Konserttitaloissa soi

Riitta Niskanen

Kansainvälinen konserttitraditio alkoi yksityisistä, lähinnä hovipiireissä järjestetyistä musiikkitapahtumista, jotka alkoivat muuttua julkisiksi 1600-luvun puolivälissä. Ensimmäinen julkinen konsertti järjestettiin tiettävästi vuonna 1672 Lontoossa, jonne rakennettiin myös ensimmäiset musiikkitilat, York Buildings.

Alvar Aallon suunnittelema Lappia-talo Rovaniemellä rakennettiin kahdessa vaiheessa 1960-70 -luvuilla.
Alvar Aallon suunnittelema Lappia-talo Rovaniemellä rakennettiin kahdessa vaiheessa 1960-70 -luvuilla. © Kuva: Raimo Niskanen.

1800-luvun kuluessa konserttitalot alkoivat saada omaa luonnetta. Erityisesti tämä ilmeni rakennusten koristelussa sekä rakennusosissa, jotka ilmaisivat salin paikan ja käytön. Koristeaiheeksi valittiin usein tieteiden ja taiteiden jumala Apollo. Varhainen akustiikka oli kokeellista ja alan tieteellinen kehitys käynnistyi vasta 1800-luvun lopulla.

Konserttitalojen ja -salien arkkitehtuuri monipuolistui 1800-luvun lopulta lähtien. Perinteinen kenkälaatikkomalli oli yleisin, mutta myös viuhka ja muut geometriset mallit olivat suosittuja. Havaittiin, että salin muodolla oli suuri vaikutus akustiikkaan. Moderneissa saleissa on käytetty lukemattomia muotoja. Esimerkiksi Lontoon Royal Festival Hall on munan muotoinen ja Berliinin Filharmonia monikulmio, jossa on portaittain nouseva niin kutsuttu viinitarhakatsomo.

Ensimmäiset konsertit järjestettiin Turussa

Suomen ensimmäiset konsertit pidettiin Turussa Seipelin talossa, joka tunnetaan nykyisin Ingmanin talona.
Suomen ensimmäiset konsertit pidettiin Turussa Seipelin talossa, joka tunnetaan nykyisin Ingmanin talona. © Kuva: Raimo Niskanen.

Suomessa konserttitoiminta alkoi myöhemmin kuin muualla Euroopassa. Maamme ensimmäiset julkiset konsertit järjestettiin pääkaupungissa Turussa1700-luvun lopulla. Vanhin konserttisalina käytetty tila oli 1770-luvulla rakennettu Seipelin sali, joka oli suuri, noin 200 hengelle tarkoitettu halli panimomestari Johan Seipelin talon toisessa kerroksessa. Vuonna 1790 perustettu Turun Soitannollinen Seura käytti alusta pitäen salia konsertteihinsa. Seipelin talo tunnetaan nykyään Ingmanin talona.

1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa konserttisalit olivat monitoimitiloja, joissa pidettiin myös kokouksia, juhlia, tanssiaisia ja teatteriesityksiä. Ne olivat melko pieniä, epämukavia ja epäkäytännöllisiä tiloja, vaikka esimerkiksi Seipel yritti kaunistaa saliaan ruusumaalauksin houkutellakseen yleisöä tapahtumiin.

Yliopistojen saleissa musisoitiin

Turun yliopisto suurine juhlasaleineen valmistui vuonna 1815. Professorit antoivat arkkitehti Carl Christian Gjörwellille ja salin koristeluista vastanneelle taiteilijalle tarkat ohjeet siitä, kuinka musiikki tuli ottaa huomioon suunnitelmissa ja miten rakennuksen tuli kuvata konserttikäyttöä. Suunnittelijan esikuvana olivat roomalainen antiikki, Vitruviuksen ja renessanssiarkkitehti Andrea Palladion ideat. Kuvanveistäjä Erik Cainberg veisti saliin kuusi korkokuvaa, jotka viittasivat antiikin tarustoihin. Esillä on muun muassa Väinämöinen kanteleineen, joka on tässä antiikin lyyran vastine. Väinämöistä pidettiin suomalaisessa mytologiassa taiteiden suojelijana.

Loviisan entisen seurahuoneen kattomaalauksia. Rakennus toimii nykyään kirjastona.
Loviisan entisen seurahuoneen kattomaalauksia. Rakennus toimii nykyään kirjastona. © Kuva: Raimo Niskanen.

Helsingin yliopisto oli suomalaisen musiikin keskus lähes puolitoista vuosisataa eli valmistumisestaan 1832 lähtien vuoteen 1971, jolloin Finlandiatalo otettiin käyttöön. Myös sen juhlasali rakennettiin antiikin esikuvien mukaan. Arkkitehti Carl Ludvig Engel tunsi klassiset esikuvansa erinomaisesti, ja yliopiston julkisivuissa ja sisätiloissa esiintyy runsaasti luovalla tavalla sovellettuja antiikin teemoja. Pääosassa ovat viittaukset Apolloon. Puolipyöreä juhlasali oli arkkitehtoninen uutuus Suomessa ja Engel itse kutsui sitä amfiteatteriksi. Engel tunsi jonkin verran akustiikan oppeja ja musiikkikäyttö otettiin tarkoin huomioon salia suunniteltaessa.

