Vanhat tuulimyllyt osana kulttuurimaisemaa – jäljellä olevien 650 myllyn säilyminen turvattava

Kirsti Horn, arkkitehti

Kansanrakentajien konstruoimia tuulimyllyjä on Suomessa säilynyt noin 6501 kappaletta. 1800-luvun lopulla niitä arvioidaan olleen peräti 20 000. Höyrykoneiden ja sähkön käytön myötä tuulivoima väistyi kaikkialla maailmassa, mutta useimmissa sivistysmaissa on vanhojen tuulimyllyjen merkitys maanviljelyksen, teollisuuden, tekniikan ja arkkitehtuurin kehityksen monumentteina ylpeydellä nostettu näkyvästi esiin.

Kartta osoittaa kussakin maakunnassa säilyneiden tuulimyllyjen lukumäärän.
Kartta osoittaa kussakin maakunnassa säilyneiden tuulimyllyjen lukumäärän. © Kuva: Kirsti Horn.

Tilanne Suomessa on toinen, vaikka säilynyt tuulimyllykantamme on suhteellisen runsas ja osittain aivan ainutlaatuinen. Koko maata kattavaa tutkimusta tuulimyllyjen rikkaasta perinteestä ei ole tehty. Peruskarttoihin sekä seutukaavaliitto- ja kuntatason kulttuurihistoriallisten kohteiden inventointeihinkin niitä sisältyy vain sattumanvaraisesti. Näin ollen on myös niiden käytännön suojelu useimmiten jäänyt yksityisten henkilöiden ja kotiseutuyhdistysten harrastuksen varaan.

Tuulimyllyjä on luonnollisesti rakennettu eniten sinne, missä ei vesivoimaa ole saatavilla. Niitä löytyy kuitenkin koko Suomen alueelta itärajalle ja eteläiseen Lappiin asti. Suurimmat keskittymät ovat Ahvenanmaalla (184 tuulimyllyä), Varsinais-Suomessa (ainakin 116 kpl, joista lähes 3/4 on saaristossa) sekä Pohjanmaalla. Tämä tekninen innovaatio levisi Ruotsista Lounais-Suomeen jo 1400-luvulla, mutta säilyneistä myllyistä vanhimmat ovat 1700-luvun lopulta, valtaosa kuitenkin 1800-luvun jälkipuoliskolta.

 
 

Jalka, harakka ja mamselli

Suomalaiset perinteiset tuulimyllyt edustavat kolmea päätyyppiä, jotka poikkeavat toisistaan sekä ulkonäön että koneiston toimintaperiaatteen suhteen. On todettava, että kahta samanlaista myllyä tuskin löytyy. Kaikki Suomen vanhat tuulimyllyt on koneistoaan myöden rakennettu puusta. Rautaa löytyy yleensä vain kiveä pyörittävästä akselista ja joitakin koneiston ja rakenteen osia vahvistavista vanteista. Poikkeus tästä on Turun Samppalinnan suuri teollisuusmylly vuodelta 1861, jossa koneiston kaikki rattaat ja osa akseleista ovat valurautaa. 

Tuulimyllyt kuva 2
Paraisilla on enemmän tuulimyllyjä kuin missään muussa Suomen kunnassa. Ne ovat kooltaan ja muodoltaan hyvin samantapaisia jalkamyllyjä. Tässä yksi niistä takaa törröttävine pärehöylineen. © Kuva: Kirsti Horn.

Jalkamylly on myllytyypeistä vanhin, keskiaikainen, mutta sen suosio pientilallisten talouskoneena säilyi loppuun asti eli siihen, kun sähkö sivuutti tuulivoiman sata vuotta sitten. Kaikista maamme tuulimyllyistä tämä on yleisin, yksinkertaisin ja pienikokoisin tyyppi – paitsi Harrströmissä, missä on 22 m korkea toimiva jalkamylly. Keski-Euroopassa näitä pieniä tuulimyllyjä ei ole säilynyt siinä määrin kuin täällä, Baltiassa ja Ruotsissa. Jalkamyllyn myllyaitassa on kaksi kerrosta, ja kivet sijaitsevat ylemmällä tasolla. Lounais-Suomen saaristossa aitassa on aina lautaverhottu rankarakenne, kun taas sisämaassa ja pohjoisessa se on useimmiten veistetty hirrestä. Erilaiset rakenteet vaikuttavat siihen, miten myllyn jalat on rakennettu ja miten mylly kääntyy pystytukin ympäri. Molemmissa tapauksissa jalkamyllyn koko aittaa kivineen ja koneistoineen käännetään, kun halutaan tuulen osuvan siipiin.

