Ajankohtaista

RSS

Tuoreimmat uutiset

Haettavana avustuksia rakennusperinnön ja kulttuuriympäristön hoitoon sekä kasvatushankkeille 20.10.2017 12.47
Ympäristöhallinnon valtionavustukset kulttuuriympäristön hoitoon ovat nyt haettavissa marraskuun loppuun mennessä. Haettavana on avustuksia esimerkiksi rakennusperinnön ja saaristoalueiden ympäristön hoitoon sekä ympäristökasvatukseen.
Lammassaareen pääsee nyt uusia poikittaispuita pitkin 18.10.2017 12.33
Helsingin Lammassaareen voi tehdä luontoretken entistä helpommin, kun saareen vievät pitkospuut uusittiin viime kesänä helpommin kuljettaviksi poikittaispuiksi. Kulkureitin parantaminen on osa Helsingin ja Tallinnan luontokohteiden saavutettavuutta lisäävää NATTOURS-hanketta.
Millainen on sinun maisemasi? – Kerro Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle 16.10.2017 9.45
Onko maisemasi mielessäsi vai ympärilläsi? Maaseudulla, lähiössä vai kaupungissa? Kerro muistosi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, jossa kerätään ensi kesään asti muistoja ja kokemuksia suomalaisille tärkeistä maisemista.
Lisää uutisia
RSS

Artikkelit

Menneen ajan lumoa 15.2.2016 11.18
Ilana Rimón
Rooliin eläytymistä, entisajan työtapoja ja kotiseutuhistoriaa samassa paketissa: Petalaxin yläkoulun kahdeksasluokkalaiset matkasivat kokemaan vuoden 1903 tunnelmia paikalliselle kotiseututalolle.
Kotimuseon värikkäät vaiheet 15.2.2016 10.52
Ilana Rimón
Fanjunkars Siuntiossa rakennettiin sotilastorpaksi 1800-luvun alussa Sjundbyn kartanon maille. Nykyään talo toimii kulttuuritalona ja Aleksis Kiven kotimuseona, jossa järjestetään monenlaisia tapahtumia.
Otetaan historia omaksi 3.2.2016 13.37
Ilana Rimón
Tamperelainen Lielahden koulu on huolehtinut Lentävänniemen pronssikautisesta röykkiöhaudasta Adoptoi Monumentti -toiminnan kautta jo usean vuoden ajan. Kulttuuriympäristökohde on saatu uuteen loistoon ja samalla on pidetty hauskaa ja opittu uutta.
Patsastelua Hyvinkäällä ja PatsasKatsastus -työpaja Pohjois-Karjalassa 3.2.2016 13.03
Ilana Rimón
Mitä kaikkea julkiset veistokset kertovatkaan ympäristön ja siinä eläneiden ihmisten menneistä vaiheista, arvoista ja elämästä, kun lähdetään varta vasten niitä tutkimaan? Veistokset ovat antoisa tarkastelukohde varhaiskasvatukseen.
Lisää artikkeleita
Julkaistu 17.3.2016 klo 15.15, päivitetty 31.3.2016 klo 14.56