Nämä varhaiset juhlasalit syntyivät nuoren kansakunnan kulttuuritarpeista ja halusta todistaa omaa identiteettiään ja historian erityisluonnetta. Mallina oli klassinen arkkitehtuuri vertauskuvineen, joissa ilmennettiin taidetta, myös musiikkia.

Koristeaiheet saatiin antiikista

1890-luvulla valmistuneen Heinolan VPK-talon juhlava sali toimi aikanaan kaupungin seuraelämän keskuksena.
1890-luvulla valmistuneen Heinolan VPK-talon juhlava sali toimi aikanaan kaupungin seuraelämän keskuksena. © Kuva: Raimo Niskanen.

1800-luvun kuluessa uusia juhlasaleja rakennettiin esimerkiksi raatihuoneisiin, seurahuoneisiin, vapaapalokuntataloihin, ravintoloihin ja kylpylöihin. Komeimmat niistä nousivat tietenkin suurimpiin kaupunkeihin, kuten Turun, Viipurin ja Helsingin seurahuoneet sekä Turun ja Helsingin palokuntatalot. Ravintola Kämpin ja Kaivohuoneen soitannolliset illat ovat saaneet tarunhohtoista mainetta pääasiassa kuulujen asiakkaidensa ansiosta.

Myös näiden kokoontumistilojen mallit otettiin klassisista lähteistä. Arkkitehtonisessa sommittelussa korostettiin juhlasalin merkitystä ja asemaa. Sali sijoitettiin talon keskelle, toiseen kerrokseen. Siinä oli tavallisesti muita isommat ja koristeellisemmat ikkunat. Sali, pääportaikot ja lämpiöt oli yleensä koristeltu kukka- ja lehväkuvioilla sekä runsaudensarvilla, vieraanvaraisuuden vertauskuvilla. Vauraimmilla paikkakunnilla toteutettiin monimuotoisia kuvaohjelmia, joissa oli esimerkiksi puttoja tai jumalattaria käsissään musiikin symboleita, kuten soittimia tai nuottivihkoja.

Arkkitehtuuri hakee muotoaan

1900-luvun alussa arkkitehdit hahmottelivat erilaisia malleja suomalaiselle konserttitaloarkkitehtuurille. Tavoitteena oli konserttipalatsi Helsinkiin, mutta haave jäi toteutumatta. Sibelius-Akatemian rakennus ja konserttisali 1930-luvulta muistuttaa enemmän tavallista kaupunkikerrostaloa kuin kulttuurirakennusta. Talo onkin ennen kaikkea koulu. Sibelius-Akatemian salilla on merkitystä varhaisen akustiikan tutkimuksen kannalta. Arkkitehti Eino Forsman oli itse suuri musiikinystävä ja hän selvitti akatemiaa suunnitellessaan tarkasti oman aikansa sointitutkimuksen tuloksia.

Vuonna 1954 valmistuneen Lahden konserttitalon sali- ja lämpiötilat ovat säilyneet lähes alkuperäisessä asussaan.
Vuonna 1954 valmistuneen Lahden konserttitalon sali- ja lämpiötilat ovat säilyneet lähes alkuperäisessä asussaan. © Kuva: Raimo Niskanen.

Suomalaisen konserttitalon yksilöllinen muoto kiteytyi vasta 1950-luvulla Turun ja Lahden konserttitalojen myötä. Turun vuonna 1952 valmistuneen konserttitalon suora malli oli Viipurin konserttitalosuunnitelma, Ragnar ja Martta Ypyän suurenmoinen funktionalistinen luomus vuodelta 1939. Sodan vuoksi Viipurin hanke jäi sikseen, mutta suunnitelmalla on suuri merkitys ensimmäisenä suomalaisena konserttitalona, rakennustyypin korkeatasoisena, luonteensa löytäneenä edustajana. Turun konserttitalon piirsivät Risto-Veikko Luukkonen ja Ahti Korhonen.

Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelema Lahden konserttitalo on suuren simpukan muotoinen. Rakennuksella tavoiteltiin kuvaa nuoresta eteenpäin pyrkivästä kaupungista, joka panostaa kulttuuriin. Taloon sijoitettiin taloudellisista syistä myös hotelli, ravintola, elokuvateatteri, keilahalli ja tavaratalo. Mallina oli New Yorkin Carnegie Hall, ensimmäinen kaupallisia ja kulttuuritoimintoja yhdistänyt rakennus. Rakennushankkeen taustavoimat olivat sodan jälkeen Lahteen siirtyneitä viipurilaisia. Karjalaisuus näkyy muun muassa konserttisalin punamustassa värityksessä.