Tuulimyllyt kuva 3
Harakkamyllyjä on muotoilultaan monenlaisia. Kuvassa Seurasaaren Punkalaitumelta tuotu siro harakkamylly. © Kuva: Kirsti Horn.

Harakkamyllyn katsotaan olevan kehityksessä toisena. Se on tuulimyllytyypeistä ehdottomasti harvinaisin koko maailmassa. Siinä on koneisto aittoineen erotettu erilliseksi elementiksi jauhamishuoneen katolle. Alhaalla olevia kiviä pyörittävä rautainen akseli on koverrettu yläosaa tukevan pystytukin sisään. Vain yläosaa käännetään. Alaosa on aina salvottu hirsistä, mutta yläosa on joko hirsi-tai rankarakenteinen. Tällaisessa myllyssä on myllärillä enemmän tilaa tehdä työtänsä, ja luonnollisesti se sujuukin kevyemmin, kun säkkejä voi käsitellä maan tasossa. Harakkamyllyjen muotoilu vaihtelee suuresti. Pitkä, korkealla oleva pyrstö eli häntäpuu, jonka avulla yläosaa käännetään, lienee selitys nimelle. Harakkamyllyjä löytyy etenkin Etelä-Pohjanmaalta ja Pirkanmaalta sekä yksittäisiä kaikissa läntisissä maakunnissa, yhteensä 74 kpl (tosin kymmenkunta näistä on vailla yläosaansa). Harakkamyllyjä on Ruotsissa läntisellä Götanmaalla ja siellä täällä myös Keski-Euroopassa. Myllyn yksityiskohtiin voi hienolla tavalla tutustua Sarka-museossa Loimaalla, minne on rakennettu tällaisen myllyn kopio luonnollisessa mittakaavassa.

Myös mamsellimyllyjen muotoilu vaihtelee pitäjästä toiseen kullakin alueella vaikuttaneen mestarin mukaan. Kuvassa on Humppilan museon mylly.
Myös mamsellimyllyjen muotoilu vaihtelee pitäjästä toiseen kullakin alueella vaikuttaneen mestarin mukaan. Kuvassa on Humppilan museon mylly. © Kuva: Kirsti Horn.

Mamsellimylly on tuulimyllyistämme monimutkaisin, suurin ja tehokkain, siis teknisen kehityksen viimeinen vaihe. Tyypin komein edustaja on Samppalinnan mylly Turussa. Komeita ja korkeita ovat muutkin mamsellimyllyt, joita rakennuttivat suurtilalliset ja kartanonherrat. Suurimmissa on monta kerrosta ja monenlaisia myllärin työtä helpottavia mekanismeja. Myllyn huipulla olevasta hammasrattaasta voima siirtyy vaihteen kautta pitkään pystyakseliin, sen alapäässä vaakatasossa olevaan suureen hammasrattaaseen ja lopuksi kiviä pyörittäviin rattaisiin – tämäkin kone on kokonaan puuta. Mylly on hahmoltaan katkaistun kartion tai pitkään mekkoon sonnustautuneen mamsellin muotoinen. Sen huippu eli hattu on käännettävissä seinien yläreunassa olevan liukupinnan tai kiskon varassa. Myllyrakennus on ristikkorakenteinen, ja se on verhottu pystylaudoituksella tai päreillä. Mamselli-, myös hollantilaisena tunnettu mylly, on maailmalla yleisin säilynyt tuulimyllytyyppi. Suomessa niitä on jäljellä 73 kpl.

