkibetoni, mutta myös keraamisia laattoja ja hiottua betonia esiintyy. Koristeelliset, valurautaiset tai teräksestä tehdyt kaiteet ovat olennainen osa porrashuoneen arkkitehtuuria. Sitä ovat myös tyylin mukaiset ovet ja ikkunat.

Porrashuoneet ovat tilavia, sillä jo rakennusjärjestys ainakin Helsingissä vaati portaiden syöksyn leveydeksi noin puolitoista metriä. Asuinkerrostalojen keittiöportaat ovat sitä vastoin huomattavasti kapeampia. Hissit yleistyivät 1910-luvulla nelikerroksisissa tai sitä korkeammissa taloissa.

Porrashuoneet 1920-1960

1950-luvun porrashuone, Lauttasaari, Helsinki.
1950-luvun porrashuone, Lauttasaari, Helsinki. © Kuva: Minna Lukander.

1920-luvulla kehitettiin asuntokooltaan monipuolisempia taloja. Porrashuoneet muuttuivat pienemmiksi ja vaatimattomammiksi, eivätkä enää aina viestittäneet varallisuudesta. Tämä ei välttämättä yhtään vähennä niiden arkkitehtonisia arvoja. Rakenteiden keventymisen myötä portaikot muuttuivat yksinkertaisemmiksi. Funkkistaloissa porrashuoneissa on hiottuja yksityiskohtia ja selkeitä muotoja ja väripintoja, joiden suunnitteluun saattoi osallistua rakennuksen suunnittelijan lisäksi taiteilijoita ja käsityöläisiä. 1940-luvulla funkkis sai romanttisia sävyjä.

1950-luvulla rakennettiin kaupunkien laitamille laajoja asuntoalueita ja yksinkertaisia, yleensä 4-kerroksisia lamellitaloja. Julkisivujen ja porrashuoneiden yksityiskohdissa on vielä paljon käsityömäisyyttä vaikka elettiinkin esiteollisen modernismin aikaa. Portaisiin kehitettiin standardityyppejä, ja ensimmäiset elementtiportaat valmistuivat 1950-luvulla.

Porrashuoneet teollisen rakentamisen aikakaudella 1960-

1970-luvun porrashuone, Siltamäki, Helsinki.
1970-luvun porrashuone, Siltamäki, Helsinki. © Kuva: Salla Itäaho

1960 -70 -lukujen porrashuoneille tunnusomaisia ovat väritys sekä isot lasi-ikkunat. Yksipuolinen tehokkuusajattelu johti kuitenkin asuntorakentamisen tason laskuun aina 1970-luvun loppuun asti. Tämä kehitys on nähtävissä myös porrashuoneiden arkkitehtuurissa, vaikka valtavirrasta poikkeavia esimerkkejä onkin muun muassa joissakin 1970-luvun lähiökerrostaloissa. 1980-luvulla keskusteltiinkin jo yleisesti arkkitehtuurin laadun parantamisesta.

Nykyisin porrashuoneet suunnitellaan asuinrakennuksissa usein valoisiksi ja viihtyisiksi. Parhaimmillaan niihin sijoitetaan myös taiteilijoiden teoksia, kuten viime vuosisadan alussa.

Porrashuoneen arkkitehtuuri määrää muutokset

Porrashuoneen kunnostusta ja muutoksia suunniteltaessa on otettava huomioon rakennuksen arkkitehtuurin ominaispiirteet ja selvitettävä alkuperäinen asu. Niiden pohjalta voidaan ratkaista mitä säilytetään tai mahdollisesti palautetaan. Myös taloteknisissä korjauksissa, joissa porrashuonetta käytetään asennusreittinä, on otettava huomioon rakennustaiteelliset arvot ja reittien suunnitteluun on käytettävä osaavaa arkkitehtia.

Arvostukset muuttuvat vuosikymmenten saatossa. Monessa kohteessa vanhat ovet on vaihdettu laakaoviksi ja niiden lasiaukot on pantu umpeen. Porrashuone on siten menettänyt alkuperäisyyttään. Usein muutoksen kohteena ovat olleet seinät ja katot, joiden pintakäsittelyjä on uusittu aika ajoin. Alkuperäisiä pintakäsittelyjä, värejä ja koristeita voidaan onneksi tutkia sekä palauttaa ja entisöidä uudempien maalattujen kerrosten alta. Viime aikoina on erityisesti arvostettu kerrostuneisuutta ja alkuperäisten rakennusosien säilyneisyyttä. Kokonaisuuden kannalta suuri merkitys on sillä, miten valaistus ja mahdollisesti uudet sähkönousut sovitetaan.

Porrashuoneen remontti on suunniteltava hyvin

Väritutkimus on porrashuoneremontin ensimmäisiä töitä.
Väritutkimus on porrashuoneremontin ensimmäisiä töitä. © Kuva: Minna Lukander.

Porrashuoneiden maalaus- ja korjaustyöt eivät tavallisesti edellytä rakennuslupaa tai muuta yhteydenpitoa viranomaisiin. Rakennuksen tyylin ja muiden ominaisuuksien huomioiminen jääkin taloyhtiöiden, isännöitsijöiden ja asukkaiden vastuulle. Sen sijaan hissin lisääminen vaatii aina rakennusluvan. Eri vaihtoehtoja tutkimalla ja hyvällä suunnittelulla päästään arkkitehtonisesti korkeatasoisiin ja kulttuurihistoriallisia arvoja säilyttäviin ratkaisuihin.

Kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaiden porrashuoneiden kunnostus- ja muutostöistä on neuvoteltava rakennussuojeluviranomaisten kanssa. Asukkaiden, rakennusosatoimittajien sekä rakennussuojelun näkemysten yhteensovittaminen voi olla haastavaa. Ensiarvoisen tärkeää ja kannattavaa on käyttää korjausrakentamiseen ja arkkitehtuurin historiaan hyvin perehtynyttä arkkitehtiä. Suunnittelun alkuvaiheessa voidaan tuoda taloyhtiön harkintaan useitakin vaihtoehtoisia ratkaisuja valittavaksi. Arkkitehti määrittelee väritutkimusten perusteella oikeat värisävyt ja maalauskäsittely-yhdistelmät sekä sovittaa kokonaisuuteen remontin yhteydessä usein tehtävät uudet tekniset asennukset, kuten sähkönousut. Vanhoissa kerrostaloissa porrashuoneiden alkuperäisen asun ja eri kerrostumat paljastavan väritutkimuksen tekee siihen erikoistunut asiantuntija.

Julkaistu 18.11.2010 klo 12.34, päivitetty 29.1.2016 klo 13.28