Viuhkamaiset Aallon salit

Finlandiatalon konserttisali erottuu muita tiloja korkeampana. Rakennuksen lämpiötilat avautuvat Töölönlahden merelliseen maisemaan.
Finlandiatalon konserttisali erottuu muita tiloja korkeampana. Rakennuksen lämpiötilat avautuvat Töölönlahden merelliseen maisemaan. © Kuva: Jari Heiskanen, Museovirasto.

Erityinen luku suomalaisten musiikkitilojen sarjassa ovat Alvar Aallon suunnittelemat konserttitalot, ennen kaikkea 1958 valmistunut Kulttuuritalo sekä Finlandiatalo, joka rakennettiin kahdessa vaiheessa 1970-luvulla. Tällaisia rakennuksia tilattiin Aallolta runsaasti, koska kaupungin imago haluttiin yhdistää kuuluisan suunnittelijan maineeseen. Aalto suosi konserttisaleissaan viuhkamuotoa. Luonteenomaiseen tapaansa hän suunnitteli talonsa kokonaistaideteoksiksi, joissa jokainen yksityiskohta kertoo pyrkimyksestä yksilölliseen taide-elämykseen.

Monitoimitaloja rakennettiin ympäri maan

Pieksämäen kulttuurikeskus Poleenin tiloissa toimii mm. teatteri ja kirjasto.
Pieksämäen kulttuurikeskus Poleenin tiloissa toimii mm. teatteri ja kirjasto. © Kuva: Raimo Niskanen.

Suomessa on rakennettu runsaasti kulttuuritaloja 1960-luvulta lähtien. Tämä liittyy paljolti kaupunkien haluun nostaa imagoaan kulttuurilla ja kulttuurirakennuksilla. Ilmiö levisi myös pienemmille paikkakunnille, jonne pystytettiin nimekkäiden arkkitehtien suuria konsertti- ja kongressitaloja. Usein uudet kulttuuritalot poikkeavat suuresti ympäristönsä vanhasta mittakaavasta ja rakennuskannasta. On myös esitetty kysymys, kannattaako rakentaa konserttisali paikkakunnalle, jossa ei ole orkesteria. Akustiset kysymykset ovat vaikeita saleissa, joissa pitäisi voida soittaa monenlaista musiikkia. Sakari Aartelon ja Esa Piirosen Tampere-talo on kenties kaikkein mahtipontisin tämän aikakauden monitoimitaloista, Pieksämäen Poleeni, Kristian Gullichsenin vuonna 1989 valmistunut luomus ehkä herkin ja vertauskuvallisuudessaan moniulotteisin.

Puisten seinien suojassa

Porvoon taidetehdas sijaitsee tehdaskiinteistössä, jonka kaupunki osti kulttuurikäyttöön vuonna 1986. Tuolloin tiloissa järjestettiin myös ensimmäisen kerran musiikkijuhla Avantin Suvisoitto.
Porvoon taidetehdas sijaitsee tehdaskiinteistössä, jonka kaupunki osti kulttuurikäyttöön vuonna 1986. Tuolloin tiloissa järjestettiin myös ensimmäisen kerran musiikkijuhla Avantin Suvisoitto. © Kuva: Raimo Niskanen.

Lahden Sibeliustalon suunnittelussa pyrittiin tallentamaan paikkakunnan historiaa. Pieni osa vanhasta teollisuuslaitoksesta, kaupungin menestyksen alkulähteestä on säilytetty mahtavan kongressi- ja konserttitalon kyljessä. Rakennuksen materiaalina käytettiin puuta, millä viitattiin paikan sahateollisuusmenneisyyteen. Talon arkkitehdit Kimmo Lintula ja Hannu Tikka sommittelivat lisäksi lämpiöön valtavat puupylväät muistuttamaan suomalaisesta metsästä ja vihreästä kullasta. Vanhat, hylätyt tehdasrakennukset ovat tarjonneet muuallakin tilaa kulttuurille. Turun Sigyn-sali ja Porvoon Taidetehdas ovat tunnetuimmat esimerkit.

Musiikkitalo puhuttaa yhä

Helsingin musiikkitalosuunnitelma herätti raivoisan keskustelun pääkaupungin keskustan historiallisista ja symboliarvoista. Musiikkitalo osoittaa, että se itsetietoisuus ja varmuus, jolla kulttuurirakennukset ennen sijoittuivat kaupunkirakenteeseen, on tiessään. Rakennusten vanhat hierarkiasäännöt ovat hävinneet. Musiikkitalosta järjestetyn suunnittelukilpailun voitti Ola Laihon, Mikko Pulkkisen ja Marko Kivistön ehdotus, joka asettuu kunnianarvoisaan paikkaansa eduskuntatalon, Kiasman, postitalon ja Sanomatalon väliin alistuen ja antaen tilaa naapurien kirjavalle arkkitehtuurille. Tässä joukossa hiljaisuuden ja pidättyvyyden todettiin olevan ensisijainen keino ratkaista vaativan ympäristön ongelmat.

Julkaistu 10.12.2008 klo 13.08, päivitetty 18.11.2017 klo 13.15