Sinetti

Myllärin tytär Saga Hägerstrand on säästänyt sinetin, jolla perheen mylly suljettiin sodan aikana.
Myllärin tytär Saga Hägerstrand on säästänyt sinetin, jolla perheen mylly suljettiin sodan aikana. © Kuva: Kirsti Horn.

Noin 3/4 Suomen vanhoista tuulimyllyistä on yksityisomistuksessa. Vielä maailmansotien välillä niitä käytettiin syrjäseuduilla ahkerasti leipä- ja rehuviljan jauhamiseen sekä päreiden tekoon. Viime sotien jälkeen siirrettiin moni mylly lahjoituksena paikallisen ulkomuseon kokoelmiin. Museoissa on tietojemme mukaan n 150 tuulimyllyä. Siirron yhteydessä ne kunnostettiin ja usein koekäytettiinkin.

Miksi perinteisten tuulimyllyjen käyttö sitten loppui? Syitä on ainakin kaksi. Ensin höyry ja sitten sähkö mahdollistivat jauhon tuotannon teollisessa mittakaavassa, jolloin vähemmän tehokkaat kotitarvemyllyt pikkuhiljaa kävivät tarpeettomiksi. Toimivia myllyjä kuitenkin käytettiin ainakin rehuviljan jauhamiseen ja hyvin usein myös päreiden höyläämiseen aina toiseen maailmansotaan asti.

Lopullisen iskun toi sota ja sen mukanaan tuoma elintarvikepula. Valtiovalta kielsi yksityismyllyjen käytön, jotta viljan jakelua varmasti voitiin kontrolloida. (Tarinoiden mukaan ei se läheskään aina onnistunut.) Virallinen jauhatus tapahtui valvonnan alaisissa myllyissä ja varmuuden vuoksi useimmat pienet kotitarvemyllyt suljettiin sinetillä! Käyttökielto oli voimassa yhdeksän vuotta (1939–1948). On selvää, että toimettomana seisova puinen mylly rapistuu – joskus siinä määrin, että omistaja jätti sen lopullisesti heitteille tai pilkkoi saunapuiksi. Monelle näyttää kuitenkin olleen kunnia-asia säilyttää esi-isien vanha mylly pihapiirissä tai lähipellolla. Niitä kunnostettiin vaihtelevilla tekniikoilla, pääosin hyvin, tai luovutettiin – kuten yllä todettiin – paikallisen kotiseutuyhdistyksen hoiviin.

Tuuli

Tuulimylly tuulelta suojassa
Tuulimylly tuulelta suojassa… © Kuva: Kirsti Horn.

Jotta tuulimylly toimisi, valittiin sen paikka tietenkin tuuliolosuhteiden mukaan. Sen luonnollinen sijainti on näkyvästi aukealla pellolla, avoimella kukkulalla tai kalliorannalla. Usein se on rakennettu kallionnyppylän päälle, mikä on tukeva alusta jyskyttävälle koneelle ja mistä sadevesi sujuvasti valuu pois. Oleellista on myös, että tuulimyllylle on helppo päästä tietä pitkin. Jos myllyn siirtää uuteen paikkaan, on tämä seikka syytä ottaa huomioon. Saavutettavuuden mittana voi pitää hevosta ja rattaita, joissa kuljetettiin jyväsäkkejä sekä materiaalia huolto- ja korjaustoimiin.

Monissa tapauksissa, kun tuulimylly on jäänyt pois käytöstä, on sen ympäristöön kasvanut sankka puusto. Jokainen puu ja pensas vaikuttaa paitsi tuuleen, myös rakennusta ympäröivään mikroilmastoon. Läheinen kasvillisuus hidastaa rakennusosien kuivumista sateen jälkeen, syyslehdet tuovat humusta, kosteus sammalta ja lahottajasieniä, sitten kuolemankellon ja muurahaiset. Vaikka puut ehkä suojaavat myllyä myrskytuulilta, ovat ne siis yleensä enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

Visio: Jauhot

Jokainen tuulimylly on mieleenpainuva näky, jonka säilyminen pitää ehdottomasti varmistaa. Ensisijaisesti mylly on kuitenkin kone. Mitä vanhalla koneella siis voisi tehdä? Ehkä jauhaa! Tai vaikkapa valmistaa päreitä. Slow foodilla on nyt kysyntää, samoin maatilamatkailulla, kotimaan turismilla, pyöräilyllä, elämyksillä… Voisiko ohikulkijan pysäyttää oman myllyn jauhoista tehdyllä leivällä ja kahvikupposella? Voisiko toimivista myllyistä tehdä verkostoja, karttoja ja reittejä? Kannattaisikohan hakea oppia Hollannista, missä tuulimylly on koko maata yhdistävä brändi, tai Saarenmaalta, missä myllyjen kunnostamisen tiimoilta järjestetään asiantuntijoiden ohjaamia kursseja? Siellä oluenkin nimi on Saaremaa tuulik!

Tuulimyllyt kuva 8
Siipirikko. Toimettomankin tuulimyllyn siivet ovat kovalla koetuksella myrskytuulessa. Siipiakselin tulisikin aina olla erityisen hyvää puuta. © Kuva: Kirsti Horn.

Monissa maissa järjestetään vuosittain tuulimyllypäivä, jolloin kaikki toimintakuntoiset myllyt pannaan pyörimään ja ovet avataan yleisölle. Kotiin voi sitten viedä pussillisen jauhoja, jonka valmistumista on itse saanut seurata. Tuulimyllyn asianmukaisen korjauksen päämääränä myllyaitan kunnostamisen lisäksi tulisikin olla koneen toimintakuntoon saattaminen sekä sen käyttäminen edes näytösluontoisesti. Tämä on aikaa ja taitoa vaativa prosessi, jota ani harva enää hallitsee. On siis korkea aika kerätä tieto ja taito vanhoilta mylläreiltä ja siirtää se nuoremmille sukupolville.

Pelastetaan Suomen vanhat tuulimyllyt

Otsikon mukainen projekti on käynnistynyt. Huoli myllyjen säilymisestä osana suomalaista kulttuurimaisemaa on aiheellinen, sillä joillakin alueilla jopa joka viides tuulimylly on kiireellisen korjauksen tarpeessa, käyttökunnosta puhumattakaan. Ohjelmassa on tuulimyllyjen inventointi, valokuvaus, omistajien haastattelu, korjaus- ja käyttöohjeiden laadinta ja lopuksi tietoteoksen kirjoittaminen. Tuulimyllyistä tiedottaminen ja verkostojen luominen ovat oleellinen osa projektia.

Missä on lähin myllysi?

The International Molinological Society kerää tietoa kaikista maailman myllyistä GPS paikkatietoihin perustuvaan tietokantaansa, johon kutsun kaikkia tuulimyllyistä kiinnostuneita tutustumaan osoitteessa dgm.milldatabase.org.

Tuulimyllyt kuva 9
Kuvakaappaus The International Molinological Societyn tietokannasta.

Kaikkien tunnettujen suomalaisten myllyjen paikat ja joitakin perustietoja on jo syötetty tähän tietokantaan. Kirjoita sen paikan, maakunnan tai maan nimi, jota haluat tutkia palkkiin ”Volltextsuche” ja paina enter. Karttaa suurentamalla jokainen mylly erottuu. Klikkaa symbolia ja jatka siitä. (Keltaisella väritetyistä symboleista on olemassa valokuva, valkoisella symbolilla merkityistä myllyistä ei vielä ole valokuvaa, tai joissakin tapauksissa myllyn omistajalta ei ole lupaa kuvan julkaisuun.) Jos tiedät myllyn, tai myllyn raunion, jota ei ole tietokannassa esitetty, ota ystävällisesti yhteyttä

kirsti.horn@gmail.com

 

 

[1] Artikkelissa esitetyt koko maan kattavat luvut sisältävät Ahvenanmaan 184 tuulimyllyä sekä 10 vanhaa tuulimoottoria manner-Suomessa.

Julkaistu 18.4.2017 klo 15.12, päivitetty 24.5.2017 klo 15.29